lauantai 28. helmikuuta 2015

Rivottaa



"Kas, kulttuurin kukkasetko täällä niin kauniisti visertävät", tuli mieleeni, kun luin tämän päivän Hesarista Suvi Aholan arvion rivoja kansanrunoja käsittelevästä kirjasta: "Tupa ryskyi, parret paukkui".

Ingressissä Ahola toteaa: "Rivot kansanrunot ovat vahva todistus seksuaalisuuden merkityksestä". - Huolimatta lauseen syvämietteisestä ajatuksesta ja loppuun asti hiotusta sisällöstä, tästä minun täytyy esittää voimakkasti eriävä kantani. Mummut ja vaarit, puhumattakaan heitä aiemmin eläneistä, eivät noista kirjaan kootuista rivouksista huolimatta nusauttaa niistäneet, panna puksutelleet tai kiimassa kanitelleet, se on varmahan tosi, kylä jämpti on niin!

Ahola kertoo: "Mielikuvitus synnyttää jo muinaisia Reino Helismaita ja Juice Leskisiä, jotka ovat selvästi nauttineet sekä rivosta riimittelystä että kaikkia sopivuussääntöjä rikkovista pelehtimistarinoista.

Helismaa teki tutuista sanoituksistaan rivoja versioita, mutta ei niitä vahingossakaan olisi halunnut, saati että niitä olisi voinut, laajalle yleisölle esittää, kaveripiiriin ne jäivät. Elämäkerrassa "Jätkäpoika ja runoilija", niistä mainitaan. Varmaan Ahola on elämäkerran lukenut, muutenhan lause on kuin muinaiselta mummulta, joka valitti naapurin Arskan viheltelevän kamalan roiseja lauluja.

---

(Kuvituskuva ei liity mihinkään, vähiten kuitenkin tähän kirjoitukseen. Se esittää muoviämpäreitä myyvän, ja hauskasti nimeltään Stockmannia muistuttavan liikkeen sisäänkäyntiä.)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Tabuloid rasa




Pienihän se on, mutta kyllä sen pöydästä erottaa. Ei mikään hassumpi lasin alusta. Mukavaa, kun silmäni eivät rasitu lukemisesta. Minä keräsin lapsena postimerkkejä, niissä oli runsaasti kaikenlaista mielenkiintoista. Miten sen erottaa mainoksista? - Helposti, jos tarkkaan katsoo, siinä lukee Aamuposti. Mistä se kertoo? - Muun muassa jostain Loppi-nimisestä paikasta, tietääkö kukaan, missä on Loppi? Voiko sillä sytyttää saunan kiukaan? - Tee vuositilaus ja kerää kaikki talteen, niin varmasti onnistuu. Mikä oli lehden mielenkiintoisin juttu? - Se, mikä oli siitä kärpäsen tuhrusta vähän vasemmalle.



torstai 26. helmikuuta 2015

Taisi olla toisin, mitä heh!




Historiaa olisi kiva päästä kirjoittamaan. Viime aikoina olemme saaneet lukea mm. että Mato Valtonen taisteli keskioluen R-kioskeihin. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta laajan artikkelin. Totta on, että Mato ja muusikot sellaista joskus hämyssä menneisyydessä esittivät, mutta silloin se oli vain hyvä vitsi ja sellaiseksi jäi, kunnes aikojen päästä maailma oluen ympärillä muuttui.

Mato Valtonen on kertonut myös, että Sleepy Sleepers oli Suomessa merkittävä suomettuneisuuden vastustaja, mm. koska tekivät levyn "Takaisin Karjalaan" , jonka nimi alunperin piti olla "Karjala Takaisin". Asia saattaa pitää jopa paikkansa, sitä ei vain silloin kukaan tiennyt.

Nuo olivat historiamuuntumia, jotka sietää, mutta jos joku väittää, että Mato Valtonen olisi osannut laulaa tai säveltää, tai Sakke Järvenpää noiden ohella soittaa kitaraa, se olisi jo liikaa.

