Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallitus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kevytsipilöintiä



Kerrotaan, että poliisikouluun pyrkiessä tehtäviin, joissa kysytään, miten menettelet näissä tilanteissa, on kolme oikeaa vastausta. Yksi on "pamputetaan", toinen "sakotetaan" ja kolmas "pamputetaan ja sakotetaan".

Kyseessä saattaa olla vähän vanhentunutta tietoa. Nykyään poliisikouluun pyrkijöiden kannattaa ehkä ottaa varman päälle ja vastata joka kysymykseen: "sakotetaan, sakotetaan, sakotetaan, eikä asemalle tulla takaisin ennenkuin on tienattu valtiolle säkillinen rahaa.

Siihen, kaavaileeko hallitus jalkakäytävillä kulkevien rollaattorien ylinopeussakkoja tai valintamyymälän ostoskärryjä työntävien rokottamista, ei vielä ole olemassa varmaa vastausta.  

Pääministeri Juha Sipilä tuomitsi kansanedustajia synnin tekemisestä, valehtelevat kuulemma, kun häntä hiillostavat. Pääministeri on tietysti oikeassa, vain yksi meistä on synnitön. Ja vaikka ei olisikaan, niin on ainakin kepulainen pääministeri. Johan sen Johannes Virolainen taisi sanoa: "Pääministeri on puhunut, pulinat pois!" 

----

Kuvituskuva: "Siin on mulla toinen tunari!"

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tuottavuusloikka



Valtioneuvoston jäsen, valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoo, että hallituksen tavoitteena on saada jokainen suomalainen tekemään kaksikymmentä minuuttia enemmän työtä päivässä. Sillä saadaan hänen mukaansa aikaan viiden prosentin "tuottavuusloikka".

Pari vuotta sitten Stubb ilmoitti, että hänen vuorokautensa koostuu kahdeksasta tunnista lepoa, kahdeksasta tunnista vapaa-aikaa ja kahdeksasta tunnista työskentelyä. Kyseiseen jakoon on kuulemma alkuun vaikeaa päästä, mutta Alex onnistui karsimalla "maksalle huonoja" töitä. Ministeri tarkoitti ilmeisesti tilaisuuksia, joissa joutuu työskentelemään alkoholin vaikutuksen alaisena. - Muut ministerit pelästyivät, kun Stubb paljasti ministerin työpäivänsä jäävän kahdeksaan tuntiin. He vakuuttelivat kilvan, ettei se millään voi olla mahdollista.  Kuuttatoista tuntia väitti joku ministereistä painavansa.

 Stubbin puheista sai vaikutelman, että palkanalennuksiin ministerit eivät nyt ole valmiita, koska jo edellinen hallitus alensi palkkojansa viisi prosenttia. Luultavasti lisäävät siis työaikaansa kahdeksaan tuntiin kahteenkymmeneen minuuttiin päivässä. Juopoimmat ministerit työskentelevät mitä ilmeisemmin työaikansa lisäyksen rautatieaseman Minuuttibaarissa. Siellä ehtinee, jos baarin nimeen on uskominen, kumoamaan kaksikymmentä tuoppia. Niitä kuuttatoista tuntia päivässä ahertavia en uskalla edes ajatella.

---

Kuvituskuva Sam Peckinpahin elokuvasta Hurja joukko.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tulevaisuus




























Kuka vei tästä polkupyörästä eturenkaan ja satulan? Miksi ketjut ovat ruosteessa? Olisiko pyörän omistajan pitänyt sitoa myös eturengas kiinni kunnollisella kepukettingillä?

Lähteekö myös takarengas, kun uusi hallitus on muodostettu, vai pitääkö lukko? Tavarateline ainakin lähtee, mutta sillä ei ole väliä. Sellaista ei enää tarvita.

perjantai 3. elokuuta 2012

Oletteko ja pitkään kärsinyt hervosesta? - Paha kuu nousee



 - Ootko lukenu, ku Hervonen...

- Oota, nyt on pakko käydä hervosilla! --- Yääghhhh, yääghhhh, yääääghhh, prööt, prööt, pruitsis, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖT!!!!

