Vaeltelua

Lee Marvin sai Oscar-pystin parhaasta miespääosasta elokuvassa Paukkurauta-Kati, vuodelta 1965. Marvin näytteli juoppoa pyssysankaria.




Ja tää, tätä laulua ei voi unohtaa, toiset on luotuja kulkemaan.



Sodassa Marvin ansaitsi hänkin purppurasydämen ja hänet on haudattu Arlingtonin sotilashautausmaalle, samaan multaan, jossa makaa myös J.F.K.

Perkele, porvari senkun porskuttaa, kun työläinen tekee paskaelokuvia!

Pääsiäisen aika on rauhoittumisen aikaa, silloin on hyvä pohtia itseään suurempia asioita. Minä hiljennyin katsomalla ajankohdan tematiikkaan sopivan Sam Peckinpahin elokuvan Hurja joukko. Sovitusteoriaan asti siinä ei päästy.

Toimitusjohtaja Pike ratsastaa kaupunkiin neuvotteluihin, kohtamaan paikallisen Wahlroosin johtaman pankin, pyrkimyksissään lisärahoittaa yrityksensä toimintaa. Tj Pike on jo pitkään kokenut vaikeuksia muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Moninaiset säännöt ja liika byrokratia vievät liikaa kiireisen miehen aikaa ja hermoja.

Alkukohtauksen lomaan leikatuissa välähdyksissä lapset leikkivät iloisesti skorpionien kanssa, he syöttävät niitä muurahaisille ja nauravat sydämellisesti. Hauskuutta he lisäävät sytyttämällä muurahaiset tuleen.

Pankki pettää Piken osakeyhtiön ja yhtiön pelastuneet osakkaat ja työntekijät joutuvat pakenemaan pussillisten prikkoja kanssa. Sitä hieman ihmettelen, että Peckinpahin kaltainen suuri ohjaaja laittoi Etelä-Teksasin raittiusseuran ristituleen, heitä ammuttiin molemmilta puolilta yhtäläisellä hartaudella.

Oy Wild Bunch AB:n henkilöstö johtajineen lähtee Meksikoon lepäämään ja lomailemaan, mutta yrittäjä ei olisi yrittäjä, ellei tarttuisi bisneksen tynkään silloin kun sellaisen havaitsee. Yksinvaltaisen kenraali Huertan bisnesstrategia eroaa kuitenkin siinä määrin vapaata yritteliäisyyttä kannattavan Piken näkemyksistä, että katastrofi siitä tulee.

 Irstas kenraali.










Pikeä näyttelee Ronald ja Nancy Reaganin häiden bestman, William Holden. Holden ei ollut paha mies, hän liukastui 63-vuotiaana ja löi päänsä. Juopporatti löydettiin neljä päivää myöhemmin kuolleena.

Holdenin, toimitusjohtaja Piken, lähimpänä miehenä Ernest Borgnine, elokuvien unohtumaton naureskeleva rakohammas. Borgnine kertoi myöhemmässä haastattelussa, että kun elokuvan tekijäporukka oli kriitikoiden edessä, heidän keskeisin kysymyksensä oli: "Miksi ihmeessä tämä elokuva on tehty?"  - Borgnine oli herrasmies, mutta minä olisin kysynyt vastakysymyksen: "Miksi teidät on tehty?"

Illan hartauden päätin John Fordin/ John Waynen Teemalta tulleeseen mestariteokseen Hyökkäys erämaassa.

Ja vähän äksöniä elokuvasta. Vankkureissa sisällä juoppoa tohtoria näytellyt Thomas Mitchell, joka sai osasta sivuosa Oscarin. Wayne ei elokuvan tekohetkellä vuonna 1939 ollut vielä suuri tähti.

Osui kuin Oscari

Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot. Tiettävästi juhla oli suurenmoinen menestys, kaikki palkinnot menivät ja enemmällekin olisi ollut kysyntää. 