Sleepy Sleepersin Sakari Eerola lauloi legendaarisen Kuka Mitä Häh paljon paremmin kuin myöhemmät  julkisuuspellet. Vai kuka mitä häh?

---

(Kuvituskuva: Juna meni jo, mutta uusia tulee, niille voitte selittää asianne.)




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Minun nimi on nimessun




Metron käyttäjien yleiseksi tyrmistykseksi Helsingin yliopisto anoi ja sai kaupungin muuttamaan Kaisaniemen metroaseman nimen Helsingin yliopistoksi. 

Yliopisto puolestaan tyrmistyi viereisen Tarjoustalon nimenmuutos aikeista, jonka mukaan siitä tulee Helsingin yliopiston Tokmanni. 

Noinkohan yliopisto hienostelun tarpeessaan ja koketeeraamisessaan luovutti suojatun nimensä yleiseen käyttöön. Tokmannin ihmettely nimessään olevan osoitetiedon mahdollisesta kieltämisestä tuntuu loogiselta. Lakimiehet tällaiset tietenkin lopullisesti sumplivat ja asioiden kulkua on kenenkään mahdotonta ennustaa. 

Aika huvittavaa on kuitenkin ajatella, että tulevaisuudessa olisi myös Helsingin yliopiston R-kioski ja Helsingin yliopiston Hesburger. Puhumattakaan niistä Yliopistonkatua kesäisin päivystävistä Romanian romaneista, joilla on mukanaan kyltti: "Helsingin yliopiston kerjäläinen".

---
(kuvituskuvassa yksi entisen Kaisaniemen metroaseman sisäänkäynneistä. Kuvassa näkyvä lievästi nuhraantunut, vuoden vanhaa muotia oleva, sohva on mahdollisesti jokin väliaikainen metron vip-asiakkaille tarkoitettu lepo- ja odotuspaikka)

---
(Otsikko on lainattu Dave Lindholmin kappaleesta.)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Veriset vaatteet ja konstaapeli Virtanen



- Päivää, minä toin sen lupaamani käsikirjoituksen...

- Istukaa. - Niin, se kuulosti mielenkiintoiselta. Kovaksi paistettu realistinen dekkari, joka sisältää huolta ilmastonmuutoksesta, yhteiskunnallisia epäkohtia, tasa-arvoasiaa, maailmanpolitiikkaa, erotiikkaa, ihmissuhdeongelmia jne.

- Aivan. Aluksi tapahtuu kamala verityö, jonka tutkinnan saa hoitaakseen vanhempi rikoskonstaapeli Virtanen, Juhani Virtanen. Surmatyö tapahtuu viikon ryypänneessä alan miesten porukassa. Uhri, huonoille poluille ajautunut Pera, hakattiin leipäveitsellä  kuoliaaksi.

- Pera oli siis kova-onninen mies, joka ajautui tilaansa kärsimänsä vääryyden vuoksi...?

- Ei suinkaan. Ihan kamala loppasuu oli jo nuorena, suu törröllään joi kokonaisen koskenkorvapullon niin, että mahasta kuului lotinaa.

-   Jatkakaa siitä kirjastanne.

- Kirja jatkuu kuvauksella vanhempi rikoskonstaapeli Virtasen ponnistuksista, hänen selvittäessään tapausta omien henkilökohtaisten ongelmiensa ja parisuhteensa pulmien keskellä. Vaimo soittaa kesken pahimpien kiireiden ja pyytää käymään kotiin tullessa kaupassa...

- Ja?

- Poliisipartio on tietysti raahannut koko ryyppyremmin putkaan. Kun ovat päivän päästä selvinneet riittävästi, Virtanen pääsee heitä kuulustelemaan. Häneltä menee puoleen päivään ennenkuin juttu on selvä. Iltapäivä menee sitten paperitöiden viimeistelyssä.

- Missä ovat lupaamanne ilmastonmuutokset, yhteiskunnalliset ongelmat ja....

