torstai 26. helmikuuta 2015

Taisi olla toisin, mitä heh!




Historiaa olisi kiva päästä kirjoittamaan. Viime aikoina olemme saaneet lukea mm. että Mato Valtonen taisteli keskioluen R-kioskeihin. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta laajan artikkelin. Totta on, että Mato ja muusikot sellaista joskus hämyssä menneisyydessä esittivät, mutta silloin se oli vain hyvä vitsi ja sellaiseksi jäi, kunnes aikojen päästä maailma oluen ympärillä muuttui.

Mato Valtonen on kertonut myös, että Sleepy Sleepers oli Suomessa merkittävä suomettuneisuuden vastustaja, mm. koska tekivät levyn "Takaisin Karjalaan" , jonka nimi alunperin piti olla "Karjala Takaisin". Asia saattaa pitää jopa paikkansa, sitä ei vain silloin kukaan tiennyt.

Nuo olivat historiamuuntumia, jotka sietää, mutta jos joku väittää, että Mato Valtonen olisi osannut laulaa tai säveltää, tai Sakke Järvenpää noiden ohella soittaa kitaraa, se olisi jo liikaa.

Sleepy Sleepersin Sakari Eerola lauloi legendaarisen Kuka Mitä Häh paljon paremmin kuin myöhemmät  julkisuuspellet. Vai kuka mitä häh?

---

(Kuvituskuva: Juna meni jo, mutta uusia tulee, niille voitte selittää asianne.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)