lauantai 10. elokuuta 2013

Katsoin elokuvan



Ostin Anttilasta dvd-elokuvia.

Minulla kävi väärinkäsitys. Luulin Juha Vuorisen kirjaan perustuvan Juoppohullun päiväkirjan olevan sitä mitä kirjailijan kirjat; pieru-kakka-pano-juomisvitsejä, ns. pölhöhuumoria. - Sitä, josta Martti Innanen joskus raivosi: "Kaikki suomalaiset vitsit päättyvät: `sit siltä jätkältä tuli paskat housuun!´" Vuorisen kirjat eivät tosin pelkästään pääty sellaiseen.

Ei ollut edes pölhöhuumoria, ei.  Jonkinlainen kokoelma surrealistisia juoppohullun unia. Elokuvan henkilöt olivat kuin koululaisvoimin tehdyn zombie-elokuvan kauhukarikatyyreja. Näyttelijäsuorituksia jossain silti kehuttiin. Joonaksen jäykän jöötin rooli oli epäilemättä sellaisena täysi kymppi, ilmehtiminen ja artikulaatio muistuttivat parhaimmillaan jopa Sylvester Stallonea.Krista Kosonen oli yhtä kaunis kuin aina.

Elokuvan kestäessä minua ei naurattanut kertaakaan, keskeytin sen katsomisen lukemattomia kertoja käydäkseni parvekkeella, keittääkseni kahvia, kaivellakseni nenääni jne. Loppukohtauksen "ei tippa tapa"-esitykselle hymähdin. Se vaikutti kuitenkin jonkinlaiselta saarnalta, en tosin tiedä mitä siinä haluttiin sanoa: juoppohulluus on kauheaa?



Syvä hämmennys elokuvasta. Jos sanoisin sen olevan huonoin, jonka olen nähnyt, siinä olisi liioittelun makua. Äärettömän tylsä elokuva, jonka loppuun katseleminen kävi urakasta.

Pitääkö kaikesta löytää hyviä puolia? - Öisen Kallion postikorttimainen kuvaus saa varmasti kaikki Kallio-romantikot ihastuksiin.

Viisi boooooooring-tähteä neljästä mahdollisesta!

3 kommenttia:

  1. Joskus jää ihmettelemään, eivätkö tekijät itse huomaa, millaista sontaa työn tulos on.

    Tätäkin elokuvaa on etukäteen puffattu taitavien näyttelijöiden avulla ja hauskaa kirjaa kehuen. Tuntuu olevan sekoilua.

    Se minkä itse koen elokuvissa tylsääkin tylsemmäksi, on ihmisten unien kuvailut.

    VastaaPoista
  2. Kohtaukset eivät olleet suoranaisia unien kuvauksia, ainoastaan unenomaisia, sanoisin psykedeelisiä.

    Vuorisen kirjat ovat tietysti simppeleitä, yksitasoisia, mm. juoppohullun olen lukenut. Parhaimmillaan hänen jutunkerrontansa kyllä lähtee siivilleen ja on toisinaan minusta hauskaa. Toisinaan hän kertoo juttuja, jotka eivät ensikuulemaltakaan naurattaneet lainkaan.

    Tämä elokuva on outo. Mikä on sen tyylilaji, missä on huumori? Minua ei elokuvallisessa muodossa lainkaan naurattanut, kun puliukon perseestä imivät letkulla viinaa, tai se kun toista lyödään erittäin kovaa pesäpallomailalla päähän.

    VastaaPoista
  3. Ns. alatyylisestä huumorista jopa pidän. Täytyy myöntää, että esimerkiksi monet zombie-elokuvat ovat upeita!

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)