perjantai 20. huhtikuuta 2012

Poliitikon tietopankki



Ajat ovat ankeat. Yhteisiä asioita uupumatta ja pyyteettömättä ahkeroivan, urastaan ja itsestään huolehtivan poliitikon tulee varautua  siipien katkeamiseen. Positiivinen ajattelu on valitettavasti saanut yhä enemmän ja enemmän vaistyä tylyn negatiivisuuden tieltä. 

Arto Merisalo on ilmoittanut kirjoittavansa kirjaa, ties vaikka muistelmiaan (A. Merisalo: Kerron Kaiken) laittaisi tulemaan.

Loikoilusta puutuneena saattaa lohduttautua muistelemalla yhteisiä lämpimiä hetkiä monien lehtien palstoilta tuttujen kanssa.



(Kuva: Yle,marraskuu 2011, Yli-Saunamäki muistelee menneitä)










Siltä varalta, ettei valtio avusta juuri sinua paikan löytämisessä, tässä sijaintiedot, puhelimien karttapalvelut ovat oiva apu nekin. 

Sijainti:
"Vantaan vankila sijaitsee Vantaan Itä-Hakkilassa (puhelinluettelon karttasivu 82/94-87). Sisäänkäynti vanhalta Lahdentieltä Siltaniitynkujalle."(rikosseuraamus.fi)
Vierailijatietoja: 
"Vierailuajat ovat viikoloppuisin. Vierailuihin varataan aika siten, että vanki itse ilmoittaa tapaamaan tulijat tai tapaaja varaa uuden ajan edellisen tapaamisen yhteydessä. Puhelinvaraus on lopetettu." (rikosseuraamus.fi)

Edellämainitussa on syytä keskustella vankilan johdon kanssa, käytäntö saattaa ministereiden ja siitä yläpuolella olevien kohdalla vaihdella tapauskohtaisesti. Työttömien, esimerkiksi Tampereelta tulevien, kannattaa selvittää VR:n asiakaspalvelusta sopivin lippumuoto.

Merisalon herkkuruoista ei valitettavasti ole tarkkoja tietoja, hieman varovainen pitää olla, hän on ilmoittanut purkivänsä laihduttamaan.
HUOM!! OBS!! Lahjojen arvojen ylärajat tulee mahdollisesti selvittää etukäteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)