Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kepu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kepu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Dorkat lukee aina


Ei saatana, että oli tyhmä artikkeli, - Zlatanin höpötyksiä en viitsi, Harry Pottereita vielä vähemmän. Kepler 62:sta en ole koskaan kuullutkaan. Tuitterissa on vain Stubb, Instagramissa tuskin edes hän, -  mutta sitä vastoin Facebookissa ovat kaikki minun vanhat tuttavani. - Kyselemme siellä toisiltamme vinkkejä rollaattorin pyörien öljyämiseen ja muuhun kovempaan menoon.

---

Kuvituskuvana joku entiseksi luonnehdittava kepupoliitikko, joka on ollut maamme pääministeri.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Jumala armahtaa, kepu ei



Uutisten mukaan pankkiryöstäjä Volvo Markkanen on kuollut 78 vuoden iässä. Jaguar-Wahlroos sitä vastoin voi tiettävästi hyvin.

---

Pappa Laaninen aikoo luopua keskustapuolueen puoluesihteerin tehtävästä. Hieman yllättävästi hän siteerasi B.B. Kingiä: "The thrill is gone".

Sitten lueskelin kappaleen sanoja, ja todentotta, siinä sanotaan mm. 
You know you done me wrong baby
And you'll be sorry someday 


 ja myöhemmin kehutaan kirouksesta pääsemisestä:
  You know I'm free, free now baby
I'm free from your spell
Oh I'm free, free, free now
I'm free from your spell
And now that it's all over
All I can do is wish you well 


---
 Sipilä ei saanut aikaiseksi mitään, ammattijärjestöt hänet pelastivat EK:n kanssa tekemällään sopimukselle. 

---

Iltasanomat jatkoi Sanoma Oy:n vahvan oikeistolaista politiikkaa, haastattelemalla kahta äärilaidan edustajaa, Yrjö Laakkosta ja Kyösti Kakkosta. Tällaista äärimmäistä, lähes sairasta, katkeraa ja vihapuheista tekstiä saa lukea nykypäivän lehdistä. 
  
 "Kova kuri ja raaka meininki pitää saada", Laakkonen jyrisee. - Totalitarismia.

---

(Kuvituskuvassa Helsingin Musiikkitalo)

torstai 24. joulukuuta 2015

Juhla on - nyt paikat koreaksi


Joulupukki, tuo joulun parrakas monisatavuotinen pienokainen, on totta. Jos kadottaisimme uskomme pukkiin, voi olla, että mieleemme tulisi kerettiläisiä ajatuksia myös siitä, ettei keskustapuolue mahdollisesti olisikaan maatamme pelastamassa.

---

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että keskustapuolueen nuorisojärjesto valitsi pääsihteerikseen aiemman  Suomi-Korea-seuran vetäjän. - Pohjois-Korealla on meille jukuripäille suomalaisille vielä paljon annettavaa pakkolakien kivisellä tiellä. Ilahduttavaa, että keskustapuolue osoitti tällä valinnallaan viimeinkin kunnioitustaan todelliselle asiantuntijuudelle ja osaamiselle.

---

Keskustapuoluelaisen uskomuksen mukaan joulupukki on jo lähtenyt kotoaan Pohjois-Korean Paektu-san vuorelta ja on hyvissä ajoin täällä meillä lahjoja jakamassa. Ennen lahjojen jakoa, pukki tiettävästi saunoo keskustapuolueen napamiesten kanssa tulikuumaksi lämmitetyssä, ruotsalaisella kiukaalla varustetusssa, saunassa ja syö suomalaista kinkkua. 

---

 Siltä varalta, että pukki alkaisi tänä vuonna lahjojen jakamisen sijaan availla komeroiden ovia ja lipastojen laatikoita, kannattaa varautua hyvissä ajoin esimerkiksi nyrkkiraudalla tai tukevalla pampulla. - Hauskaa joulua!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tulevaisuus




























Kuka vei tästä polkupyörästä eturenkaan ja satulan? Miksi ketjut ovat ruosteessa? Olisiko pyörän omistajan pitänyt sitoa myös eturengas kiinni kunnollisella kepukettingillä?

