maanantai 17. syyskuuta 2012

Pien tekijä Pienyrittäjä Oy



Aamu ei ollut vielä valjennut,ovikello soi. Pienyrittäjä Pieniäinen meni avamaan.

Hänen selkärankansa valahti skolioosin kaltaiseen tilaan, silmämunansa turposivat ja kielensä roikkui puoli metriä ulkona.

Ovella seisoi Jack The Ripper, Julma Viikatemies.

- Pä-pä-päivää, et-et-ettehän va-vaan minua tullut hakemaan?

- Kyllä, pienyrittäjä Pieniäinen, se on nyt teidän vuoronne!

- Ä-älkää nyt, te-tehdään kaup-kauppaa!

- Viikatemies ei käy kauppaa...mikä olisi ehdotus?

- Minulla olisi kymmenen duunaria, oikein hyviä duunareita, hieman laihoja tosin. Mutta vähän lihottamalla ja lepuuttamalla niistä saa o-oikein priimatavaraa - ni-niistä voisin osan antaa!

- Enpä oikein tiedä...

-Minulla olisi rahojakin antaa niiden mukaan, hieman olen niiden ylityökorvauksia, lomarahoja ja muita joutavanpäiväisiä seteleitä pahan päivän varalle jemmaillut. Siltä yhdeltä tyhmältä olen lähes koko palkan ottanut säilytykseen, ettei turhuuksiin törsäisi. Ja taukoja ja muita työajan lyhennyksiä niiltä on monta  jätesäkillistä käyttämättöminä täynnä, niistä hyvin sitä lepoa saisivat. - Nöyriä ovat, kovin nöyriä, hyvin olen heidät opettanut!

- Hmhh, olkoon menneeksi. Mutta kahdeksan minä niistä otan, sinua, pienyrittäjä Pieniäinen, korvaamaan.

- Vo-voi ku-kun on help-helpottavaa, käyn siivoamassa housuni ja annan teille mukaan myös niiden kahdeksan selkänahat, oikein hyviä selkänahkoja, vaikka vereslihalla ovatkin!

---

Jotain muuta jossain muualla. Uusi Suomi, Pienyrittäjien pien hätähuuto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)