Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinkää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinkää. Näytä kaikki tekstit
torstai 18. elokuuta 2016
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Elokuvateatteri Arena
Miksi ne elokuvateatteri Arenan, Suomen vanhimman maaseutuelokuvateatterin, kuten sanotaan, säästivät? Eikö se ole vähän kuin Urho Kekkonen olisi balsamoituna jossain tolpan nokassa ja ihmiset kiirehtisivät ohi täynnä omia ajatuksiaan.
Liikemies Saukkosen vuonna 1914 rakennuttama Arena säästyi talvisodan pommituksista, joissa neljäsosa kauppalan rakennuksista tuhoutui, tai sai isoja vaurioita.
Arenassa minä näin 70-luvulla lukemattomat Tarzanit, Jäniksen vuodenkin ensimmäisen kerran. Siellä minut lumosi Chaplinin Nykyaika, Paulette Goddardia en ikinä unohda, enkä tuon ehkä maailman parhaan elokuvan tunnelmaa. Ensimmäinen lapsilta kielletty oli Lännen kieroin kaveri, jossa loistivat Kirk Douglas ja Henry Fonda. Lännen kieroin kaveri ei lopultakaan ollut Douglasin esittämä vanki, vaan sheriffi, Henry Fonda.
Jalmari Ruokokosken maalauksia siellä ei näkynyt, ne olivat visusti uusien kerroksien peitossa, eikä niistä kukaan tiennyt. Eivätkä ne edes mikään taiteen riemuvoitto olleet, ja nyt ovat nekin kuljetettu jonnekin pois.
Elokuvakoneen käyttäjä Voti haki moponsa tarakalla uudet elokuvat rautatieasemalta tai Linjalasta. Voti on ottanut kaikki kylämme hienot historialliset valokuvat, hän oli suurmies.
Joku siltä kysyi jostain elokuvasta, kun kaikki oli nähnyt. Voti ei heti tunnistanut ja kysyi, "oliks siin sotaa?" - Ei saanut nopeaa vastausta ja jonkun kerran kysymyksen toistettuaan, lopulta huusi vihaisena: "OLIKS SIINÄ SOTAA?"
Juopoksi minä sitä lapsena luulin, kun sillä oli sellainen vanhemman poikamiehen siloittelematon lookki, mutta ei se kai viinaa ottanut lainkaan. Portaita, joita pitkin kiipesi konehuoneeseen, ei enää Arenan rakennuksen kyljessä ole, eikä sitä ovea niiden yläpäässä. Tuossa valokuvan näyttämällä puolella ne olivat.
Miksi se Arena tuossa möllöttää, kun se on kuollut eikä elämää ole?
Liikemies Saukkostakin se vituttaisi.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Päivä elämästä
Kun The Beatlesista on jäljellä enää Paul McCartney tai Ringo Starr, yhä nostetaan spekulaatiot yhtyeen comebackista koko elossa olevalla miehistöllään. Maccaran tai Ringon konsertin jälkeen lehdet sitten arvuuttelevat: "Hajoaako The Beatles jälleen?"
Entä jos urheiluseura ei vuonna 1965 olisi jänistänyt, ja The Beatles olisi todella esiintynyt Hyvinkäällä. Nuoresta kolmen vuoden iästäni johtuen tuskin olisivat minulle lippua myyneet, ehkä pummilla olisin sisään Sveitsin uimalan nurmelle päässyt. Eikä sinne edes mitään lasten lippuja olisi myyty, aika kova homma olisi ollut lippurahoja kokoon kaapia. Paras vaihtoehto olisi ollut kiivetä johonkin ympärillä kasvavaan mäntyyn, sieltä olisin alle metrin mittaisena nähnyt parhaiten.
