perjantai 22. marraskuuta 2013

Omat polut




Siinä mielessä olen jäävi sanomaan Dave Lindholmista mitään, että olen digannut hänen juttujaan pikkupojasta saakka. Orfeuksen Musiikkia-levyä ja Isokynän Sirkusta en ole vuosien varrella väsynyt kuuntelemaan. Bluesoundsia pääsin katsomaan, kun vaihdoin broidin ajokorttiin valokuvani ja piirsin tussilla leiman päälle. Harjoittelin sitä pitkään, tuli täydellinen. Seitsemäntoista vuotiaana 23- vai 24-vuotiaan broidin papereilla, portsari sanoi:"sullahan on ikää jo runsaasti!" - En tiedä piruiliko, naamani oli luultavasti punainen.  





Uuden levyn "Ken elää, ken näkee, ken B", kappaleesta "Hoida puut" en osaa oikein mitään sanoa, sellainen rallatus. Hyvä ne puut on hoitaa ja unohtaa muut.Tämän päiväisessä Iltalehdessä naistoimittaja kyseli Lindholmin halukkuutta "Vain Elämää" konseptiin. Artistille on tullut ikää, hyvin kohteliain sanamuodoin kertoi, ettei aio osallistua ensi vuonna eikä seuraavanakaan. Muistan hänen joskus kertoneen, kun naistenlehtijulkisuus yritti saada hänestä otetta 70-luvun alkuvuosina. Toimittaja kysyi: "Mistäs sä oikeen haluisit jutella?" - Isokynä vastasi: "Menenks mä muka lavalle ja kysyn: mitäs mä oikeen soittaisin?"

5 kommenttia:

  1. Haastateltavat ovat poikkeuksetta fiksumpia kuin haatattelijjat, joiden puolesta saa päivittäin kiemurrella myötähäpeästä haastattelua seuratessaan. Monesti suuria persoonia kuten Lindholm.

    Sitä jotenkin olettaa, että toimittajalla olisi asiantuntemusta ja taustatietoa, ja jonkinlaista kykyä, intuitiota haistella kohdettaan. Viime aikoina olen myötähävennyt Ylen toimittajia, vaikka siellä on tähän asti ollut aika osaava meininki. Lindholmkin oli haastateltavana, aamuteleviossa, niin karismaattisena, että katsoja mykistyi. En muista, mitä kysyttiin, mutta sen muistan, että jokin itsestäänselvyys tomittajan suusta hävetti. Lindholm oli jotenkin vaan siin iso, että hän täytti koko studion.

    VastaaPoista
  2. On sillä karismaa. Vuosien varrella särmät hioutuvat, ehdottumuus vähenee. Ei hän ennen haastatteluja antanut kuin musiikkilehtiin, sellaisiin joissa on asiantuntemusta ja jotka oikeasti ovat kiinnostuneet sisällöistä.

    Pukeutumiseen on tullut sellainen vanhan bluesäijän tyyli. Kilometrit olemuksessa jo näkyvät, ainakin kun katselen koneeltani yhden kaverini ottamia keikkakuvia järven rannalta vuodelta -82. Kaikki ne ovat niissä nuoriä ja siloisia: Lindholm, Albert, Kojo, Matti Inkinen, Peitsamo, Marstio. Kojo juo kaljaa, Albert muuten vain kaljan turvottama. Lindholmilla jotkut ihmeelliset valkoiset gepardikengät jaloissa, niistä täytyi saada erillinen kuva.

    VastaaPoista
  3. Dave on yllättävän taitava ja omaperäinen kitaristi – niin sähkön kuin akustisen puolella. Puhuu soittaessaankin ‘omaa kieltään omassa sfäärissään’.

    VastaaPoista
  4. Vietin yhden kesän veivaten melkein pelkkää Davea, taisin olla jotain 16 vee.

    VastaaPoista
  5. Musiikkihistoriani huippu oli kun joskus 70-80-luvun taitteessa olin silloisen Elmupolin vessan kusirännillä samaan aikaan Albert Järvisen ja Dave Lindholmin kanssa. Dave vitsaili jotain Remusta, olikohan silloin Albertille taas kenkää antanut.

    Joku on näköjään Fandjangon nimikon juutuubiin ladannut: makeeta rotutaloo mä en rupee rakentaan..."

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)