lauantai 27. helmikuuta 2010

Mä lehden luin








Luin Iltalehden nettiversiota ja tässä tilaisuuteni myös sen kirjoituksia kommentoida.

Olympiakisoihin viitaten pitäisi kai kysyä "hävisikö Suomi tahallaan USA:lle jääkiekossa?" - En kuitenkaan viitsi, kun vielä ehkä vajaa parikymmentä vuotta sitten ajoin elämäni ainoan kolarin erään pelituloksen vuoksi. Silloin vitutti.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan rattimies Kimmo Sasi näyttää ymmärtäneen demokratian todellisen sisällön. "Urheilu pois Yleltä, kun se kiinnostaa enemmistöä; kaupallistenhan sellaisesta pitää huolehtia. "

Jungner-niminen, kohta entinen Ylen johtaja, kertoo että Jeesus oli maailman modernein johtaja. Sivuutan suosiolla Jungnerin ja Jeesuksen vertailun tässä yhteydessä, mahdolliset vertailut jääköön pelkästään Mikaelille.

Totean vain olevani helpottunut, kun ei kuitenkaan sanonut sitä iänikuista Tuntemattoman sotilaan "Messeschmidtiä". Se kun on kaikissa firmoissa jo aikaa sitten siirretty työpöytineen kellarin arkistoon, jos ei ole vielä kenkää saanut.

Jumalan kosto pahalle maailmalle, Kevin Costner, meinasi yleisökadon syynä konsertissaan olevan jääkiekkopelin. Pisteet Kevinille optimistisuudesta.

Thaimaan korkein oikeus ilmoitti takavarikoivansa maan Matti Vanhasen vastineen, Thaksin Shinawatran, varallisuutta.Sellaisia ne taitavat olla, pääministerin hommat.


Ja olihan siellä kaikkea muutakin paskaa, mutta en minä niitä kaikkia jaksanut tähän vilkaista.

Sarjamurhaajia tai haulikkomiespedofiileja ei ollut tällä kertaa yhtään.

torstai 25. helmikuuta 2010

Tule Köyliöön!



Köyliön sotavankileirin asukkaat ovat iloisia, hyvinvoivia, sekä pyöreäposkisia, ja työkin näyttää maittavan, koska he eivät polta tupakkaa.



(Kuva:Sanomalehti Länsi-Suomi) 

Johan on Bjarne

 Toinen hassu mies.












Hassu setä eduskunnasta, Bjarne Kallis, tunsi blogissaan syvää moraalista huolestumista siitä, että Charlotte Kalla-niminen urheilija joutui lehtitietojen mukaan suorittamaan doping-testinsä perse paljaana. 

Onneksi Bjarnen silmiin ei osunut hieman myöhäisempi juttu, jossa Charlotte jyrkästi kiisti asian. Ystävä Kallis olisi ehkä jo valuttanut kyyneleitä: "Housuihin joutui kusemaan ja niistä näytepulloon puristeltiin!"

Hienoa, että Bjarnella on rohkeutta tarttua perustavaa laatua oleviin ongelmiin.

Mielenkiinnolla luen Bjarnen palstaa jatkossakin, jos vaikka lainsäätäjänä kertoisi mielipiteensä kansanedustajien ympärileikkauksiin, jotka nekin ovat näitä alapään asioita. 

Pitäisikö edustajat mahdollisesti ympärileikata? Jos pitäisi, niin pitäisikö kaikki, mistä kohtaa ja kuinka syvältä?

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Historiatärpit yläaste- ja lukioikäisille (1970-luku Suomessa)

Nuori opiskelija!  
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on sinun pääsemisesi läpi Suomen historian 1970-lukua sivuavista kokeiden osioista mahdollisimman vähällä vaivalla, koulukirjoja avaamatta. Teksti suositellaan mielellään opeteltavaksi lähes ulkoa. Sen voi myös tallettaa lunttilapuksi kännykkään. Teksti on virallisen opetuskomitean tarkistama ja hyväksymä.
------

!970-lukulaisen suomalaisen nuoren vapaa-ajan viettoa












Aikaa vuosien 1970-80 välillä kutsutaan esihistoriaksi, joskus myös kampakeraamiseksi ajaksi,vaikkakaan kampoja ei juuri voinut käyttää muodissa olleiden pitkien, koskaan pesemättömien hiuksien vuoksi. 

Myös isälläsi ja isoisälläsi oli sellaiset, siksi valokuva-albumistanne ei löydy vanhoja heitä esittäviä valokuvia.

Suomea hallitsi keskustapuoluelaisen keskuskomitean johdossa ollut pääsihteeri ja presidentti Urho Kekkonen, jonka valta - toisin kuin nykyisellä presidentillä - oli lähinnä edustuksellista. Tärkeisiin kokouksiin ja maailmanpolitiikan keskiöön hänet tuotiin paareilla näytteille.

Muissa poliittisissa tehtävissä käytettiin ystävällismielisiin maihin suuntautuneita KGB:n ja Stasin agentteja.

Lapsia, jotka ilmoittivat tulevansa isoina presidentiksi, rankaistiin ankaralla selkäsaunalla - meillähän oli jo presidentti Kekkonen, jota kutsuttiin myös nimellä Suuri Isä.

