Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. elokuuta 2016
Suomi vuonna 2040
Vuonna 2040 maassamme on kaikki hyvin. Maan presidenttinä toimii Antti Kaikkonen, jonka kannatus on reilusti yli 90 prosenttia. Tiedetään, että kansan rakastamasta Kaikkosesta on tulevaisuus kiinni ja Suurta Isää, Kaikkosta, ihaillaan yli puolue- ja muiden rajojen. Hänelle on ehdotettu Nobelin rauhan- ja kirjallisuuspalkintoja, mutta niitä hän ei vielä ole onnistunut saamaan. Tässä epäillään selvää naapurikateutta, norjalaisilla ja ruotsalaisilla, kun itsellään on vain ne degeneroituneet kuninkaallisensa.
Tupakointi on maassamme kokonaan kiellettyä, poliisi tekee ahkerasti ratsioita saadakseen rikolliset kiinni. Tupakan salaviljely on suuri ongelma ja tulee jatkuvasti uutisia, joissa viranomaiset polttavat löydettyjä viljelyksiä. Moni viattomalta hashiksenpolttajalta vaikuttava ihminen paljastuu täydellisen moraalittomaksi tupakoitsijaksi. Hashiksenpoltto on sekä sallittua että suositeltavaa. Maan korkein johto vetää usein viralliset tömpsyt, korostaakseen virallisten tilaisuuksien arvokasta luonnetta.
Tutkimuksin on pystytty kiistattomasti todistamaan, että jopa kuullessaan sanan "tupakka", ihmiset altistuvat sairauksille paljon luultua enemmän.
Suomalaiset ovat viimeinkin oppineet keskieurooppalaiset juomatavat, he ovat jatkuvasti iloisessa - tai rähisevässä - keskikekkulissa. Useilla ministereillä ja muilla julkkiksilla on omat pienpanimonsa. Rakastettavimman ja suosituimman ministerin panimon tunnuslause ja mainosmusiikki on kaikkien huulilla: "Aloita päiväsi tarmolla, oikeilla iloaineilla! - Ne jutteleekin sulle!". Thaihieromalaitos, joka kehtasi mainostaa itseään pienpanimona, sai ankarat rapsut ja yleisen paheksunnan kulttuurin halveksimisesta.
Olympialaisiin ei enää aikoihin ole lähetetty urheilijoita lainkaan, mutta kisoihin matkustava urheilujohtajien ja silmäätekevien joukko on kisa kisalta kasvanut. Matkat ovat kuulemma erittäin hyödyllisiä opin ja tietämyksen, sekä kehityksen kehittämisen kannalta.
Hyvinkään Tahko sijoittuu pesäpallosarjassa kahdeksanneksi.
Yleisesti arvuutellaan, media on jopa järjestänyt kilpailuja aiheesta, koska länsimetro ja Olkiluoto 3 valmistuvat.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Tulevaisuus
Kuka vei tästä polkupyörästä eturenkaan ja satulan? Miksi ketjut ovat ruosteessa? Olisiko pyörän omistajan pitänyt sitoa myös eturengas kiinni kunnollisella kepukettingillä?
Lähteekö myös takarengas, kun uusi hallitus on muodostettu, vai pitääkö lukko? Tavarateline ainakin lähtee, mutta sillä ei ole väliä. Sellaista ei enää tarvita.
tiistai 14. tammikuuta 2014
Puskajusseja ja pensasneuvostoliittolaisia vuonna 2030
Vuonna 2030 poliisi tekee näyttäviä ratsioita paljastaakseen hashisbaareihin piilottautuneet tupakoitsijat. Liian usein kansalaisten viattomilta näyttävistä hashismasseista paljastuu sitä itseään: Tupakkaa! Viranomaiset joutuvat tehostamaan toimintaansa, enää kymmenen vuotta h-hetkeen. Poliisin erikoisosastot työskentelevät uupumatta.
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos on yhdistetty uuden ajan haasteisiin paremmin vastaavaksi laitokseksi, nimeltään NIRVANA. Laitoksen linnamaisen päärakennuksen aulaa koristavat Pekka Puskan, Äiti Amman, Timothy Learyn ja tasavallan presidentti Antti Kaikkosen rintakuvat.
Kansainvälistä arvostusta nauttivan tuotekehityksen ohella NIRVANALLA on palveluksessaan runsaasti poliisivaltuuksin toimivia ravitsemusterapeutteja. Jokaisen terapeutin virallinen nimi on Hanna Partanen, mutta kansa kutsuu heitä ruakaviaraiksi.
NIRVANAN esitelmöijät kiertävät kouluissa kertomassa lääketuote hashiksen eduista tupakkaan nähden, mutta mieluiten he suosittelevat valtion virallisen eliksiirin piikittämistä suoraan suoneen. Se takaa tutkitusti terveellisimmän, pisimmän, onnellisimman ja kokonaisvaltaisimman elämän.
NIRVANAN tunnus kokonaisuudessaan on: "Syö terveellistä, se on terveellistä. Polta terveellistä, se on terveellistä. Piikitä terveellistä, se on terveellistä. Liiku terveellisesti, se on terveellistä."