Lähteekö myös takarengas, kun uusi hallitus on muodostettu, vai pitääkö lukko? Tavarateline ainakin lähtee, mutta sillä ei ole väliä. Sellaista ei enää tarvita.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pylväiden välistä



Tein Iltasanomissa testin, olisiko itsestäni kansanedustajaksi; vain viiteentoista kysymykseen vastaamalla sellaisen kuulemma saa selvillle. 

Sain testistä onnittelut: olen selvää valtiomiesainesta. 

Tulokseni tosin tiesin jo testiä aloittaessani. Otinhan testiä tehdessäni käyttööni valtiomiesmäisen asenteen. Nostin selkäni suoraksi, katsoin rehellisen tuntuisesti hymyillen tietokoneruutua - ja valehtelin, kuin olisin miettinyt syitä taksimatkoille, tai asumiselle alivuokralaisena tutun kaverin koirankopissa, enkä siinä maakunnassa sijaitsevassa palatsissa.

 ---

Äskeistä joku arvelee vitsiksi ja huumoripuheeksi. Sellaisten arvelijoille esitän onnitteluni. Olet testissäni selviytynyt parhaaseen mahdolliseen vaalikarjaryhmään.

---

Jos kuitenkin typerä ja lapsellinen rääpiminen ärsytti, esitän onnittelut siitä huolimatta. Olet selviytynyt parhaaseen mahdolliseen politiikan ymmärtäjien joukkoon. "Yhteinen asia on minun asiani, ja minun asiani on yhteinen asia" - Jos kepun jäsenkirja vielä puuttuu, se kannattaa heti käydä hakemassa. Osille voi vielä päästä, ainakin rääppiäisiin.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ovatko lapsesi turvassa - pelastuuko kukaan?


Salama iskee ja se on siin sit. Et voi tietää, mistä kepu leikkaa, mitä se sinulta kieltää.

Oletko valmis?


maanantai 9. helmikuuta 2015

Ravistettuna sekaisin




Aamulehti kertoi Laina-myrskyn uhanneen keskustapuolueen viikonlopun vaaliristeilyä.  - Niinpä niin, niinpä niin, minkäpä muunkaan, minkäpä muunkaan. Eivätkö vieläkään ole maksaneet niitä jumalattoman, suorastaan pakanallisen, isoja velkojaan. Valtakunnan raha-asiat osaavat toki paremmin hoitaa kuin omansa, se on selvää. "Tämä on mulle, tämä on mulle ja tämä on mulle. Ja nämä loput jaetaankin sitten tasan Meidän kaikkien kanssa."

---

Risteilyllä annettiin vihjeitä keskustapuolueen uudesta, koko Suomen talouden nostavasta ohjelmasta. Kun kokoomuksen talousstrategia perustui ensin Sauli Niinistön ja sittemmin Jyrki Kataisen pahvisiin kokovartalofiguureihin ja kiljaisuihin: "Ii-ii-ihaaanan fabulous fiilis!", oli keskustalla tarjota jotain paljon parempaa: "Vaha-Juha - Se jutteleekin sulle!"

 ---

Vaha-Juhan on tehnyt sama taiteilija, joka teki sen hienon mammutin, jonka sai hännästä vetämällä näyttämään jättimäistä kaluaan. Mielenkiinnolla odotamme, minkälaisia yllätyksiä Vaha-Juhasta paljastuu. Joillekin paatuneimmille saattaa vahasta tulla päähän sadomasokistisia mielikuvia, mutta minä veikkaan, että Vaha-Juha näyttää paljasta takapuolta niin, että keskusta näkyy. En kuitenkaan osaa arvata, mistä kohdasta täytyy vetää tai painaa.