Itselläni ei valitettavasti ollut mahdollisuutta katsella Teeman lähettämää juhlaa suorana lainkaan, koska nukuin juuri silloin.Illan uusintalähetystä en katso, koska paheksun television liikaa uusintatarjontaa. 

Ehdokkaista yhden laitoin merkille, itse Clint Eastwoodin elokuva oli tyrkyllä. 

Eastwoodin muistan oikein hyvin, isoisäni muistelen häntä minulle kehuneen. Muistikuvissani saattaa tosin olla ajan tuomaa muuntumaa. Sattumalta katselin juuri joltain kanavalta hänen tähdittämänsä elokuvan, Tulilinjalla, vuodelta 1993. Äijä ei ollut tippaakaan muuttunut Dirty Harryn päivistä, - tai oikeastaan oli muuttunut aika paljonkin, mutta kovuus ja sankarillisuus olivat entisenlaisia. 

Clint oli elokuvassa yli kuusikymppinen salaisen palvelun agentti, joka pelasti Yhdysvaltain presidentin salamurhaajan luodeilta. Välillä hävetti vanhan herran puolesta, mutta enimmäkseen katselin koko tuotosta parodiana Clint Eastwoodista itsestään. Uusimman elokuvansa, American sniper, Eastwood ohjasi, ei näytellyt siinä lainkaan. Asiaa hieman ihmettelen, Clint kun olisi itse edelleen ollut, nyt 84-vuotiaana,  laaki ja vainaa valinta pääosaan.

---

Kuva: Loisteliaalle Oscar-gaalalle uskallan näkemättä antaa 3- lokkia.

Syysunelma: Olis taas kesä

Peter von Baghin Oulun muistelmat ovat vielä 24 päivää katsottavissa Areenassa. 

Dokumentin alussa ja sen päätteeksi soi kappale, joka jäi lähes kiusallisesti soimaan päässäni: "mikäs tämä taas onkaan?" - Se on Olavi Virran ja Harmony Sistersien versio kappaleesta Syysunelmia.

Englannissa vuonna 1908 tehdyn  kappaleen (Archibald Joyce: Autumn Dream tai Songe d'automne)  syyshaikeus on yhteinen, siitä on tehty lukuisia versioita meillä ja muualla. Mutta missä elokuvissa kappale on aiemmin soinut? Ainakin Hannu Lemisen elokuvassa Morsiusseppele vuodelta 1954, luultavasti monissa muissakin. Jotkut väittivät sen olleen viimeinen Titanicin orkesterin soittama kappale. Toiset sanoivat orkesterin soittaneen virttä Sua kohti, Herrani.



---
(kuvat eivät ole Oulusta)

Äesh-kortin nousu, elämä, uho ja tuho

 


- Kyllä minä en pystynyt ihmisiä muuttamaan. En pystynyt. -




Yllätin itseni ja kävin elokuvissa. Netistä tarkistin, edellinen suuren kankaan kokemukseni on jo yli kymmenen vuotta sitten ilmestynyt viimeinen Uuno Turhapuro, Uuno Turhapuro – This Is My Life. Se oli koomillismurheellinen elokuva, jonka murhepuolta edusti edesmenneen Speden muisteleminen sekä useiden pääosanäyttelijöiden selvästi jo auringonlaskuun kääntynyt elämä.


Kävin katsomassa Mielensäpahoittajan.


Kirjoja en ole lukenut, Litjan kuunnelmaluentoja olen vain kuullut, en kuunnellut. Aihe ei ole tarttunut.

Antti Litjan vuoksi halusin elokuvan nähdä.

Yksi heräte oli Yleisradion puolen tunnin haastattelupuffi, jossa vanha herra irroitteli. Lopuksi sanoi syynä irroitteluun olleen, ettei tiennyt haastattelun olevan suora lähetys. Ei haastattelussa silti mitään ihmeellisyyksiä ole, enkä kerro mitkä jutut minua naurattivat. Melkein puoli tuntia nauruani kuitenkin kesti.

Helsingin Sanomien arvostelu elokuvasta oli lööperiä. mutta kyllä se olisi saanut minua enemmänkin naurattaa.