Tunnuksen pituuden vuoksi siitä on totuttu käyttämään lyhennettä: Terve vaan!
perjantai 15. marraskuuta 2013
Vuonna 2030
Ne asuvat viemäreissä, öisin ne tulevat maan päälle hankkimaan ruokaa. Ne ovat paenneet koloihin niitä metsästäviä partioita. Internetissä julkaistaan jatkuvasti kuvia uusista tuomituista ja annetaan ohjeita niiden tunnistamiseksi. Äidit varoittelevat niistä lapsiaan, viranomaiset ovat valmiina pikahälytyksiin, joita tulee alinomaa. Ne ovat pahoja, kaikki sen tietävät. Sairaus tarttuu heidän katseestaan, heidän savupilveensä joutuvat vaipuvat maahan eivätkä enää koskaan nouse. Viralliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jo pelkkä heidän näkemisensä saattaa aiheuttaa erittäin vakavia terveydellisiä seurauksia. Edistyksellisimmät vaativat jyrkkiä toimenpiteitä, haluavat samaa, kuin käytäntö jo Ameriikoissa kuuluu olevan: jokamiehen oikeutta ampua itse teosta tavattu savuttajarikollinen.
---
Kiinni saatuja ja tuomittuja mädättäjiä ja
sairaalloisia tupakkarikollisia.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Futuureita
- Mikä se on, joka örisee selittämättömiä, istuu syyssynkän Helsingin Esplanadilla ja vastustaa voimakkaasti poliisia?
- Puliukko tietenkin!
- Hyi sua! - Filosofi Pekka Himanen siinä valmistelee hallitukselle ja yhteiskunnallemme uutta tulevaisuusselvitystä!
- Älä nyt, ei voi olla totta!
- Totta se on, mutta tiedätkös sitten mikä on kalsarikännääjä?
- Tää on helppo, se on sellainen kun istuu kotona kalsareissaan tietokoneen äärellä ja kittaa kaljaa! - Itseasiassa minäkin usein...
- Väärin, väärin, sekin on filosofi Pekka Himanen kalsareissaan Esplanadilla, valmistelemassa yhteisen tulevaisuutemme suuntaa!
- No voi helkkari sentään, melkoista asialle omistautumista! - Tienaako sellaisella hyvin?
- Juuh.
- Tuon sentään arvasin, äsken vein tyhjät pullot kauppaan!
----
iltalehti.fi: kalsareissaan...
tiistai 14. elokuuta 2012
Joka vanhoja muistelee, on vanha ja tajunnanvirtaa päästelee
Koulut kuuluvat alkavan tai alkaneen.
Harmi, etten aikoinaan opiskellut opettajaksi, luulen että se olisi sopinut minulle. Etenkin nyt kun kurinpitoa vaativat voimistettavan.
Älkääs ny ja olkaas ny ja lopeta heti nenän kaivuu sinä isopäinen lapsi - ja sinä harvinaisen ruma siellä takapenkissä, koeta nyt vähän kuunnella opetusta. Kannattaa olla kiltisti ja pukertaa ainakin viisitoista vuotta, että pääsee edes työttömäksi! - Jos siitä vielä vähän jaksaa pinnistää ja itseään vaivata, pääsee pätkätöihin ravintola-alalle tai yliopistoon. Sitten alkaa tietysti se elämänmittainen opiskelu, sellainen missä merkonomi laitetaan puuseppäkouluun ja tohtorista tehdään variksen pelätti Mutikaisen perunapellolle.
---
Toista se oli seiskeetluvun alussa. Neljätoistavuotias broidini vastusti opetussuunnitelmaa maagisilla taikasanoilla: "Haista vittu!" - Mäntti, iso ja lihava äijänjässikkä, löi välittömästi leuankärkeen, broidi putosi ja opetussuunnitelma oli hyväksytty.
---
Minäkin olin rebel without a cause, lauloimme keskenämme uskontotunnilla opittua laulua sanoilla: ... "sillä taivaassa tarjoillaan lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat..."
Niin se vain maailma muuttuu, nykyään tarjoilevat aikuisille taivaalla: "Dinner in the sky" -Nöttköttiä nosturin nokassa. Sellaisesta joutuu mitä ilmeisimmin maksamaan. - Kehitys kehittyy, vielä en kuitenkaan usko tulevaisuuden "kakka in the sky" elämyksiin.
Ai niin, meinasi unohtua.
Euroopanmestari vuodelta e.a.a., Juha "Julmahuvi" Väätäinen, kertoi jossain, että hänen pitäisi valmentaa, niin tulosta syntyisi. - Juha. Olympiajoukkueessamme oli jopa maailmanmestareita, euroopanmestareita useampiakin. Vai tarkoititko mahdollisesti henkistä valmennusta? - Sitä, kuinka selvitä elämässä eteenpäin sen jälkeen kun lönköttelee maaliin ylivoimaisena viimeisenä, kuten sinä teit olympialaisissa vuonna 1972.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