---

Tulevat eduskuntavaalit vaikuttavat puolueelle hyville. Keskustalla on paljon ehdokkaita - Paavo Väyrynen, Seppo Kääriäinen, Matti Vanhanen ja Kauko Juhantalo -, joista ei erikseen tarvitse vahanukkea edes tehdä; vahanukke ja ehdokas ovat valmiiksi yhteen koplattuja. Keskustavoimaa parhaimmillaan.

---

Keskustapuolue lupasi kuun lopussa kertoa, kuinka loihtii 200 000 uutta työpaikkaa. Tässä puolue sortuu ehkä turhaan vaatimattomuuteen. Minusta viisasta olisi ollut luvata miljoona tai ehkä jopa kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa, niin olisi mistä valita.  Lisäksi olisivat voineet luvata uusissa työpaikoissa olevan aivan älyttömän helpot työt ja palkat johtajatasoa.  Ja, että hommat saa tehdä etätyönä, eikä ole niin väliä, jos välillä pitää luppoa, kun siltä tuntuu.
---


Risteilyn uutisista sai sen käsityksen, että tunnelma siellä oli katossa. Anu Vehviläinen veivasi tanssilattialla kuin bilehile John Travolta aikanaan. Aikamoisena skandaalina kuitenkin pidän, että esiintyjänä oli Lea Laven. Hän osaa varmasti hommansa, mutta kokenut valtiopäiväedustaja ja musiikin senaattori Mikko Alatalo olisi ollut itsestäänselvä oikea valinta. Mikolla on vaativien valtiopäivätoimien vuoksi arvattavasti ollut niin vähän musiikkikeikkoja, että hän olisi pitkäaikaisena ja ministeriainesta olevana keskustan kansanedustajana sen ansainnut. Kaikki musiikin ystävät varmasti toivovat  Mikon selviytyvän jatkokaudelle.
---


Tiedossani ei ole, kuinka heiluen risteilyn osanottajat palasivat myrskyävältä Itämereltä, mutta James Bond joi tunnetusti vodkamartininsa ravistettuna, ei sekoitettuna, -  kun taas keskustapuolue nauttii äänestäjänsä sekoitettuna ja ravistettuna, sillä lailla, että ovat kunnolla sekaisin.


maanantai 10. marraskuuta 2014

KeskustaGB




Se ainakin on varmaa, että KGB ei enää rahoita keskustapuoluetta. KGB:tä ei nimittäin enää ole, sen tehtävät on siirretty seurajille.

Sitä vain ihmettelen, mitä olisi vuonna 1970 tapahtunut, jos KGB olisi vaatinut oman logonsa keskustapuolueen vaalimainoksiin tai puolueen poliitikkojen rintapieliin?  Jos joku puuskahtaa, että olipas typerä kysymys, vastaan ettei siinä mitään typerää ollut. Sponsori yleensä vaatii vastinetta rahoilleen. Kekkonen olisi tietenkin tilanteen pelastanut nopealla matkalla Moskovaan ja käyttämällä hyväkseen hyviä suhteitaan Leonid Brezneviin.



----

Aiheesta lisää kertoo Jarmo Korhonen.

 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Keskustapuolueen, verenkierron seisauttava, vaalivoitto






Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti Keva-kohun yhteydessä, että poliittisen "sulle mulle" -nimityskulttuurin aika on kerta kaikkiaan ohi, mutta keskustapuoleen jäsenyys ei saa missään tapauksessa olla esteenä virkoihin valitsemiselle. - Eikä puolueen jäsenyys esteeksi osoittautunut. Myöhemmin Sipilä on vaatinut kymmenientuhansien virkamiesten vähentämistä. 

"Sulle mulle"-kulttuuri lakkaa, kun keskustapuolue pääsee valtaan ja Sipilä pääministeriksi. Silloin siirrytään perinteiseen keskustalaiseen "mulle mulle mulle"-nimityskulttuuriin. Samaa tarkoittaa epäilemättä vaatimus kymmenientuhansien virkamiesten vähentämisestä: heidät kaikki pyritään korvaamaan keskustapuolueen omilla miehillä ja naisilla. 

