Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliitikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliitikko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Älä valita - välitä!




Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarimiehet?

Apulaiskaupunginjohtaja osoitti meille kansalaisille oivallista esimerkkiä, olipa hyvä, että Iltasanomien toimittaja oli osunut paikalle. - Helsingillä on johtaja, joka todella välittää!  Tässä nähdään, miten nekatiiviset puheet voi voittaa myönteisellä toiminalla. Katsoin minä varmuuden vuoksi Iltalehdenkin, josko siellä Jussi Pajunen raaputtaisi samoja - tai eri - portaita. Ei raaputtanut.

 Sattumalta olen noita portaita muutaman kerran kulkenut, rappuja ei aina ole näkyvissä lainkaan. Oli hienoa, että juuri ne tulivat Pekalle mieleen!

Sydämellinen kiitos sydämen pohjasta vilpittömästi,  jatka Pekka samaan malliin. Talvea jatkuu vielä jonkin aikaa, sitten alkaa jo helpottaa ja pääset muihin askareisiin. Kesäaamuisin voisit pestä portaat painepesurilla joskus viiden aikoihin. Erityisen tärkeää se olisi viikonloppuaamuisin, varo kuitenkin vähän niitä Kaisaniemenpuiston örkkejä ja urkkeja, niiden äänestyskäyttäytymisestä ei aina siihen kellonaikaan tiedä.

Välittää mistä välittääkin, mutta tärkeää on, että osoittaa, että välittää. Ja välittää meille, että välittää välittää. - Kiitos, Pekka!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Pubiparlamentariaa






Käsi ylös, jos joku muisti, että olemme maailmalle lähettäneet myös europarlamentaarikkoja! - Tai niin, no, ovathan he taas alkaneet ilmoitella itsestään.

Eija-Riitta Korhola aloitti kampanjoinnin, esittelemällä tissiliivejään linnanjuhlissa. Kirjoituksia tulee jo nyt enemmän kuin jaksaa lukea.

Isä Meidän Mitro selvitti, kuinka vinettoa juodaan eurosivistyneesti. Essayah paahtaa omiaan, Sarvamaakin on joitain blogikirjoituksia tehnyt.

Täysin poissuljettua ei ole, etteikö herrankukkarossa oleva Hannu Takkulakin jonkun viisauden julkistettavaksi saakka piakkoin keksi. Kysyy vaikka muilta neuvoa, jos itse ei muuten.

Vaalit ovat siis ensi vuonna, pian alkaa vakuuttelu: "Europarlamentti on erittäin tärkeä keskustelufoorumi, oikea keskustelun keskiö, vaikkei siellä varsinaisia päätöksiä tehdäkään!"

perjantai 3. elokuuta 2012

Oletteko ja pitkään kärsinyt hervosesta? - Paha kuu nousee



 - Ootko lukenu, ku Hervonen...

- Oota, nyt on pakko käydä hervosilla! --- Yääghhhh, yääghhhh, yääääghhh, prööt, prööt, pruitsis, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖT!!!!

- Oho, onks sulla joku tauti vai krapula?

- Emmä tiijjä, mutta ihme hervoset tuli molemmista päistä, vähän kuin varpusparvi jouluaamuna ja kokoomuskin niissä oli sellanen tyypillisen outo, mustaa ja ruskeaa sekaisin, ja haisi pahalle kuin lääkäri ennen puolta päivää !

- Piti kysymäni, että ootko lukenu, kun Hervonen kerto vitsin, vähän sellaisen kokoomukseltaan natsimaisen?

- Yääägh, yäääägh, pruits, pruits, pruits, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!

- Kuule, sun pitäsi varmaa käydä lääkärissä, vaikka sillä Hervosel...

- Yäääägh, yäääääghhh, pruits, pruits, pruitsis, PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!


-----

(Älkää toki pelätkö, käykää peremmälle, Antti-setä parantaa.....iltalehti.fi: kokoomusta kokomustaa...)

----

Kuva: Bad moon raising

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Poliitikon tietopankki



Ajat ovat ankeat. Yhteisiä asioita uupumatta ja pyyteettömättä ahkeroivan, urastaan ja itsestään huolehtivan poliitikon tulee varautua  siipien katkeamiseen. Positiivinen ajattelu on valitettavasti saanut yhä enemmän ja enemmän vaistyä tylyn negatiivisuuden tieltä. 

Arto Merisalo on ilmoittanut kirjoittavansa kirjaa, ties vaikka muistelmiaan (A. Merisalo: Kerron Kaiken) laittaisi tulemaan.