- Oho, onks sulla joku tauti vai krapula?

- Emmä tiijjä, mutta ihme hervoset tuli molemmista päistä, vähän kuin varpusparvi jouluaamuna ja kokoomuskin niissä oli sellanen tyypillisen outo, mustaa ja ruskeaa sekaisin, ja haisi pahalle kuin lääkäri ennen puolta päivää !

- Piti kysymäni, että ootko lukenu, kun Hervonen kerto vitsin, vähän sellaisen kokoomukseltaan natsimaisen?

- Yääägh, yäääägh, pruits, pruits, pruits, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!

- Kuule, sun pitäsi varmaa käydä lääkärissä, vaikka sillä Hervosel...

- Yäääägh, yäääääghhh, pruits, pruits, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!


-----

(Älkää toki pelätkö, käykää peremmälle, Antti-setä parantaa.....iltalehti.fi: kokoomusta kokomustaa...)

----

Kuva: Bad moon raising

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Jokapäiväistä?




Suomen hyvä ja oikeudenmukainen, sekä  kaikessa viisas  hallitus kaavailee ruoan arvonlisäveron korottamista kolmestatoista prosentista seitsemääntoista. Päivittäistavarakaupan johtaja ennakoi tälle vuodelle, siitä ja muista korotuspaineista aiheutuvaa, kymmenen prosentin ruoan kuluttajahintojen nousua.

Hallitus aikoo tiettävästi hyvittää kansalaisia laskemalla vastaavasti alkoholijuomien prosentteja. Tällä saavutetaan myös se etu, etteivät ainakaan kaikki sivistymättömät ja laajempia konjuktuureja ymmärtämättömät ihmiset tulisi humalapäissään kovin vihaisiksi. 
---


Kansalaisten ei kannata olla liian huolissaan tulevasta, onhan piakkoin luvassa uusi kesä ja kasvukausi!

Kaupunkiolosuhteissa elävien kannattaa viimeistään kesälomarahoista investoida ruokamultaan, jota tulee levittää parvekkeelle mielellään paksulti, ei kuitenkaan missään tapauksessa niin paljon, että taimet kasvaessaan yltävät yli parvekkeen kaiteen. Siinä saa kätevästi kasvatettua jouluperunat, ainakin jos varoo liikaa kastelua. Alakerran ukko ilmiantaa hämärähommat varmasti isännöitsijälle, jos puolellaan näkyy vähäisiäkin valumia!

Jalostajan hernekeittoon voi hyvin lisätä enemmän vettä, tulee myös tarkasti aprikoida kannattaako kaurapuuroon aivan ylenpalttisesti ryynejä lisätä.

Eläkeläisten ja työttömien on hyvä jatkaa pullojen keruuta ahkerasti, hyvää se vain tekee köpötellä yöllä kymmenen kilometriä ja muutaman tunnin pidempään, happea siinä saa mukavasti. Muistakaa talvella villahousut ja kerrospukeutuminen, sanomalehdet housuissa ovat hyvä kotikonsti!

Kuten hallituspuolue usein meitä muistuttaa, tulee säilyttää iloinen ja positiivinen asenne - ja muistaa, että innovointi on aikamme tietoyhteiskunnan avainsana. Järkevä ihminen huomioi myös tavaroiden uusiokäytön.

Hauskalla tavalla hyvää mieltä saa itselleen, kun käy kotoaan tarkasti läpi kaiken mahdollisesti syötäväksi kelpaavan. Runsaasti käsiteltyjä huonekaluja en uskalla suositella, mutta esimerkiksi kodin rottinkiesineet isoon kattilaan pienentämällä, saa varmasti maittoisaa ja kultturihistoriallista syötävää, jossa on runsaasti kuituja!

Ettehän vain heittäneet isoisän vanhaa nahkatakkia menemään?  Yksin siitä saa useamman aterian. Tarpeettomat lompakot ja muut pienet nahkaesineet inventoimalla voi helposti huomata omistavansa varsinaisen elintarvikepankin.

