torstai 16. elokuuta 2012

Jumprahuitti! - Sanon mä!



Viime päivinä olen lähes tauotta hyppinyt tasajalkaa, naamani on tummanpunainen ja verenpaineeni koholla. Koiraa potkaisen aina silloin tällöin, tai ainakin potkaisisin jos minulla olisi sellainen. Kiroilen ja äyskin, naapurin pikkulapselle irvistin, rumilus alkoi itkemään ja juoksi äitinsä luokse.

Ottaa pannuun äärettömästi - miksi pyhiä arvoja halvennetaan, miksi oi miksi? Herra Jumala, Pyhä Kaikkivaltias, miksi oi miksi oi miksi?

Minusta Facebookia ei saisi rienata.

Mihin tämä maailma on menossa, seuraavaksi alkavat kai prinsessa Ruususesta, pääosassa ihana Tuula Usva, tai peräti Matti Kassilan Palmu-elokuvista irvailemaan!




4 kommenttia:

  1. "Ottaa pannuun..." ja näyttää, että ihan kokoaikaiseen pannuun, ei vain päivän-.

    Mitä pyhiä arvoja nytten on halvennettu?

    Minusta, aiheeseesi liittymätön Haatajan haastattelutuokio Helsingin 1960-luvun homokulttuurista on kuuntelemisen arvoinen. Ja siinä lopun toteamus, että on mennyt vähän pliisuksi nekin touhut; varmaan facebookin seurausta sekin (panen tämän siksi, ettei vain herkeäsi ottamasta Pannuun).

    http://areena.yle.fi/radio/1593242

    VastaaPoista
  2. Ei minua oikeasti mikään pannuun ota, ihmiset puuhailkoon omiaan. Mielipiteitä maailmaan mahtuu.

    Yritin vain eläytyä mielensäpahoittajien tunnemaailmaan.

    Yritän kuunnella kun kerkiän, Helsingin hulinassa joudun vielä hetken olemaan. Jos siinä on jotain vessajuttuja niin en pysty.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin kokonaan. Myönnän, että alun jälkeen en paljoa kuullut, ajattelin aivan muita asioita.

    VastaaPoista
  4. Kuuntelen näitä Haatajan juttuja minäkin siksi, että alkaa mukavasti nukuttaa sohvalla samalla jotain lukiessani.

    Mutta oikeasti minua kiinnosti kuulla tuommoinenkin historia aiheestaan kun en siitä ole juuri huhuja parempaa koskaan kuullut. Haastateltava takelteli paljon puheissaan ja se häiritsi, mutta taisi olla jo iäkäs hemuli.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)