sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Siellä kaikilla oli niin mukavaa



Suomen johtava hallituspuolue kävi vaaliristeilyllä, varmistamassa eduskuntavaalien vaalikrapulan etukäteen.

Toisin kuin muita puolueita, keskustapuoluetta johtaa puoluesihteeri; puoluesihteeri Laaninen. 

Siinä ei ole ihmettelemistä, samanlainen tilanne oli mm. entisessä Neuvostoliitossa. Myös siellä puoluesihteeri oli ehdoton hallitsija, keskustapuolueen puheenjohtajaa vastannut presidentti vain sukankuluttaja. 


Sukankuluttajana keskustapuolueessa toimii Mari Kivitalo, mutta hänet on ehkä tarkoituksella pidetty pimennossa, eikä tarkkoja tietoja hänestä ole julkisuuteen tihkunut.


Vielä vuosi sitten keskustan johdossa oli Arto Meritalo, mutta ns. puhtaan pöydän vallankumouksen jälkeen  häntä oli nyt kielletty ehdottomasti tulemasta mukaan laivalle. Meritalon avustajana toimineen Matti Vanhatalon viimeisimmistä vaiheista ei myöskään ole tietoja saatavissa, puolueen piirijärjestöjen edustajat eivät kysyttäessä häntä enää muistaneet.


Virallisen puolueartistin ominaisuudessa jo pitkään toimineen Mikko Alatalon asema sitävastoin tuntuu vain vankistuneen. Alatalo on asemaansa luonut mm. esiintymällä eduskunnan täysistuntojen televisioinneissa jämptin ja ryhdikkään oloisena. Unohtumattomia ovat olleet myös monet hänen sävellyksistään, kuten esimerkiksi monet niistä.

Täysin pois suljettuna ei voine pitää, etteikö tulevaisuudessa puolueen johdossa toimisi kaksikko Mikko Alatalo ja Juha Mieto.

(Kuva: Matti Matikainen/ Iltalehti)

7 kommenttia:

  1. Thank you Riku!

    Nyt sain tilaisuuden tälle vitsille: Kuinka mykkä mies, joka ei osannut edes kirjoittaa, kertoi kysyttäessä nimensä?

    Hän piirsi paperille miehen ja talon. Mies kusi siinä yli talon. (= Ylitalon Kustu)

    Eiköstä vain ole mykältä maalaiselta kepuliittista taituruutta sanan varsinaisessa merkityksessä, viitaten viisaisiin sanoihisi yllä?

    Tulevaisuuden versiossa pitäisi tietenkin kusta Miedommin, mutta samanaikaisesti useamman Talon ylitse. Ja lisäksi vielä jonkun mäennyppylänkin, jonka tienviitassa lukee Lehtomäki.

    Kamalat ovat kuviot viimeisten uutisten mukaan Keskustassa...

    Mutta käykö silti niin, kuin profeetta Väyrytalo omalta Keminmaaltaan aikoinaan ennusti, että sama se, mitä puhutaan kunhan vain puhutaan, Talonharjalla pysytään on ilmansuunta puhurilla mikä hyvänsä?

    Tunsin jonkun Talo -sukunimisen sähkömiehen (huumorin ymmärtävä) aikoinaan, ja häneltä tuli usein kysyttyä, että ovatkos koirat talonnurkalla koipeaan nostelleet?

    VastaaPoista
  2. Kun minä en sitä Juhaa enää jaksaisi. Saan näppylöitä, kun sen parta ja murre ilmestyvät kuvaruutuun. Vaihdan kanavaa, ennen kuin ääni kuuluu.

    VastaaPoista
  3. Tämä uusi sivupohja onkin kyseenalainen. Uusi kampaukseni ei nimittäin juurikaan näy. Eikö kuvaani saa isommaksi?

    VastaaPoista
  4. Valto,

    tuo oli hauska, äijällä oli näennäisestä vajavaisuudestaan huolimatta kielenkäyttö hallussa. Kun hänellä oli noin suomalainen nimi, tuskin oli Gustavin ja Gustafan poika Kustavista, jota kutsuttiin Gust av junioriksi.

    Väyrytaloa täytyy arvostaa, kun hänellä on se upea koulutuslaitos, josta valmistuu vaikka miksi ja vielä joksikin muuksikin. Hienoa, jos saa runsaasti valtion avustuksia, onhan kasvavaa nuorisoa opastettava oikealla tiellä.

    Ei tule nyt mieleen ketään kepulaista Uusitaloa, muuten väittäisin, että se se vasta on aikamoinen Casanova.

    VastaaPoista
  5. Iines, pörröpää,

    mutta Juhahan on suorastaan sympaattinen poikkeus suomalaisten poliitikkojen joukossa, ei edes yritä tarttua vakaviin asiakysymyksiin, vaan pysyy tiukasti omalla hömppälinjallaan: "Oikia hömppäviihre pysyy ja paranoo!"

    Seuraa vaan ennen vaaleja, kun antaa haastatteluja: "se on niin jotta, pohojalaanen on niin notta, se on tosi ja varma!"

    Kuvaongelman tiedostan syvästi, pitäisiköhän minun tallentaa se taustakuvaksi, jotta pystyisin sen paremmin näkemään... (hmmm...)

    Tässä pohjassa on muuten toinenkin ongelma, linkkejä ei pysty tekemään kuin koodaamalla, onneksi sen minulle opetitte.

    Aikaisemmassa toimi automaattipainike, myös kuvasta pystyi linkin tekemään. Se on sittenkin tyhmä mies tuo Josh Petterson - minä myös, kun en tajunut, että simple tarkoittaa tässä yhteydessä blogipohjan tekijää.

    VastaaPoista
  6. Kehotan paneutumaan kuvaongelmaan mitä syvällisimmin. Dillingeristäkin on tullut tämän myötä kalju, kun päälaki on giljoteerattu.

    VastaaPoista
  7. Pörrö,

    kyllä Dillingerillä vielä tukkaa on, se on vain piilossa ja siinä on tiettyä symboliikkaa, kun kuvassa puolet aivoista puuttuu.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)