Bodia, sporttia ja tsemppistä!

---

(Maalaus: Josef Schari, 1932/ Sopansyöjä)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Valtioneuvosto





Kun minusta tulee iso minusta tulee ministeri. Minä olen kauhean viisas ja teen mitä ite tykkään. Nukkumaan menen silloin kun haluan. Aamulla minä katselen ikkunasta kun tyhmät ihmiset menee töihin ja minua naurattaa. Meidän luokkalaisille annan jäätelöä ja marmelaatia. Muut ei saa mutta ne saa maiskutella mukana. Paitsi Repa kolmannelta ceeltä.

Riku 7 vee

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ei vesiputousta - vain putous



Tarzanissa väitettiin, että voimien heiketessä ja viimein loppuessa, entiset pääministerit vaeltavat vesiputouksen läpi salaiseen luolaan - siellä on läjäpäin norsunluuta.

Valitettavasti tosiasiat eivät tue tuota tieteelliseltä kuulostavaa teoriaa.

Kun Eskolle (kepu) kohtalo jakoi pakan alta, hän pötki  sukset suhisten pakoon; Harvardissa toimi jonkin aikaa suksenpohjien tervaajana ja kenkiensä kiillottajana. Palattuaan sai työpaikan yhteydenottovälineitä valmistavan firman likaisten vessojen siivoojana.

Puusta veistetty Paavo (puoluekanta tuntematon) ärjähtelee kulkiessaan, ihmiset siirtyvät hänet huomatessaan, varmuuden vuoksi, kadun toiselle puolelle. Välillä Paavo löytää pikkukolikon kaupan rappurallin alta, muuten hän täyttää aikaansa osallistumalla kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin, kioskille kiikuttaa joka päivä läjän vastauskuoria - hän bingoaa, lottoaa, kenottaa, veikkaa, ostaa usein presidenttiarpoja ja vie kotona roskapussit - niistäkin etsii sattumat - aina kun käsky käy.

Anneli (kepu)ehti virassa ollessaan sanoa vain: "Puhun niin paljon kuin osaan!" - piipaa-autot tulivat ja kiikuttivat hänet välittömästi Brysseliin. Koulutukseltaan hän on turisti.


Mattia (kepu) luultiin valehtelijaksi, mutta Matti ei muistanut mitään. Matti oli dementikko, jolla myös jalat olivat hyvin kipeät. PIIPAA-PIIPAA- PIIPAA - hänet vietiin perhehoitoon. Suurperheyrittäjien maailmassa Matin pikkurempat eivät haitaa.

Sitten tuli tämä Mari (kepu), leikkisästi kepun Marinaadi.

- Rupeetko kuule pääministeriksi, mulla on vähän kuumat paikat ja täytyy paeta hetkeksi maan alle - ihan totta, se on hyvä homma: runsaasti timantteja, kultaa, mirhamia ja sillivoileipiä!

- Mut sitä mä just oon aina halunnu! -  Onks varma et kaikki on kunnossa?

- On se, ihan varmasti on! 

Muutaman kuukauden kuluttua Timo Laaninen talutti pakon edessä Marinaadin pois virkapaikalta ja antoi hänelle jotain puuhaa järjestääkseen luvan leikkiä lastensa leluilla. "Mutta varo naapurin Narsu-Patea, Narsu on joskus vähän omapäinen ja arvaamaton!" 




Voit klikata tätä kuvaa päästäksesi iltasanomiin. Toisaalta: voi jättää klikkaamattakin, omapa on asiasi.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Hallituskriisi


Sunnuntaina Suomi(kin) suruliputti, valtioneuvoston linna näytti nukkuneen pommiin, lippu hilattiin katolle huomattavan myöhään. 

Kyllä se ainakin illalla siellä oli, vaikka Hesari muuta väitti

Viive syntyi, kun hallituksessa oli aamulla iso älämölö ja funtsipohdinta: kuka menisi katolle lipun nostamaan? -- Toisin oli ennen, kun Väyrynen hoiti liputuksen tunnontarkasti, katolle kiipeäminen oli lempipuuhiaan. Paavo ei saanut kylläkseen alhaalla kulkevien ihmisten katselemisesta: Tervehdys pikkumuurahaiset, te näytätte niin pieniltä täältä ylhäältä!


