sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Uusi Maamme-laulu




                                         Oi maamme, Luxemburg, pankkimaa,
                                         soi, sana kultainen.
                                         Ei laaksoa, ei kukkulaa,
                                         ei vettä, rantaa rakkaampaa,
                                         kuin pankkimaa se etelän,
                                         maa kallis rahojen.


                                         Sun kukoistukses kuorestaan
                                         se kerran puhkeaa,
                                        viel lempemme saa hehkullaan
                                        sun toivos, riemus nousemaan,
                                         ja kerran, laulus pankkimaa
                                        korkeemman kaiun saa.  


                          ---

»Noin, duunari uljas, juuri noin!» hän huusi, 
me mennään jo!
Äl' yli päästä piruja, viel' iske tuokio!
Casse 
siel' jo pakkaa, Bärttyl formula lippua etsii,

hukas' yhä Liliuksen uikkarit!
Lentokentälle, pojat, joutukaa! Tuo meidät pelasti.»

                         ---


»Se vero tiesi maalinsa, on myönnettävä se», näin herra nyt virkkoi vain, »ties enemmän kuin me; ei rikkaal käydä huolinut, sen huonoks arvioi, vaan sattui työläis-lompakkoon, jalomman valikoi.» Ja sanat nää ne kiertämään jäi väen keskuuteen, ja kaikki katsoi hänen   niin oikein sanoneen. »Näät Tuuvan palkka kylläkin ol' lyhyt mittojaan; liksa huono oli», arveltiin, »mut sydän paikallaan.»

 ---

(alempi kuva: Sven Tuuva, A. Edelfelt, wikipedia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)