- Kirjan aivan lopussa. Virtanen on koko päivän juoda killottanut kahvia ja syönyt pari viineriä. Illalla kun hän menee kotiin, vaimo tulee iloisesti ovelle vastaan. Vanhempi rikoskonstaapeli purkaa pahaa oloaan:  "Saatana että mahaan koskee ja närästää! Miksi helvetissä lähikauppa ei myy Rennietä? Maailmassa on kaikki päin persettä, hallituskin pitäs kaataa!"

- Valitettavasti emme voi ottaa teostanne kustannusohjelmaamme. Se on aivan liian realistinen, ei suurelle yleisölle aivan mitä tahansa voi kirjoittaa! - Näkemiin.

---

(Mtv: tällainen on suomalainen henkirikos)

maanantai 23. helmikuuta 2015

Osui kuin Oscari




Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot. Tiettävästi juhla oli suurenmoinen menestys, kaikki palkinnot menivät ja enemmällekin olisi ollut kysyntää. 

Itselläni ei valitettavasti ollut mahdollisuutta katsella Teeman lähettämää juhlaa suorana lainkaan, koska nukuin juuri silloin.Illan uusintalähetystä en katso, koska paheksun television liikaa uusintatarjontaa. 

Ehdokkaista yhden laitoin merkille, itse Clint Eastwoodin elokuva oli tyrkyllä. 

Eastwoodin muistan oikein hyvin, isoisäni muistelen häntä minulle kehuneen. Muistikuvissani saattaa tosin olla ajan tuomaa muuntumaa. Sattumalta katselin juuri joltain kanavalta hänen tähdittämänsä elokuvan, Tulilinjalla, vuodelta 1993. Äijä ei ollut tippaakaan muuttunut Dirty Harryn päivistä, - tai oikeastaan oli muuttunut aika paljonkin, mutta kovuus ja sankarillisuus olivat entisenlaisia. 

Clint oli elokuvassa yli kuusikymppinen salaisen palvelun agentti, joka pelasti Yhdysvaltain presidentin salamurhaajan luodeilta. Välillä hävetti vanhan herran puolesta, mutta enimmäkseen katselin koko tuotosta parodiana Clint Eastwoodista itsestään. Uusimman elokuvansa, American sniper, Eastwood ohjasi, ei näytellyt siinä lainkaan. Asiaa hieman ihmettelen, Clint kun olisi itse edelleen ollut, nyt 84-vuotiaana,  laaki ja vainaa valinta pääosaan.

---

Kuva: Loisteliaalle Oscar-gaalalle uskallan näkemättä antaa 3- lokkia.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ankkurit ylös




Yhdysvaltalaisen tähtitoimittaja Brian Williamsin vuoksi uutisankkureiden nimitystä muutettaneen piakkoin. Heitä aletaan kutsua uutisankoiksi.

Williams tunsi voittamatonta kiusausta liioitella omia henkilökohtaisia kokemuksiaan kriisipaikoilla. Nyttemmin miehen tapahtumien keskipisteessä oloa on alettu epäillä jo muuallakin, kuin osuman saaneessa helikopterissa Irakissa.

Williamsin uutisankan työ on ollut kannattavaa, hänen vuosipalkkansa oli kymmenen miljoonaa dollaria. 

Yle kertoi Pietarissa toimivasta Putinin Trolli ja Trulli Oy:stä, jonka työntekijät suoltavat propagandistisia kommentteja 400-650 euron kuukausipalkalla. Brianilla lienee jatkossa hieman hiljaista työrintamalla, mutta en oikein jaksa uskoa hänen vastaanottavan paikkaa Putinin tehtaasta.


Mihin tässä maailmassa voi uskoa. Kohta varmaan tulee paljastuksia, joiden mukaan Mtv3:n uutiasankkurin tuolilta putoaminen ja Ylen englanninkielisten uutisten lukijan viiden vuoden takainen olutkevennys olivat lavastettuja.

---

(Kuvituskuvassa Wäinämöinen ja Kanteletar kertovat tarkasti kuuntelevalle ja muita korkeammalla istuvalle, aikansa uutisankkurille omia traagillisia elämänkohtaloitaan.)