Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadut. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. lokakuuta 2013

Piparkakkutalo


Kesällä kerran, otin ohikulkiessani kännykällä kuvan tästä rakennuksesta. Se on yksi niistä monista ympäri Suomenmaan, joita sanotaan "Piparkakkutaloiksi". Arvakkaa hei mitä? - Siellä toimii lastentarha. Uunista en tiedä, mutta savupiippu näkyy ainakin olevan.


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kurjuus


Kerma-Cassis (oik. Cassis Cremerooth) sattui onnettomuudekseen syntymään erittäin köyhään sukuun. Suku oli hyvin köyhä, vaikka olivatkin päästään teräviä kuin  joululimppu.  - He kun eivät koskaan tunteneet suurta tarvetta kanssaihmisten riistämiseen.  Cremeroothit olivat myös erittäin isänmaallisia ihmisiä: heille Suomi oli yhtä tärkeä kuin oman lompakon sisältö, eivätkä he edes nähneet niillä mitään eroa.

Koska Cremeroothit olivat kovin köyhiä, joutuivat he lähettämään nuoren Cassiksen jo varhain pois kotoa, hoitoon kauas kauas Kaukaalle. Jollain tavalla Cash siellä onnistui pärjäilemään, vaikka tiukkaa usein oli, - enimmäkseen hanhenmaksapalleroita ja ranskalaisia viinejä joutui niukoilla aterioillaan nauttimaan, vaikka kuinka nälkä olisi ollut.

Koska ihmiset vieroksuivat köyhää Cassista, häntä ei koskaan kelpuutettu kunnon töihin. Paremman puutteessa joutui paikkansa etsimään mistälie yritysten hallituksista ja muista työtä vieroksuvien joukoista. Kova raataminen tuli silti hyvin tutuksi, yritysten hallitusten jäsenet kun eivät koskaan väsyneet työntekoa katselemaan. Siihen aikaan ei televisiosta nähkääs ohjelmia paljoa tullut, kauhuelokuvia vielä harvemmin. Katsellessa kyyneleet tulivat Cassikselle, empatiakykyiselle ihmiselle, usein silmiin ja hartioissa tuntuivat kylmät väreet.

Ajan myötä Cassis vanheni, kuten kaikki. Hän ei enää muistanut asioita kovin hyvin, rahastakin oli kansaneläkkeellä ollessa kova puute. Sitten, eräänä päivänä kävi suuri, suorastaan kafkamainen, onnettomuus: veroviranomaiset alkoivat vainoamaan häntä. He väittivät Cassiksella olevan veronkiertotilin Liechtensteinissa ja sillä peräti kymmenen miljoonaa euroa. Jokainen ymmärtää asian järjettömyyden. Kuinka köyhä ja isänmaallinen, vanha kansaneläkeläinen voisi sellaisia summia omistaa, saati että olisi ne voinut vieraan maan vieraalle tilille laittaa. Cassis ei edes osanut lausua sanaa Liechtenstein: kun hän yritti, se kuulosti samalta kuin puliukko pyytäisi Hakaniemen Alkon myyjältä Liebfraumilchiä.


Veroviranomainen oli kuitenkin armoton, se otti potista omansa, vaikka Cassis kuinka itki, osoittaen fläkkistä frakkiaan ja viime vuoden mallia olevaa, ikivanhaa limusiiniaan. Vääryydestä oli vaikea selvitä, Cassiksen teki mieli ryhtyä eduskuntatalon edustalle nälkälakkoon. Sielua korvensi yhteiskunnan armottomuus ja piittaamattomuus kaikesta suuresta ja ylevästä, yksityisen kansalaisen suuresta hädästä.

Koskaan ei selvinnyt, kuinka rahat olivat tilille joutuneet. Kuka oli se kurja, joka oli Cassiksen nimeä hyväkseen käyttänyt, vai oliko kyseessä vain veroviranomaisen raukkamainen mielivalta. Todennäköisimpänä pidetään, että Cassis oli joskus R-kioskilla täyttänyt haravaloton ja laittanut mahdolliset voitot menemään suoraan Liechtensteinin tilille. Huonomuistinen kun oli, unohti sitten koko asian. Raha ei nimittäin koskaan näytellyt Cassiksen elämässä suurta osaa:  hänestä pääasia oli, että oikeus tapahtuu isänmaassa ja on millä mällätä, vaikka muuten tiukkaa olisikin.

---

(Tämä kertomus sisältää vain totuudettomuudellista sepitettä)

torstai 24. toukokuuta 2012

Satu hiirupariskunnan loistokkuudesta



Hiirupariskunta oli vierailulla kuninkaallisten riikinkukkojen juhlissa. Molemmat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja näyttivät edustavilta ja tyylikkäiltä, eivätkä lopulta jääneet yhtään jälkeen isäntien loistokkuudesta, vaikka pahansuovat olivat epäilleet.

