Kävin kirjamessuilla. Pasilan asemalta kävelin kaupunginosan kuvankauniiden maisemien läpi Messukeskukselle. Ja voitteko kuvitella, kukaan ei tappanut minua mennessä, ei edes tullessa!
Heti ensimmäisenä messuilla oli kirjailijan auto. Sellainen vähän vanhempaa mallia, luonnollisesti.
Aika kauheasti siellä oli populaa.
Haastattelulavoja en useimmiten ajoissa löytänyt, Peter von Bagh jäi näkemättä. Enkä oikein niiden pienkustantamojenkaan luokse osannut.
Hyvä tuuri minulla kävi, osuessani lavan viereen juuri kun Mikko Keystone alkoi haastattelemaan Kari Hotakaista.
Mikko kysyi: "KUULES, MITES KUN SULLA OLI SE ONNETTOMUUS JA KAIKKEA...
Hotakainen vastasi: "No niin, tsekumbtusbtsöbätsulokuinkätsälipäivääsupisupi, hiljempaa en osaa puhua...tsubidubi..."
Jäin miettimään kuulemiani syvällisiä viisauksia ja jatkoin matkaani.
Aivan mahottomasti julkkiksia, en minä niitä tuntenut, mutta kamera lauloi, siinä kun ei ole sellaista asetusta, joka varoittaisi, ettei tuo ole mikään julkkis, se on yksi Messukeskuksen siivoojista.
Tämän risuparran ympärillä kävi kuhina rouvia. En minä sitä tuntenut, luulen että se oli joku marxisti ja maailmanparantaja, joka yritti saada naisia. Ei siis naista, vaan naisia. Tai sitten se oli vain työvuoronsa juuri lopettanut parkettisiistijä, jolla oli iltameiningit ja vongat mielessä.
"Ai ai, ko Viipuris ennen!"
Kirjamessujen kirjailijoiden kitaroita.
Tässä messuilta kirjailijoiden hanureita (Pitää sanoa: Harmonikka! kirj.huom.)
Jari Halonen oli juuri lopettelemassa tajunnanvirtaansa, kun osuin paikalle. Puhui siitä, kuinka Elannosta lähti jossain vaiheessa punainen väri pois.
Tämä sakki oli haastateltavana HeSburgerin lavalla. Meinasin huutaa, että "hakatkaa se!", kun Guzenina sanoi: "Mä haluun replata tohon, et..."
"Kiva, kiva, aikun mukavaa, kiva suorastaan!"
"No perlkedle, voin mä kyl rlaaputella mun munia vielä tässäkin iässä"
Ruhtinas saapui Yle X:n haastatteluun arvonsa mukaisesti, hänellä oli seuruetta enemmän kuin tuo yksi avustaja. Ruhtinaan hyvä ryhti katosi koiravaljakko-onnettomuudessa vuosia sitten. Kolari oli toissa kesänä polven rikkonut, askellus oli raskasta ja vaikeaa, mutta arvokkaan näköistä. Suomen Jean Sibelius, Remu Aaltonen, oli aivan kuin esikuvansa kävelemässä Ainolan pihamaalla, paitsi ettei hänellä ollut sikaria suussaan. Petri Laukka on tehnyt väitöskirjan Kekkoslovakian kuninkaat, jossa käsittelee 70-lukua rokin, ei taistolaisuuden vuosikymmenenä. Remu kehui kirjaa, jota tuskin on nähnyt. Mutta se ei haittaa, hän on ruhtinas. - Get oooon!