tiistai 28. syyskuuta 2010

Tasamaan tallaaja(t)















Tiistain Iltasanomien lyhyessä lukijakommentissa Esko Helle ampui alas entisen Matti Vanhasen haastattelussa antaman lausuman. Entinen Matti sanoi "...en jää eduskuntaan roikkumaan. Millään työpaikalla ei ole hyvä se, että vanha pomo jää samaan yhteisöön jakamaan neuvoja..."

Hän piti ja pitää kansanedustajan työtä pelkkänä roikkumisena.


Vakavampi on lausuman toinen virhe. Entinen Matti on luullut olevansa pääministerinä eduskunnan pomo. Mitä tuohon sanoisi? Suositeltavaa olisi jonkun asiansa osaavan tiedemiehen suorittaa mittanauhatutkimuksia entisestä pääministeristä. 


Esko Helle käytti kirjoituksessaan toisenlaista kieltä.


Tämän päivän lehdissä oli sitävastoin hyviä uutisia. Kansanedustajat saavat kahdessa erässä yhteensä kahdeksan prosentin korotuksen palkkoihinsa. Kun kyseessä tietenkin ovat tasapuolisesti kaikkien valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden edustajat, on selvää että tällä luotiin pohja kaikkien alojen palkkaneuvotteluille - ainakin seuraavaan kesään saakka.
 




(Ylempi kuva Da Vinci: Jussi väärinpäin, alemmassa Iltalehden kysely) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)