sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Tiedän paikkani, olen nöyrä


”Kahmaise aivan liian paljon, muuten et saa yhtään mitään”. (Eliot Rosewater)


 Länsimainen tiedemies on nyttemmin todennut, että kauniina on mukavampi olla kuin rumana. Kauniit vaatteet ja sulava esiintyminen edistävät menestymistä. Varakkailla hongankolistajilla on selviä etuja rutiköyhiin kääpiöihin nähden. Ja viimein: älykkäät ovat varakkaampia kuin me rääsyissä kulkevat läskipäät. 

Älykkäillä on runsaasti myös osakevarallisuutta. Geosentricin, Aspocompin, Oral Hammaslääkäreiden, Turvatiimin ja Stonesoftin osakkeet he myivät hyvissä ajoissa kauan sitten.

Kaikkein älykkäimmät pääsevät yliopistoille pätkähommiin, spekulatiivisiin suoritustehtäviin pörssiin tahi pankkeihin, tai peräti pokerinpelaajiksi Las Vegasiin. Heille työttömyysjaksojen avustusten hakeminen on luontaisesti helpompaa kuin syntymätyhmille tarjoilijoille tai lakasinkoneen kuljettajille. Lisäksi tietävät lisäpykälät ja pykälän osat, joiden turvin saavat margariinia ja Iltalehden ostettua.Jalkapallossakin älykkäät osaavat veikata voittajia sopivilla kertoimilla, eivätkä sorru Englannin, Ranskan tai Espanjan kaltaisten jalkapallon rupumaiden ihailusta johtuviin spekulatiivisiin roskainvestointeihin.

 Joskus minusta tuntuu, että tyhmänä, köyhänä, rumana, vastenmielisenä ja kaikin puolin negatiivisena ihmisenä on kyllä vittumaista olla. Mutta kyllä minä vähemmästäkin vyörytyksestä ymmärrän nöyrä olla, muuten eivät herrat maksa palkkaa täysimääräisesti ja ajallaan, tai jotain muuta jäynää keksivät.

You Tube poisti Pekka ja Pätkä elokuvat palvelustaan, edes niitä ei näin sunnuntain ratoksi voi enää katsella. 

Kirjoitin sitten tämän, kun haamukirjoittajaa ei ole varaa palkata. 

Tuo onneksi löytyi.

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin totta miettii yksi tyhmä, ruma ja köyhä.. tai uusioköyhä:)

    VastaaPoista
  2. Mitäs et pösilö ole Björn Wahlroos, joka on koko eliömaailman viisain partikkeli! Toiseksi viisain on agrologi Antti Herlin. Vai olikohan se nyt päinvastoin, Herlinillä taitaa sittenkin enemmän rahaa olla.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)