Äitihiiru olikin omiensa parissa, ja aivan ulkomailla asti, tunnettu harvinaislaatuisen upeasta hiirupukeutumisestaan, hän ei lainkaan muistuttanut mitään harmaata hiirumummoa.

Hiirut istuivat suuressa kultaa ja kristalleja kimaltelevassa salissa, aivan siinä jylhän marmoriseinän pylväikön ja portaikon vieressä. Koruistaan kimaltelevat riikinkukot, papukaijat, sademetsän monivärikultahörhelöt ja muut toinen toistaan upeammat juhlavieraat, kävivät boolia hakiessaan kilvan äitihiirua onnittelemassa aivan erityisen onnistuneesta juhla-asusta. Äitihiiru loi ylpeitä ja rakastuneita katseita isihiiruun.


Äitihiiru oli kovin onnellinen ja kuin kotonaan;  hän ei ollut sellaista sorttia, joka turhaan häpeilisi. - Mutta isukkihiiru oli hieman onneton, hänen polvensa löivät loukkua ja häntä jännitti. Sattui vielä niin, että kimalteva-asuinen krenatööri tempaisi hänet mukaansa seremoniallliselle marssille. Mutta kuinkas siinä kävikään? 

Isihiiru meni hieman pyörälle päästään ja niinpä hän kuin sattumalta suoriutui hanhenmarssista aivan uskomattoman upealla tavalla, hänen jalkansa ojentui jopa kahdesti, siinä kun kaluunakrenatööri pystyi vain yhteen. Polvet hänellä tapailivat samanaikaisesti kuumia latinalaisia rytmejä.

Yleisö taputti riemuissaan ja antoi isihiirulle suuret aplodit, he eivät eläessään muistaneet nähneensä yhtä ihastuttavaa esitystä.


Juhlien jälkeen ihana hiirupariskunta nojasi rakastuneen näköisinä toisiinsa ja isihiiru lupasi armaalleen: "Kotona syödään taas masut täyteen emmenthalia!"

Rakkaat lapsukaiset, tästä opimme ettei näetten milloinkaan tule valmiiksi hävetä omaa vaatimattomuuttaan, vaan rohkeasti käydä vastaan, oli tuleman ja tuli oleman, vaikka mitä!

Sen pituinen se.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Värikirjo ja seitsemän henkilöä


Värikirjolla oli paha vanhemmuushenkilöpuoli, jolla oli tapana kysyä heijastuslevyltään: kerro, kerro kuvastin, ken on globaalisti tasapuolisen edullinen?

Eräänä päivänä peili vastasi: Tieteellisesti tarkastellen Värikirjo. Tällöin vanhemmuushenkilöpuoli aggressoi niin,  että komensi luomukasvien hoitajan viemään tämän puutihentymään uudelleenlisäkoulutettavaksi.


Puutihentymässä Värikirjo epäili regressiota; karkasi ja muutti seitsemän lyhytkasvuisuushenkilön luokse asumaan.

Lyhytkasvuisuushenkilöt olivat edistyksellisiä luomuviljelijöitä. Seitsemästä kaksi miespuolista eli rekisteröidyssä parisuhteessa keskenään, kaksi oli yön mustia ja 3,5 naisia. Heidän keskipituutensa oli n. 175 senttimetriä.



Viisas ja Ympäristötarkkaavainen olivat osa naiskiintiöstä, Adhd ja Nuhanenä henkiskehollisesti vajaakuntoisia, Empaattinen ja Sympaattinen mustia ja Lustikas mies. Lisäksi heidän joukossaan oli eskimoita, kiinalaisia, intialaisia ja tsyreenejä,  sekä joitain, joista ei ottanut tolkkua.


Vanhemmuushenkilöpuoli sai selville Värikirjon asuinpaikan ja yritti saattaa hänen elintoimintansa vioittumaan, syöttämällä hänelle bataattia, joka oli vain naamioitu olemaan luomua.


Värikirjolta lähti epäeettisestä bataatista taju, mutta kuninkaallisperheen jälkikasvuhenkilö löysi hänet puutihentymässä samoillessaan, ja saattoi hänen elintoimintansa tasapainoon.

Värikirjo ja kuninkaallisperheen jälkikasvuhenkilö elivät tapahtuneen jälkeen miellyttävän harmonista, sekä kasvua tukevaa yhteiseloa globaalissa ja tasapuolisen virkistävässä ympäristössä.


Monen pituinen se.