Loikoilusta puutuneena saattaa lohduttautua muistelemalla yhteisiä lämpimiä hetkiä monien lehtien palstoilta tuttujen kanssa.



(Kuva: Yle,marraskuu 2011, Yli-Saunamäki muistelee menneitä)










Siltä varalta, ettei valtio avusta juuri sinua paikan löytämisessä, tässä sijaintiedot, puhelimien karttapalvelut ovat oiva apu nekin. 

Sijainti:
"Vantaan vankila sijaitsee Vantaan Itä-Hakkilassa (puhelinluettelon karttasivu 82/94-87). Sisäänkäynti vanhalta Lahdentieltä Siltaniitynkujalle."(rikosseuraamus.fi)
Vierailijatietoja: 
"Vierailuajat ovat viikoloppuisin. Vierailuihin varataan aika siten, että vanki itse ilmoittaa tapaamaan tulijat tai tapaaja varaa uuden ajan edellisen tapaamisen yhteydessä. Puhelinvaraus on lopetettu." (rikosseuraamus.fi)

Edellämainitussa on syytä keskustella vankilan johdon kanssa, käytäntö saattaa ministereiden ja siitä yläpuolella olevien kohdalla vaihdella tapauskohtaisesti. Työttömien, esimerkiksi Tampereelta tulevien, kannattaa selvittää VR:n asiakaspalvelusta sopivin lippumuoto.

Merisalon herkkuruoista ei valitettavasti ole tarkkoja tietoja, hieman varovainen pitää olla, hän on ilmoittanut purkivänsä laihduttamaan.
HUOM!! OBS!! Lahjojen arvojen ylärajat tulee mahdollisesti selvittää etukäteen.




keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.



Kyllä mun täytyy sanoa, et tää vapauttava päätös oli helpottava, mutta odotettu. Tiesinhän mä itse, ettei syytteille ole pohjaa, siellä oli paljon erilaisia kummallisia väitteitä.

Tää on kuitenkin ollu mulle vakavan itsetutkiskelun paikka, joka on koetellut ihan munaskuja myöten ja perhe-elämäänkin vaikuttanut. Aamuyön hiljaisina tunteina olen monta kertaa pohtinut, onks tää Suomi enää mikään lintukoto ja voiko kenet tahansa ihmisen, tällä lailla kafkamaisesti,  laittaa löysässä hirressä roikkumaan ja tällaisen mankelin alle jyrättäväksi!

Mun täytyy vielä erikseen tässä kiittää kaikkia niitä, jotka on jaksanu mua uskoa ja olla mun tukena tässä prosessissa!


Mut kuule, nyt mun täytyy mennä, seitsenkymppisiini ei lopultakaan ole niin pitkä aika, pitää ehtiä kaikenlaista, elämä jatkuu, Heippodei!


---
(patsas Wäinö Aaltonen: Sarastus)

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Marssijärjestys














"Eikö ne siellä eduskunnassa tiedä kuka täällä määrää, luuleeko ne että meillä oikeasti on aikaa juosta kaiken joutavan perässä, vaan siksi, että ne keksii tehdä jonkun typerän lain!"

"Ainkaan seitsemään vuoteen en persettäni tästä tuolista moisen takia liikuta, muutenhan niille tulee ihan väärä käsitys nokkimisjärjestyksestä!"
---

(Tekstikuva Yle: Osa ministeriöiden...)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Muovikasseja




















Kansanedustajat ovat ottaneet tavakseen hakea julkisuutta joka vuonna järjestetystä, Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:n järjestämästä, köyhien linnanjuhlasta.

Vuonna 2010 juhlissa näyttäytyi näyttävän näyttävästi myös näyttävä Jutta Urpilainen.

Köyhien linnanjuhlat 2010:  
http://pietar.in/2010/12/talta-naytti-koyhien-linnanjuhlat/

Jutta, maksaisitko nyt velkasi saamastasi julkisuudesta vähäosaisten tukijana? 

Entä joku muu poliitikko, joka uutiskuvissa köyhien tukijana on esiintynyt?

No niin, tuon nyt saattoi arvata, eihän noiden tuollaisten tarvitse syödä kuin kerran vuodessa joulukuussa, ahtavat silloin vähän enemmän.  

Kuka käyttäisi vaikutusvaltaansa nykyisten tilojen säilymiseen, tai uusien löytymiseen -  vai eikö asia ole mediaseksikäs?




(kuva: hs.fi/ oma kaupunki)