Mukava olisi nyt A Day In The Life kappaletta kuunnella, kun sanat menisivät:
I read the news today oh, boy
Four thousand holes in hyvinkää, finland
And though the holes were rather small
They had to climb up those trees
Toisinaan antaisin lehdille haastatteluja: "Oli se ikimuistoinen konsertti, mutta kurkku oli jälkeenpäin kipeä huutamisesta ja korvat vähän soivat, - sain minä nimmarit niiltä kaikilta, ne on mulla seinällä."
torstai 17. lokakuuta 2013
Piparkakkutalo
Kesällä kerran, otin ohikulkiessani kännykällä kuvan tästä rakennuksesta. Se on yksi niistä monista ympäri Suomenmaan, joita sanotaan "Piparkakkutaloiksi". Arvakkaa hei mitä? - Siellä toimii lastentarha. Uunista en tiedä, mutta savupiippu näkyy ainakin olevan.
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Karhukirje
Moottorin pärinää ja pauketta jo vuodesta 1977! - Pirkko Nukari: Sunnuntaisirkus (myös Sirkuskarhu tai Mopoileva karhu)
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Suur-Hyvinkää
Valtio esitti taannoin kuntaliitosta, jossa olisivat Hyvinkään lisäksi ainakin Loppi, Hausjärvi ja Riihimäki.
- Loppelaisia emme ole, hausjärveläisiksi emme halua tulla ja riihimäkeläiset haistakoot pitkän vitun; Hämeen hitaimmat, heh heh.
Kunnan- /kaupunginjohtajat ovat nyt lyöneet viisaat päähänsä yhteen että kalaus kävi ja puuhaavat Suomen kolmanneksi suurinta kaupunkia; Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen ja Sipoo yhdistyisivät.
Vihtua...anteeksi, Vihtiä ja Kirkkonummea ei liitokseen kaupunginjohtajien mukaan huolittaisi.
Mikä uudelle kaupungille nimeksi? - Viina vapaaksi ja Hyvinkää suureksi - sanomatta selvää on, että asukasluvultaan suurimman, Hyvinkään (rapiat 45 000), nimi valitaan.Toinen vaihtoehto on tietysti Nurmijärven lempinimi, Karvajärvi.
Sipoon kautta tulee jo vaatimaton meriyhteys, mutta jatkossa on luonnollista, että sitä tulee kaupankäynnin ja yleisten syiden vuoksi laajentaa. Suur-Hyvinkää tulee jatkossa tarvitsemaan lisää elintilaa. Helsingin liittäminen Hyvinkääseen on kuitenkin siirrettävä vielä muutaman vuoden päähän, että voivat asiain henkisiin puoliin valmistautua.
Espoon erikoistalousalue ja Vantaa eivät liitokseen sovi, ne muodostanevat jatkossa omansa; Esbo Vandals.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Hyvinkään nähtävyydet OSA1: Sveitsin hyppyrimäki
Hyvinkään Sveitsin perinteikkäästä, vuonna 1935 valmistuneesta, hyppyrimäestä ovat kotkan lailla alas liidelleet yleisön voimakkaan kannustuksen tukemina esimerkiksi Veikko Kankkonen ja Matti Nykänen. Komeaa vanhaa puurakentamista edustava hyppytorni on hieno nähtävyys korkealla mäellä. Sen juurella on aikanaan pidetty isot juhannusjuhlat, joissa esiintyjinä olivat kaikki mahdolliset Tauno Palosta lähtien. - Kannattaa etenkin urheilun ystävien tulla kauempaakin katsomaan!
----
Ai niin, tämäkin vielä!
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Hyvin käy - Riihimäkeä ei näy!
Haaveenani on jonain päivänä kirjoittaa Hyvinkään Uusi paikallishistoria. Myönteinen, iskevä ja nykyaikainen sen täytyy tietysti olla. Kun saan aikaiseksi, käyn kysymässä kauppakamarilta ja muilta paikallisilta yhdistyksiltä halukkuuttaan kustantaa teos.
Aika paljon materiaalia minulla on jo kasassa. Fiktiota en tietenkään kirjaan sekottaisi, tiukalla totuus- ja asialinjalla mentäisiin.
Kirja alkaisi kuvauksella sokeasta teräsmiehestä, upeasta Johan Ebenhard Vennisestä, joka rakensi paikkakunnalle talon. Joutui muuttamaan muualle, koska tuskaantui nuorison kiusaamiseen, kivittivät talonsa ikkunoita rikki.