Virkamiesten vähentämisvaatimuksen sisältäneen haastattelun tehnyt toimittaja sai potkut Yrittäjäsanomista. Minkäänlainen poliittinen suhmurointi tai keskusta-aatteen jalo edistäminen ei ollut varmasti eikä taatusti eikä missään tapauksessa nopeiden potkujen taustalla. Syyksi ilmoitettiin koeaika.

---


Mielipidetiedustelut antavat siis tässä vaiheessa vahvoja viitteitä keskustapuolueen suuresta voitosta ensi kevään eduskuntavaaleissa. Suomen kansan muisti on lyhyempi kuin Matti "Minulla ei ole mielikuvaa"  Vanhasen, jonka hallituksen ansiosta Arto Merisalolle lienee jäänyt vain vanhasaikaisesti matti kukkaroon.


Epäilemättä on jo olemassa, tai ainakin hyvin pian valmistumassa, kassakaappisopimus uudesta hallituksesta, luultavasti myös ministerit on jo nimetty. 

Hallituskumppanikseen keskustapuolue ottaa tietenkin kokoomuksen. Hallitusta täydennetään rkp:lla, mahdollisesti kristillisdemokraateilla, lisäksi joko vihreillä tai perussuomalaisilla. Vihreiden ero on jo suunniteltu, se tapahtuu sitten kun hallitus on päättänyt viiden uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Perussuomalaisten hallitukseen päästessä, Timo Soinista tehdään puolustusministeri.


Veikkaukseni kassakaappisopimuksen ministeripaikoista, pienet epätarkkuudet mahdollisia:

Pääministeri: Juha Sipilä

Ulkoministeri: Matti Vanhanen

Sisäministeri: Mikko Alatalo

Valtiovarainministeri: Kauko Juhantalo

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri: Seppo Kääriäinen
 
Opetus- ja viestintäministeri: Paavo Väyrynen


Peruspalveluministeri: Alexander Stubb

Työministeri: Mauri Pekkarinen

Tyyliministeri: Carl Haglund

Kulttuuriministeri: joku vaan 

Muut ministeripaikat: jotkut naiset

Politiikkaa ymmärtämätön saattaa ihmetellä Mikko Alatalon nousemista ikään kuin mustana hevosena sisäministerin paikalle. Pitkällinen ja ansiokas valtiopäiväkokemus nostaa kuitenkin senaattoriksikin kutsutun kansansuosikin, Pohjolan Incitatuksen, lähes itsestään selvästi tuohon tehtävään.


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Voi Caramba, taas sama Samba




Jotenkin haikea olo on, kun Jyrki Katainen luopuu puolueensa puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä. Lainkaan ei tunnu, että hän esimerkiksi lähtisi tai pötkisi pakoon, pakenisi, karkaisi, luikkisi, livistäisi tai pelastautuisi pelkurin lailla kesken urakan. Hyvähän se on, että kaiken sen isänmaallisuden jälkeen saanee paremman paikan.

Kun valtiomiehelle osuu valtansa päiville huono taloudellinen ajanjakso, kaikki ymmärtävät, etteihän tuo asialle mitään mahtanut, ajat ovat mitkä ovat. Toisaalta, jos ajat ovat suotuisat ja mannaa sataa, valtiomies voi surutta laskea kaiken tapahtuneen kontolleen. Liioittelu ansioissa ei ole silloin ainoastaan sallittua, se on jopa toivottua. Ja kansalaisten muisti on lyhyt. Kun muutama vuosi kuluu, kääntyvät tappiot jo voitoiksi ja kyynel vierähtää vanhan puoluepukarin silmiin, kun muistelee vanhoja hyviä aikoja. Nuoret kokemattomat ja vuosien takaisista autuaan tietämättömät toimittajat haastattelevat silmät kunnoituksesta selällään entistä pääministeriä. Entinen pääministeri, joka ei ole Paavo Lipposen rekisteröity toiminimi, vaikka joku saattaa niin luulla, äityy silloin päästelemään oikein Hiihtoliiton hyväksymää, Kurosen koittelemaa tai peräti ärjymään nykyajan surkeasta menosta, kuten Töölön Torvi tapaa tehdä.