Jyrki: Pääministeri ei lippua nosta, tukka menee sekaisin. Sitäpaitsi olen pääministeri, pomo ja  pääministeri; käsken Räsäskän nostamaan lipun, itsehän suruliputuksen määräsi.


Päivi: Iik, Iik, Iik- herramunjee ja taivaan vallat! - mä pelkään korkeita paikkoja!


Jyrki: Tarkemmin kun funtsin, niin Päivi tosiaan on väärä henkilö korkeille paikoille, onko vapaaehtoisia vai pitääkö määrätä?


Alexander: Minähän muuten voisin, mutta verkkarit jäi tänään puvun alta pois.


Jyrki: Hmmhh...tämä menee nyt vaikeaksi, Jutta ei sovellu ja Tuomiojaa ei uskalla päästää. Vielä kerran, onko vapaaehtoisia? - Muistutan, että tässä on nyt hallituskriisi lähellä!...Hyvä on, ei ketään... soitan siis Arhinmäelle, herätän sen ja käsken katolle, onhan sillä sellaista ideaalista duunaripohjaa ja helevetin kalliit lenkkitossut, joilla ei katolla liukastu!


 (ylemmässä kuvassa ei ole valtioneuvoston lippu)

torstai 26. toukokuuta 2011

Pääkirjoitus











Suomenmaa-Verkkoapila-niminen verkkojulkaisu otti tänään pääkirjoitussivullaan voimakkaasti kantaa natsipuolueen rekisteröimistä vastaan -  ja oli siten erittäin paljon samaa mieltä kuin kaikki me muutkin. 

Ehkä kyseessä kuitenkin oli keskustapuolueelta hieman liioiteltu ja hätäinen reaktio, tuskinpa natseista vielä vähään aikaan olisi mitään erityistä uhkaa kepun kannatustasolle ollut.  - Terävää oppositiopolitiikkaa silti, tulevien vuosien mahdollisesti pahakin kilpailija on saatu nyt pois päiväjärjestyksestä.


Keskustapuolue on puolueena nyt pudonnut asemaan, josta voinee sanoa: opposition vähäisempi puolue - ehkäpä jopa persujen apupuolue. 

Tulevan opposition puolueista tulee mieleen menneiden aikojen emäntä, jonka pöytäliinalle presidentti kekkonen kaatoi kahvinsa - isännän tehtyä saman perässä, tokaisi emäntä kiivaasti: "siinä on mulla toinen saatanan aivokääpiö!"

Säätytalolla muodostetaan parhaillaan, suljettujen ovien takana, hallitusta niin hiljaa, että mielestäni poliisin tulisi käydä tarkastamassa, ettei kyseessä ole minkäänlainen linnoittautumistilanne - ja jos on - ovatko onnistuneet ottamaan panttivankeja ulkopuolelta, vai toisiaanko uhkailevat.
---


(kuvassa joku keskustapuolueen poliitikoista, luultavasti Timo Laaninen)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Painajainen Snellmaninkadulta

Minä näin unen, kovin kummallisen ja poukkoilevan - näin jälkeenpäin se hävettää minua kovasti.

Hallitusneuvottelut jatkuivat,  mietin unessa mitä mahtavat pohtia ja tehdä keskeiset osanottajat historiallisessa rakennuksessa -- ja samassa olin siellä itsekin, jossain katonrajassa tarkkailemassa.

"Vastakkainasettelun aika on ohitse!..vastakkainasettelu on ohitse!", kuului pitkin käytäviä.  --- Säädyistä Suomessa on kai luovuttu jo kauan aikaa sitten - rakennuskin oli unessa nimeltään Säädyttömyystalo.

Katainen nimesi kuusi puoluejohtajaa sixpackiksi, Stt:n toimittaja muisti sellaisen olevan kaljaa -- jostain syystä hänelle eivät mieleen tulleet treenatut vatsalihakset.