Idols-ja Big Brother-kilpailujen voittajista, sekä Salattujen elämien näyttelijöistä puolet lienee Hyvinkäältä kotoisin. Yksi pääsi Ameriikkaan asti, ei ole vielä takaisin tullut.
Tapahtuma- ja tunnelmaväläykset menneestä ja nykyisestä tekisivät kirjasta erilaisten julkimoiden ohella mielenkiintoisen.
1960-luvulla The Beatles-yhtyeen esiintyminen paikkakunnalla oli jo sovittu, paikallinen urheiluseura alkoi viime hetkillä jänistämään ja vetäytyi hankkeesta.
Helene Schjerfbeckin nimellä on vetoa, laittaisin isolla myöhemmän kauden muotokuvansa, kuvatekstiksi: "Virkisty Hyvinkäällä!"
Mika Waltari vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon aikaa Hyvinkäällä. Sai turpaansa ja löysi rataleikkauksesta pääkalloja, elävä kuvaus tapahtumista loisi teokseen romanttista seikkailua.
Nykyaikaa kirjassa kuvaisi mm. pikkukylään hiljattain rakennettu - lattiapinta-alaltaan Suomen viidenneksi suurin - kauppakeskus. Järjestivät äänestyksen nimestä, takavuosien suosikkiyhteestä tuleva Raptori voitti. Raatelevaa hirmuliskoa ei nimeksi kuitenkaan valittu, ei tullut edes Karvat. - Tuli Willa. Se on hieno.Uuden paikallishistorian nimen antaisin sponsorin valita. Oma ehdotukseni olisi: "Aurinko paistaa risukasaankin - ohutta yläpilveä Hyvinkäällä!"
Lopuksi laitan tähän Beatleksiä:
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Hyvinkää
Pirkko Nukarin Sirkuskarhu
Kauppakeskuksen nimeksi äänestettiin Raptori, muttei sitä voinut antaa, kun sellainen raatelee. Tuli Willa, tai ainakin puoliwillainen.
perjantai 4. toukokuuta 2012
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Rautatiet - ei VR - 150 vuotta
Eivät ne Beatlesit sittenkään tuolla suojatiellä Abbey Roadin kannessa kävelleet. Jorma Weneskosken johdolla paikallinen urheiluseura oli kuitenkin 60-luvulla hilkulla palkkaamaan yhtyeen esiintymään Hyvinkäällä.
Porilaiset saivat Rollarit, se on ihan oikein niille!
Yksi harvoista säilyneistä C.A.Edelfeltin asemarakennuksista, helsinkiläisetkin omansa purkasivat sen nykyisen katostaan vuotavan kiviometan edeltä.
VR käyttää nykyisin Rautateiden kiinteistöjä ominaan, kuten kuvastakin näkyy.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Hyvinkää
Hyvinkää on kaukana Uudenmaan perämetsissä sijaitseva pieni kylä, jossa asukkaita on noin 45 000. Siellä kukaan ei tunne toisiaan, melkein kaikki asukkaat ovat alun perin kotoisin Vetelin Koskenkorvasta, Turvetsalosta, Ylä-Uhtualta tai Kouvolasta, joihin jonain päivänä havittelevat takaisin pääsevänsä.
Kylässä ei ole kulttuuria tai nähtävyyksiä. Kulttuuria edustaa lähinnä yksi jonkun paikallisen paimenpojan kivimuuriin piirtämä vitun kuva, josta kaikki ihmettelevät mitä se oikein esittää!
Tunnetuin tutustumiskohde kylässä lienee ainakin takavuosina ollut ravintola Hopealyhty, jota mainostettiin lauseella: "Sata askelta asemalta, kaksisataa takaisin!"
Sanovat, että nuo kaksisataa askelta ovat kannattava ratkaisu.
Alemmassa kuvassa Turvetsalon vanha uusikirkko pimeän aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


