----

Uudistunut keskustapuolue jatkaa pirteän uudistumisensa tiellä. Se ilmoitti suureen ääneen päässeensä veloistaan. Toki sen hyvin ymmärtää ja mainiosti hyväksyy, kun ei sitä enää ole jäljellä kuin vaivaisen vähäiset 800. 000 euroa. Väitetään Timo Laanisen alkaneen opiskella teologiaa, jotta viimeisenä keinonaan puolue voi menestyksekkäästi rukoilla todellista veloista selviytymistä. Toisaalta, viitaten taas kansalaisten lyhyeen poliittiseen muistiin, saattaa olla, että puolue onnistuu ensi eduskuntavaaleissa saamaan uusia kansanedustajan paikkoja ja siten runsaasti lisää puoluetukea. Ja sitten, viitaten ikiaikaiseen kokemukseen ja jopa perimätietoon, silloin alkaa sellainen hurlumhei ja torvisoitto, etteivät velat taas muistu mieleen ennen kuin seuraavan alhon jälkeen.

Muistatteko muuten vielä ne keskustan haamujäsenet puolueen rekisterissä? Siinä jäsenrekisterissä, joka laitettiin vuosia sitten kuntoon? Keskustapuolueen jäsenmäärä on nyt 137 000 (heh), eikä siinä enää ole kuin 400 yli 103 vuotiasta. Kun rekisteri jälleen kerran korjataan, heitä saattaa olla toista tuhatta.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kovaa peliä Gothamissa



"Suomen paras Helsingin Sanomat"-kilpailussa voiton vei Helsingin Uutiset, toinen oli tamperelainen Aamulehti. Pronssia otti Turun Sanomat. Helsingin Sanomat kiri yllättäen neljänneksi, päihittäen nipun tasaveroisia kilpailijoitaan.

---

Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Merja Ailus ilmoitti, ettei eroa, vaikka Helsingin Sanomat kertoi menettäneensä luottamuksensa häneen. HS:n nokituksessa ei ollut epäröintiä: "Kylä lähtee!", kuin Kummelissa muinoin. 

Emme jää suremaan, mutta täytyy muistaa, että Merja on vain köyhä kepulainen, joka yrittää lapsilleen särvintä ja soppaluita hankkia. Hän on niin köyhä ja vähäosainen, ettei huomannut edes lapsilisien tuplamaksuja lainkaan. Tai ehkä hän ei vain muistanut lapsiensa lukumäärää. Merjan kannattaisi laittaa jääkaapin oveen lappu, josta sen voi tarkistaa, kauppalaskutkin pienenevät, kun ei osta liikaa kauraryynejä.

Merja ottaa vuoteensa ja käy, urheiluratti hänen täytyy kuitenkin jättää. Seuraajansakaan sitä tuskin huolii, pikku-Bemarin ratti tuskin sopii isoon Mersuun tai Audiin.

---

Anne Holmlund otti aikanaan isukin töihin, kun nuorempi Paatero oli erityisavustajanaan. Mikko Paatero on aivan varmasti loistava valinta poliisiylijohtajaksi, hänellä ei ole lainkaan ns. Ahmed Ahne-tautia, hän on läpeensä lojaali sisäasianministerin palvelija. Huhut tosin kertovat, että Paateron palatsi on Valtioneuvostoa hienompi.