Elokuvan "vitsi" ei ole vanhan maalaisuuden ja uuden kaupunkilaisuuden kohtaaminen, kuten HS sanoo. Olisi arvostelija ilman ennakkoluuloja, kyllä eikä ei, tullut setämieheltä kysymään, mitä tämä oikein on.  Elokuvan keskeisen sanottavan minä ymmärsin niin, että paljon sopeutumista ja uuden oppimista, mutta ennenkaikkea uuden hyväksymistä pitkä elämä edellyttää. Siinä sitä on pohtimista yhden elokuvan ajaksi ja pitempäänkin; koko elämän ajaksi. Hyväksyä täytyy, mutta ei se niin suuri synti ole, jos joskus huomaamatta sekoittaa likaisella etusormella uudenaikaisemman ihmisen herbayrttilatteteetä tai -kahvia. Ei elokuvan Mielensäpahoittaja toki sellaista tee.


Helsingin Sanomien arvostelija pahoitti mielensä siitä, että vastoin elokuvan kertomaa, Helsingistä saa yhä tavallista kahvia. Tottakai saa, mutta uussivistyneet eivät sitä ymmärrä pyytää, latteeta tai capuccinoa vaativat. Kohtauksen myyjät ovat ehkä vain hetkeä aikaisemmin Velkualta tai Äpyältä kaupunkiin muuttaneita.


Antti Litja nousi suureksi tähdekseni tietenkin Risto Jarvan kolmen elokuvan kautta. Jäniksen vuoteen ihastuin unohtumattomasti, vaikka sen keskeinen teema tuntuu mielestäni nykyisin lähinnä hölmöltä. Hypätä oravanpyörästä jänis kainalossa suureen ihanuuteen, Vittumaisenojan kämpälle.  Ei kait se kaikessa pelkkää auvoa, jos kaikille lainkaan, ole sellainenkaan, olen ollut ymmärtävinäni. Elokuva ei myöhemmillä katsomisilla ole ollut yhtään niin vakuuttava, kyllä se on pakko nähdä isolta kankaalta. Televisiosta sen maisemakuvaus ei tunnu miltään. Mielensäpahoittajaan on vähän irrallinen viittaus Jänikseen vuoteen ympätty, kun humalainen seurue lähtee puistoon leikkimään erämaata ja vangitsee pupujuuson. Onko sellainen kirjoissakin, toivottavasti ei.



Elokuva kantoi koko sen keston ajan, tunnin ja neljäkymmentäkolme minuttia.  Minua nimittäin huvitti ja tuijotin herkeämättä valkokangasta. Hekottelin paljon.


Hyvän elokuvan on Dome Karukoski tehnyt. Aika tunari olisi ollutkin, jos olisi Antti Litja pääosassa epäonnistunut.

---

(Äesh-kortista: Elokuvan kassaneiti vaatii mielensäpahoittajalta S-korttia vessaan pääsemiseksi. Vanha herra ei oikein ymmärrä, Escortilla kun ajelee)

Humphreyllä oli tikkuja

Hyvä elää, ruma kuoli tiistaina, paha jo aiemmin

Eli Wallach heitti satulalaukut nurkkaan 98-vuotiaana.

Elokuvateatteri Arena

Miksi ne elokuvateatteri Arenan, Suomen vanhimman maaseutuelokuvateatterin, kuten sanotaan, säästivät? Eikö se ole vähän kuin Urho Kekkonen olisi balsamoituna  jossain tolpan nokassa ja ihmiset kiirehtisivät ohi täynnä omia ajatuksiaan.

Liikemies Saukkosen vuonna 1914 rakennuttama Arena säästyi talvisodan pommituksista, joissa neljäsosa kauppalan rakennuksista tuhoutui, tai sai isoja vaurioita.