Nykyisiä puhelimia, internetiä ja irc-galleriaa ei ollut vielä olemassa. Ne keksi Petteri Järvinen 1980-90-luvuilla. Esimerkiksi Nokian ensimmäiset mallit hän muotoili vanhoista kumisaappaistaan.

Tekstiviestit sitävastoin keksittiin jo ennen varsinaisen ajanlaskun alkua, niitä kutsuttiin "sähkösanomiksi" ja ne toimitettiin perille polkupyörälähettien avulla. Kylien ja kaupunkien keskustat olivat mustanaan täynnä, näitä polkupyöräileviä lähettejä etenkin perjantai-iltaisin, kun nuoriso viestitteli aktiivisimmillaan.

Uutistapahtumat, urheilulajien tulokset ja lottovoitot tarkastettiin vasta vuoden lopulla ilmestyneestä Mitä- Missä- Milloin-kirjasta. Erityisesti Teemu Selänteen silloiset maalisuoritukset olivat kirjan luetuinta ainesta.

Ihmisten pääasialliset ravinnonlähteet olivat lanttu, kaali, ruisleipä, suolaliha, koskenkorva ja piimä. Keskustapuoluelaiset söivät salaa läskiä ja joivat myös kurnaalia.

Suosituinta nuorisomusiikkia olivat esimerkiksi Veikko Ahvenaisen kurtunsoitanta ja Erkki Junkkarisen vihellyskonsertit.

------
Huom! Jos sinulla on suuria vaikeuksia omaksua tätä tekstiä, voit kokeissa käyttää myös lauseita "ihan paskaa aikaa" ja "silloin ei ollut mitään", joita voidaan pitää ainakin hyväksyttävinä suorituksina. Tsemiä!
------


Suuri Isä, josta sanottiin, ettei hänen sormensa koskaan mene suuhun tai takapuoleen.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Takinkääntö










(kuva klikkaamalla isommaksi)



Saamani palautteen jälkeen aloin ajattelemaan: "ei ei, ei tämä voi näin jatkua!"


"Jos et voi voittaa heitä, liity heihin."

Tulevaisuudessa tämä blogi suhtautuu kepun politiikkaan ja sen suurenmoisiin päättäjiin kunnioittavan arvokkaasti, ollen niiden epävirallinen äänenkannattaja.  Nimen ja otsikkokuvan joudun luonnollisesti vaihtamaan ylläolevan mukaiseksi.

Ties vaikka saisi itselleen kevyen, hyvin palkatun osapäivätyön. Ja Alatalon levyjä halvalla.

torstai 18. helmikuuta 2010

Luopumisen aika










Iltalehti halusi lyödä lyötyä ja kysyi asiantuntija tötterströmilltä mielipidettä pääministeri Matti Vanhasen blogissaan käyttämästä huonosta kielestä. 

Kuten olla pitää, asiantuntija oli hyvin korrekti, eikä alkanut hirnumaan, näyttänyt käsillään hirttosilmukaa, tai heittäytynyt lattialle korisemaan.  Ei myöskään sanallakaan maininnut älykääpiöistä.

Vallasta on vaikea luopua, kädet siinä vapisevat ja menevät senat sakaisin, vaikka Matti onkin entinen Kehäpäätelmä-paikallislehden toimittaja.  

"En olis koskaan uskonu, et tää mun eteen tulee."

Kurjaa tietysti onkin, kun tiedossa on tulevaisuus, jossa kutsuillakin esitellään herra Sirkka Mertalaksi, kun kukaan ei halua muistella niitä mahdollisia ansioita Suomen vallankahvassa.

Vertaistukea ei kannattaisi Matinkaan väheksyä; voisivat yhdessä Paavo Lipposen  ja Esko Ahon kanssa perustaa vaikkapa vanhempien haitantekijöiden puuhastelukerhon. 

Keksisivät sitten yhdessä jotain jännää tekemistä, ettei aika kävisi pitkäksi. Esimerkiksi yhteinen avomerelle suuntautuva, syksyinen kanoottiretki voisi tehdä kaikille kolmelle hyvää.

Mungo voisi pitää perää, niiden kahden muun samanlaisen meloessa.


litalethi kertroo

tiistai 16. helmikuuta 2010

Paateron pojat


Iltalehti halusi eilen provosoida, sillä yhden kilometrin ylinopeudesta saatava lappu on vain kirjallinen varoitus. 

Kahdesta kilometristä joutuukin sitten putkaan ja ainakin kuukausipalkka menee.

Kirjallinen varoitus yhden kilometrin ylityksestä olisi kyllä hieno saada, ja pakko se olisi kehyksissä seinälle pistää: "Te olette syyllinen tieliikenteen vakavaan turvallisuusvajeeseen."

Sieluni silmin pystyn kuvittelemaan tilanteen, josta tämäkin tehoviikko sai alkunsa: "Valtiontalous on kaiken turvallisuustoiminnan perusta", sanoi merkonomi Anne Holmlund.

Vai olisiko sanonut: "Tää turvallisuus on sittenki hyvä juttu, ku sillä me voidaan nää kaikki perustella."


(kuva: Iltalehti)