Menikö Mikko tällä kertaa kuitenkin liian pitkälle? Helsingin Sanomien ensimmäisellä aukeamalla, hän julisti uskovansa ja toivovansa, että Helsingin huumepoliisi noudattaa määräyksiä. Sisäasiainministeri on tietysti profiloitunut uskovaiseksi, mutta silti: tuo on jo liioittelua!



Valvonta ei tietenkään Paaterolle kuulu, ei ylipääjohtaja sellaisia. Hänelle kuuluvat isot ja laajat asiakokonaisuudet sekä ylipääjohtaminen, eihän sitä poliisiylijohtajaksi muuten pääsiskään! Minun täytyy myöntää, etten kyllä ymmärtänyt tekstistä mitään, kun selosti omaa osuuttaan seurantalaitteiden hankinnassa. Paitsi tietysti ne mattivanhaset: "En muista!"

Luottamus Suomen poliisin toimintaan toki kasvaa jatkossa kohisten, kun heille asennetaan Trevocin valmistamat seurantalaitteet nilkkoihin.
Vieläkö Mikolla on Helsingin Sanomien luottamus, tuleva aika näyttää.

---

Loppuun raju kohu-uutinen: Niklas Herlin on ostanut Helsingin Sanomat! - R-kioskista Töölöstä, maksoi 2,80.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kyllä, herra pääministeri




Beibi, beibi tule hinkuttamaan
Kun hissimusa pelaa
Minä suoraan vien sinut nirvanaan
Muut kun suomikaksnelosta selaa


Minä olen tekstarimies
Tekstarimies hommat ties
Poissa on arjen ies
Kun saapuu tekstitekstausmies!


Beibi, beibi, sinut haluan!
Uimaan tahtoisin sun koskeen!
Minä housut nilkkoihin pudotan
ja tekstaan sitten sinua poskeen


Minä olen tekstarimies...


Beibi, beibi, vielä ootko mun?
Eihän äskeinen mennyt pieleen?

Minä tekstareistas sun aivan hullaannun
Sua tahdon tekstata mieleen!

 

Minä olen tekstarimies...

Beibi, kai mä kysyä saan
Joko pääsit hyvään oloon?
Jos et niin otetaan uudestaan

Minä tekstaan sua hampaankoloon

Minä olen tekstarimies...

 

Beibi, vielä tahdot kai?
Siksi sähköpostisi anna

Minä saavun kun saapuu meilini
Korvan taakse sua tahdon heilini

 

Minä olen tekstarimies...

Beibi, miksi vastaa et?
Mikset lue viestejäs?
Okei jos sä tahdot, sen tehdä voin
Sua tekstata voin mä kalloon

 

Minä olen tekstarimies... 

---

Anteeksi, Juice Leskinen - Kiitos, Matti Vanhanen!

Ei - vaan näin!


Kuvituskuvana juttuun millään tavalla liittymätön, iltainen tunnelmahetki jostain Amerikan Yhdysvalloista.













Iltapäivälehdet ilmestyvät aamun varhaisina tunteina, minä puolestani kuuntelin Johnnyn Ihanan aamun useita kertoja näin illan ratoksi.

---

Tänään sai selityksensä valtiopäiväedustaja Antti Kaikkosen sivuilla oleva lause: "Mainettaan parempi". Selvästi kyse on lyhennys lauseesta "Mainettaan parempi - vain ehdollista!"

---

Antti, Antti, asioita on aina katsottava myönteisesti! -  Luulisi, että suuren valiokunnan puheenjohtajuus nyt menee, mutta lainopillinen kokemuksesi alkaa olla jo niin huomattavaa, että kannattaisi alkaa tähyilemaan perustuslakivaliokunnan suuntaan. Ansioluettelossa "laaja oikeustieteellinen kokemus" näyttää joka tapauksessa erittäin hyvältä!

---

Kansanedustajuutesi tuskin loppuu, ihan hyvin tässä kävi! - Mitä ilmeisemmin kohta annat lausunnon itseäsi kohdanneesta tavattomasta vääryydestä ja valitat korkeampiin oikeusasteisiin. Sirkus jatkuu taas muutaman vuoden.

