Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stubb. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stubb. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tuottavuusloikka



Valtioneuvoston jäsen, valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoo, että hallituksen tavoitteena on saada jokainen suomalainen tekemään kaksikymmentä minuuttia enemmän työtä päivässä. Sillä saadaan hänen mukaansa aikaan viiden prosentin "tuottavuusloikka".

Pari vuotta sitten Stubb ilmoitti, että hänen vuorokautensa koostuu kahdeksasta tunnista lepoa, kahdeksasta tunnista vapaa-aikaa ja kahdeksasta tunnista työskentelyä. Kyseiseen jakoon on kuulemma alkuun vaikeaa päästä, mutta Alex onnistui karsimalla "maksalle huonoja" töitä. Ministeri tarkoitti ilmeisesti tilaisuuksia, joissa joutuu työskentelemään alkoholin vaikutuksen alaisena. - Muut ministerit pelästyivät, kun Stubb paljasti ministerin työpäivänsä jäävän kahdeksaan tuntiin. He vakuuttelivat kilvan, ettei se millään voi olla mahdollista.  Kuuttatoista tuntia väitti joku ministereistä painavansa.

 Stubbin puheista sai vaikutelman, että palkanalennuksiin ministerit eivät nyt ole valmiita, koska jo edellinen hallitus alensi palkkojansa viisi prosenttia. Luultavasti lisäävät siis työaikaansa kahdeksaan tuntiin kahteenkymmeneen minuuttiin päivässä. Juopoimmat ministerit työskentelevät mitä ilmeisemmin työaikansa lisäyksen rautatieaseman Minuuttibaarissa. Siellä ehtinee, jos baarin nimeen on uskominen, kumoamaan kaksikymmentä tuoppia. Niitä kuuttatoista tuntia päivässä ahertavia en uskalla edes ajatella.

---

Kuvituskuva Sam Peckinpahin elokuvasta Hurja joukko.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Juokse sinä humma




Kunnianarvoisa, kerrotusti suurta kansansuosiota nauttinut, Gaius Julius Caesar Augustus Germanicus, lyhyesti keisari Caligula, nimitti hevosensa Incitatuksen senaattoriksi. 

Senaatti, - Incitatusta lukuunottamatta -, ei Caligulaa luonnollisesti paljoa arvostanut, saattaa olla, että historiankirjoitus siksikin kertoo keisarista vähemmän mairittelevasti.

On mahdollista, ettei senaattoriksi ollut tarjolla pätevämpiä kuin Incitatus.

Onnistumisestaan on mahdoton tietää, koska dokumentteja senaattori Incitatuksen, ehkä suuristakin, valtiomiesteoista ei ole säilynyt. Todennäköiseltä tuntuu, että senaattori on ainakin ollut vaikutuksen tekevä hahmo, kun on katederille astellut puhetta pitämään. Keisarin hevosena senaattori on ilman epäilystäkään ollut hyväkuntoinen ja kookas,- pintansa on hohtanut kiiltävänä ja hampaansa ovat heijastaneet valoa senaatin hämyisimpiinkin nurkkiin.

Kuka niistä herrojen asioista tietää.

Joka tapauksessa Suomessa toimitusministeriön väistyvä ulkoministeri Stubb nimitti loppusuorallaan apurinsa  huippuvirkoihin, - ohi lukuisien pätevämpien hakijoiden. -- Charme Asserdal ja Ori Vieteri tosin ovat jo manan majoilla, siinä mielessä ratkaisu on ymmärrettävä.