torstai 30. tammikuuta 2014

Lukashenko lehdet



Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola ilmoitti, ettei ota Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenkon tekemisistä mitään vastuuta. Tästä ei voi kulua kuin hetki, niin Lukashenko puolestaan ilmoittaa: "En voi ottaa mitään vastuuta Kalervo Kummolan yksinvaltaisuudesta, hirmuhallinnosta ja jääkiekkodiktatuurista!"

---

Helsingin huumepoliisin päällikön epäillään levittäneen Suomeen suuren määrän huumeita. Jos asia pitää paikkansa, kuulostaa se jo kolumbialaiselta meiningiltä. - No jaa, ehkä tuo oli  liioittelua. Tuskin ne Kolumbiassa sentään aivan noin härskejä ovat.

Eilen uutisoitiin myös, poliisiylijohtaja Mikko Paateron ehdottaneen poliiseille oikeutta toimia portsareina tai taksikuskeina. Niinpä. Turvallinen olo tulisi, jos Paatero saisi uusiin tehtäviin siirtyessään, pitää nykyisen virkatakkinsa muistona. Humalikot maksaisivat taksin suosiolla, löisivät vielä kantapäät yhteen kunniaa tehden: "Herra kenraali!"  - Toisaalta, naulakkohommissa asiakkaita voisi harmittaa, kun Mikko levittelisi käsiään: "Uskoin ja toivoin takkinne säilyvän narikassa, mutta kuten näette, sitä ei siellä enää ole. Hyvää illan jatkoa, tervetuloa uudelleen!"

---

Pääministeri Katainen, Jyrki Katainen tapasi illallispöydässä elokuvatähti Damonin, Matt Damonin. Katainen kutsui Oscar-palkitun näyttelijän Suomeen ja tämä kehui sosiaalisessa mediassa: "Kuljen nykyisin melkoisissa piireissä!" -  Tulevaisuus näyttää, syntyykö vierailun tuloksena esimerkiksi elokuva Pelastakaa vänrikki Nappula.

Nykyinen hallitus saattaa olla huono, mutta odottakaapa seuraavaa! Juha Sipilä ei ehkä sairasteluiltaan voi pääministeriksi ryhtyä, tulevaksi pääministeriksi veikkaan yllätysnimenä politiikan konkari Päivi Räsästä, jonka puolue saavuttaa peräti 0,5 prosentin vaalivoiton. Kuin itsestään selvästi Halla-aholle sopii maa- ja metsätalousministerin paikka ja Timo Soini on selvääkin selvemmin tuleva kulttuuri- ja urheiluministeri.


Kokoomuksen kirkkain kärki, eli ns. joutosakki, ehtii sitä ennen mennä Brysseliin lihasoppaa syömään ja pienenä muodollisuutena täytyy myös eduskuntavaalit käydä ennen hallituksen lopullista paikkajakoa.
---

Yökerhot aikovat järjestää minuutin hiljaisen hetken maamme alkoholipolitiikan ja mahdollisen aamuyön aukiolon lyhentämisen vuoksi. Tiltistä tunnetuksi tullut kansanedustaja Jaana Pelkonen ilmoitti kannattavansa ravintoloiden protestia. Hyvin kansanedustajan tunnot ymmärrän, olen sydämestäni hänen puolellaan. Vaalipäivän aamuun asti täytyy sen ryypätä, joka Jaana Pelkosta meinaa toiselle kaudelle äänestää.


6 kommenttia:

  1. ompa hyviä juttuja.

    VastaaPoista
  2. Satiiri on toimiva laji.
    Jotkut osaavat, toiset vain itkettävä ihmisiä.
    Onnittelen.
    Osaat hyvin asioiden yhdistelyn.
    Pikku hauska huumori saa aina vähän hymyilemään.
    Ainakin tässä tapauksessa.
    P.S katsoin tilttiä, kun pelkonen esitteli itseään siellä. Mutta sillä ei vielä ääniä tippunut. Pelkonen kansani raviotolassa protestia kuuluttamassa - sillä saisi jo ehkä miettimään äänen antoa - varsinkin jos kuulutus jäisi vain pöydälle jääväksi.
    =)
    Huonot vitsit ovat rautaa.
    Jatka samalla linjalla.
    =)

    VastaaPoista
  3. Niinhän se taitaa olla, kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  4. Jossain näin Kummolan sanovan, että Lukashenko suhtautuu intohimoisesti jääkiekkoon. Minusta Kummola sävy oli kehuva.
    Ruotsalaiset kiekkoihmiset kutsuvat Kummolaa skitstöveliksi. Yhdyn ruotsalaisiin.

    Samuli

    VastaaPoista
  5. Samuli,
    ehkä siinä on kysessä sellainen win-win tilanne. Molemmat hyötyvät, kun Kummola antaa Lukashenkolle neuvoja teräksisestä hallinnosta ja tämä järjestää kiekkokisat, joissa Kalervo tuntee olonsa mukavaksi.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)