---

Antti, ei hätä ole tämän näköinen, se on suuri ja ruskea ja siinä on vihreää kyljessä!

---

Synkkyyteen on turha vaipua, laitan tähän tunnelmapalaksi iki-ihanan Taunon Palon esityksen, jota voitte illalla mielen nostattamiseksi kuunnella, vaikkapa yhdessä rouvan kanssa. 

---

Ja sitten on tämä Jii Karjalaisen uusi. Nimeltään "Mennyt mies".


Näinkö?



Viel’ elää Antin työt, kenties
Kauanki, kansan suussa.
Hän eli niinkuin kepun mies,
Ei Kuole hirsipuussa.
Ol’  ylioppilas vaan,
Siis suur’ ei sijaltansa;
Mut kankein poika Suomenmaan
Hän oli tanssimaan.
Hänt’ ajan hurjan myrskyihin
Vei oikku onnetarten;
Hän sopi niihin kuitenkin
Kuin tehty niitä varten.
Se aik’ ol’ ajoist' kamalin
Ja itkun aika varmaan,
Kun käsissMatti Vanhasen
Ol’ ohjat maamme armaan.
Kyll’ itki moni huokaillen,
Ett’ oikeus on pilkka;
Mut itkiessä toisien,
Niin itkenyt ei Antti.
Vaan koska kansa äänestää,
Hän neuvon sille antaa:
”Maineetta näin on parempi,
Myös äänisaalis suurempi.”
”Ken kepuherraa vaikertaa,
On vaivojensa vanki,
Ei oikeutta maassa saa
Jos ei oo itse Kanki.”
”Siis vapauteen taistellen
Ken miehen mieltä kantaa:
Tie suorin kulkee onnehen
Lähellä kepun keskustaa!”
Ja vasamata nopsempaan,
Jonk’ ilmaan viskas jousi,
Ja Antti lensi vapauteen.
Ja Suomen kansa itki.
Äsken liekki Merisalon
Lyötiin pitkin maata:
Ei Suomi valtaa kepusen
Unohtaa koskaan saata.
Jo kohtas kosto sortajat
Kädellä ankaralla,
Siks kunnes juonet kavalat
Vapautti Antin käräjillä.
Tuo teot kummat kunniaa:
Tok’ viedä voivat muuhun,
Ja Antin tietä suorimpaa
Ei vieneet hirsipuuhun.
Mut varmaan Antin neuvo tää
Viel’ elää kansan suussa:
Kauniimpi oikeuslaitosta,
On Palmun taulu komerossa.
--
Anteeksi Kaarlo Kramsu!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kaivolla




Muistan pitkään nuorena epäilleeni, että Aune Ala-Tuuhonen on aika kipeä salanimi. Ei ollut. Yhdessä Antero Alpolan kanssa käsikirjoittamansa Kankkulan kaivo on paljosta radioviihteestään tunnetuimpia tuotoksia.

Hän on kirjoittanut sanat mm. kappaleisiin Metsäkukkia, Mustalaisviulu ja Teddykarhujen huviretki. (nimim. "Anu Tuulos", "Annuli")

Myöhemmin Ala-Tuuhosesta Haarlaksi muuttunut, Yleisradion ajanvieteosaston toimittaja osasi kuunnelmissaan rienata tavalla, joka käy kateeksi. Alpolan mukaan, hän pyrki aina rikkomaan rajoja. Hienossa ravintolassa hän saattoi säväyttää tilaamalla tuopin paloviinaa. Tarina ei kerro, saiko ja joiko sen myös.


Melkein kyyneleet silmissä nauroin Ylen Elävässä arkistossa kuunneltavana olevaa Säärijärven Paavoa. Ei ihme, että vatsakkailla maalaisliittolaisilla alkoi närästää. Maalaisliitto teki eduskuntakyselyn Säärijärven Paavosta, sen jälkeen Haarla koki, että kaikki kirjoittamansa vesitettiin kirjoituksiinsa kohdistuneilla ennakkotarkastuksilla.






