tiistai 14. elokuuta 2012

Joka vanhoja muistelee, on vanha ja tajunnanvirtaa päästelee



Koulut kuuluvat alkavan tai alkaneen.

Harmi, etten aikoinaan opiskellut opettajaksi, luulen että se olisi sopinut minulle. Etenkin nyt kun kurinpitoa vaativat voimistettavan.


Älkääs ny ja olkaas ny  ja lopeta heti nenän kaivuu sinä isopäinen lapsi - ja sinä harvinaisen ruma siellä takapenkissä, koeta nyt vähän kuunnella opetusta. Kannattaa olla kiltisti ja pukertaa ainakin viisitoista vuotta, että pääsee edes työttömäksi! - Jos siitä vielä vähän jaksaa pinnistää ja itseään vaivata, pääsee pätkätöihin ravintola-alalle tai yliopistoon. Sitten alkaa tietysti se elämänmittainen opiskelu, sellainen missä merkonomi laitetaan puuseppäkouluun ja tohtorista tehdään variksen pelätti Mutikaisen perunapellolle.
---
Toista se oli seiskeetluvun alussa. Neljätoistavuotias broidini vastusti opetussuunnitelmaa maagisilla taikasanoilla: "Haista vittu!" - Mäntti, iso ja lihava äijänjässikkä, löi välittömästi leuankärkeen, broidi putosi ja opetussuunnitelma oli hyväksytty.
---

Minäkin olin rebel without a cause, lauloimme keskenämme uskontotunnilla opittua laulua sanoilla: ... "sillä taivaassa tarjoillaan lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat..."

Niin se vain maailma muuttuu, nykyään tarjoilevat aikuisille taivaalla: "Dinner in the sky" -Nöttköttiä nosturin nokassa. Sellaisesta joutuu mitä ilmeisimmin maksamaan. - Kehitys kehittyy, vielä en kuitenkaan usko tulevaisuuden "kakka in the sky" elämyksiin.

--

Ai niin, meinasi unohtua.

Euroopanmestari vuodelta e.a.a., Juha "Julmahuvi" Väätäinen, kertoi jossain, että hänen pitäisi valmentaa, niin tulosta syntyisi. - Juha. Olympiajoukkueessamme oli jopa maailmanmestareita, euroopanmestareita useampiakin. Vai tarkoititko mahdollisesti henkistä valmennusta? - Sitä, kuinka selvitä elämässä eteenpäin sen jälkeen kun lönköttelee maaliin ylivoimaisena viimeisenä, kuten sinä teit olympialaisissa vuonna 1972.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)