Tölkeistä ensimmäistä, Jyrkiä, otti päähän, kun ei uskaltanut mennä ulos tupakalle, kameroiden sihtailessa säälittä ulkoportailla. - Hän ummisti silmänsä, unohti pian harminsa ja hehkutteli mielessään, huuliaan pärisytellen ja kädet ristissä rinnalla: "Katainen ykkönen, Katainen ykkönen...ykkönen on Katainen...ykkönen on Katainen...pääministeri, pääministeri...anna Rakas Herra sen toteutua, niin en enää mitään sulta pyydä!"

Päivi istui eteishallin seinustalla selkänojallisella jakkaralla ja hoki silmien pyöriessä villisti päässään: "hui herramunjessussiunakkoon!, hui herramunjessussiunakkoon!..."

Paavolle oli varattu oma huoneensa, jossa hän oli vaihtanut ylleen verryttelypuvun ja pompotteli jalkapalloa polvellaan, jalassaan tonnin maksaneet lenkkitossut.

Jutta istui vessanpytyllä läppäri sylissään ja puhelin korvallaan. Toisella hän yritti rauhoittaa kotoväkeä, toisella puoluettaan samasta asiasta: "tämä ei nyt ollenkaan ole sitä miltä näyttää, tämä ei nyt ollenkaan ole sitä miltä näyttää - kysessä on vain työsuhde!" --- Unessa en muista kuulleeni pierun ääniä edes taustalta.

Anni oli vetäissyt pitkäkseen jonkun sivuhuoneen sohvalle, taskumatista lirauteltu jättipanoksen vihreä vappukilju oli jättänyt noron hänen poskellensa, kun hän silmät ummistaneena ajatteli kansakuntamme suuria kohtalon kysymyksiä. - Suuret pohdinnat keskeytyivät välillä korahdukseen, naapurihuoneen Paavon rämäyttäessä vahingossa kattokruunuun tai vanhaan maalaukseen.

Stefanilla oli päällään hawaijipaita ja bermudasortsit, sandaalijalat tikkasivat edestakaisin lattiaa, kun hän soitteli puhelimellaan ihmisille: "Juu, juu, just så, on se niin vaikeaa olla vaatimaton, kun on paras!" ja "Ööh...det finns hö ö i  Hö ö!"

---

Silläaikaa lähipubissa, jossain Espoon perukoilla, mies kysyi yllättämältään kaveriltaan: - Ethän sä vaan, Timo, iso mies vollota, jumalauta? - Tuli vaan mieleen yks tapaus lapsuudesta, kun kaverilla oli tuhkarokko eikä se päässyt luokkaretkelle! - No sitte sen ymmärtää, otetaas vielä yhdet. - No, mut tiäräks sää kuinka vaikeaa mulla on ollu, oonks mä kertonnu kun Vennamon Vepa sano mulle ilkeesti? - Antaas nyt olla, joku toinen kerta, juo kaljas ennenkuin se lämpenee!

---

Säädyttömyystalossa avustajat kirjoittivat ja täyttivät kaiken aikaa mappeja, joita kuljetettiin kottikärryillä säilytysholveihinsa.

---

Jonkun ajan päästä lehdessä luki: "Katainen ykkönen runnottiin kasaan!"

---

Silloin heräsin pää ja tyynny hiestä märkinä. Hieman kun pääni selveni, aloin hymyilemään ja häpesin typerää ja yksinkertaista untani - tiedänhän oikeasti, että hallitusneuvotteluissa päätetään meille kaikille tärkeistä asioista tulevaksi neljäksi vuodeksi. - Paitsi tietysti niistä, joista kansainväliset sitoumukset tai maailmantalous päättävät meidän puolestamme.

Sitä vain toivon, etten ikinä näkisi painajaisunta Suomen markan takaisintulosta. -Mielummin hikoisin ja tärisisin vaikka Kongon ruplasta. ---Tuli vain mieleeni, kun Suomen "joks saa devalvoida" pankki lienee siinä Säätytaloa vastapäätä.