 ----

Pomus.net: Aune Haarla


torstai 10. tammikuuta 2013

Hiihtoliiton hyväksymä




Tervetuloa jälleen selostukseen, jännitys täällä Kollenholmenilla on käsin kosketeltava, kuka ilmestyy ensin tuolta näreikön takaa kaarteeseen ja siitä edelleen tähän loppusuoralle! Onko se Norjan Harald Hampus, vai meidän oma, Vetelin Vaikkamitä-seuraa edustava, Esko Ahomme! - No... nyt siellä näkyy liikettä...ei tämä taitaakin olla se jäniskevennys - ei sittenkin, SE ON KUIN ONKIN MEIDÄN OMA ESKO AHOMME; ERO TOISEEN, HAMPUSIIN, ON RIITTÄVÄ - SE ON RIITTÄVÄ-ÄÄÄÄÄ!

 NORJALAINEN ON LYÖTYY, NORJALAINEN ON LYYYYÖÖÖÖTYYYYY-Y-Y!

Suomalaisyleisön hurmio nousee, se kannustaa sankariaan voimakkasti tuolla kaarteessa, pokerinpelaajien innostunut ryhmä huutaa rytmikkäästi: "MAK-SA SAA-TA-NA VEL-KAS, MAK-SA SAA-TA-NA VEL-KAS, MAK-SA SAA-TA-NA VEL-KAS!"

Poliisien soittokunnan kannustusryhmä puhaltelee tuossa loppusuoralla munii...kohmeisiin käsiinsä ja päryttelee jotain porilaisten marssilta kuulostavaa.

Ja Vetelin Kepua edustava ryhmä  kirkuu suorastaan hysteerisenä: "Kepu-aa-a, kepu-aa-a, kepu-aa-a, lisäää-ä kepu-aa-a...!"

Rytmikkäästi kuin orava tai jänis ikään, meidän oma Eskomme lykkii kohti  maaliviivaa. Ilmeensä on hieman möllö, niinkuin se luonnollisesti on tällaisen suorituksen jälkeen, silmänsä lurpsuvat ja kieli roikkuu, mutta hän liuúttelee liukkaasti eteenpäin, kohti taas uutta palkintoa. - Miten pitkälle tuo urheilu- ja luistelukenttien Adonis elämässään vielä pääseekään, mahdottomana en pitäisi, etteikö hän jonain päivänä laakersiseppele hiuksissaan, teputtelisi jälleen uudessa roolissa, suuren maailman Harvardin stipendiaattina, laajalti arvostettuna maksavana luennoitsijana!


Arvoisa yleisö ,hyvät kuuntelijat, kyyneleet valuvat valtoimenaan poskillani, Kollenholmenin suuri Sankari,  Vetelin Veiviä edustava Esko Aho on taas maalissa!

---





HS: Esko Aho välttyi ehkä täpärästi... 

You Tube: Hei, olen Nokian johtaja...

maanantai 1. lokakuuta 2012

On kotiin tulon aika




Suomen keskustan (kepu) tunnus kunnallisvaaleihin on epäilemättä pitkän harkinnan jälkeen valittu: "On kotiin tulon aika".

Claude Putmanin kappaleen "Green green grass of home" teki tunnetuksi Tom Jones. Sen suomensi Lasse Mårtenson, nimeksi tuli: "On ihmeen hyvä tulla kotiin".

Kappale kertoo pitkäaikaisvangin haikailusta omalle kotiseudullensa ja kotiinsa. 


Tällä bloggauksella ei ole mitään tekemistä Antti Kaikkosen, tai hänen mahdollisesti kesken olevien oikeusjuttujensa kanssa. Kaikki oikeudet pidätetään!