sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Laivanupotuspeli

























Titanicin muistoristeilylle alkaa olla jo kiire, hopihopi jos aiotte vielä ehtiä. 

Kolmellatuhannellaneljälläsadalla saa vain kolmannen luokan paikkoja alakansilta, turvallisuus sielläkin on tosin huomioitu ensiluokkaisesti; henkilökunta lukitsee kaikki tiloihin johtavat luukut kallistuman edetessä.

Koska oikean jäävuoren löytäminen saattaa olla vaikeaa, räjäytyspurkuihin erikoistuneet ammattilaiset ovat vuoranneet aluksen tarkkaan suunnitelluilla panoksilla; tarkoituksena juuri oikean historiallisen tunnelman ja kokemuksen välittäminen kaikille osallistujille.

Juhlallisuudet alkavat, kun laivan henkilökunta laskee osan mukaan varatuista kuudestatoista pelastusveneestä niin, että ne meren pintaan osuessaan rikkoutuvat. Risteilyvieraille on samassa yhteydessä varattu mahdollisuus laskea itselleen nimikoimansa seppeleet ja osoittaa asiaankuuluvat aplodit; viimeiset rahansa risteilyyn uhranneet taputtamalla, vähän varakkaammat korujaan helistämällä. 

Laivan orkesteri on lupautunut viihdyttämään yleisöä loppuun asti, esittämällä mm. Veikko Lavin "Sukuvika on se kun suksi ei luista" ja Frankieboyn "My Way" kappaleita.

----
(kuva: aamulehti: Titanicin muistoristeily alkaa..)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)