Arenassa minä näin 70-luvulla lukemattomat Tarzanit, Jäniksen vuodenkin ensimmäisen kerran. Siellä minut lumosi Chaplinin Nykyaika, Paulette Goddardia en ikinä unohda, enkä tuon ehkä maailman parhaan elokuvan tunnelmaa. Ensimmäinen lapsilta kielletty oli Lännen kieroin kaveri, jossa loistivat Kirk Douglas ja Henry Fonda. Lännen kieroin kaveri ei lopultakaan ollut Douglasin esittämä vanki, vaan sheriffi, Henry Fonda.

Jalmari Ruokokosken maalauksia siellä ei näkynyt, ne olivat visusti uusien kerroksien peitossa, eikä niistä kukaan tiennyt. Eivätkä ne edes mikään taiteen riemuvoitto olleet, ja nyt ovat nekin kuljetettu jonnekin pois.

Elokuvakoneen käyttäjä Voti haki moponsa tarakalla uudet elokuvat rautatieasemalta tai Linjalasta. Voti on ottanut kaikki kylämme hienot historialliset valokuvat, hän oli suurmies.
Joku siltä kysyi jostain elokuvasta, kun kaikki oli nähnyt. Voti ei heti tunnistanut ja kysyi, "oliks siin sotaa?" - Ei saanut nopeaa vastausta ja jonkun kerran kysymyksen toistettuaan, lopulta huusi vihaisena: "OLIKS SIINÄ SOTAA?"

Juopoksi minä sitä lapsena luulin, kun sillä oli sellainen vanhemman poikamiehen siloittelematon lookki, mutta ei se kai viinaa ottanut lainkaan. Portaita, joita pitkin kiipesi konehuoneeseen, ei enää Arenan rakennuksen kyljessä ole, eikä sitä ovea niiden yläpäässä. Tuossa valokuvan näyttämällä puolella ne olivat.


Miksi se Arena tuossa möllöttää, kun se on kuollut eikä elämää ole?

Liikemies Saukkostakin se vituttaisi.

En mä tuukka, kirkaisi taru ja loi viehkon katseen kameraan

Nähkää Tuukka Temosen mestariteos Presidentintekijät, dokumentti Niinistön vaalikampanjasta, jossa identtiset kaksoset kamppailevat vaalien loppusuoralla. Kumpi ja Kampi taistelussa presidenttiydestä: Kumpi sanoo Jaa, Kampi vastaa Joo. Kumpikin voitti ja Kampikin katkesi.

Temosen dokumentti jatkaa hienolla tavalla sitä kunniakasta perintöä, jonka Flahertyn Nanook - Pakkasen poika aloitti, ja jota monet dokumentintekijät ovat sittemmin hyödyntäneet. Kuten Nanookissa, myös Presidentintekijöissä on mitä ilmeisemmin myös lavastettuja kohtauksia. Esittääkö Jussi Lampi elokuvassa Niinistöä, sen saat tietää vain katsomalla. Onko Anja "Tyyne" Pohjola Taru Tujunen?  Onko elokuvaan lisätty kohtauksia zombie- tai muista kauhuelokuvista? Kuka vastaa elokuvan huumoripuolesta? Esiintyykö Iina Kuustonen Chaplinina? Onko Riku Niemisen Munamies merkittävässä roolissa? 

Antoiko J.K. Paasikivi salaperäisen, filminauhalle tallentuneen, viestin elokuvan tekijöille?

Mestariteos, jonka kampanja on nyt vuorossa. Elokuvalla jo kymmenen onnellista loppuun asti katsellutta: "Eiks tää ikinä lopu?"


Katso ja koe, tätä et voi jättää näkemättä! 

Hyvä, Paha ja Ruma

Elokuva oli liikaa pikkupojille, se oli aivan saatanan kova. Broidi ja Sepi eläytyivät, he nauroivat itsensä kipeiksi yhden äijän kustannuksella, joka oli aivan Lee Van Cleefin näköinen. Riemulla ei ollut rajaa, kun nimekseen paljastui Levander.

Ennio Morricone. Morriconen Enska.

Katsoin elokuvan

Ostin Anttilasta dvd-elokuvia.

Minulla kävi väärinkäsitys. Luulin Juha Vuorisen kirjaan perustuvan Juoppohullun päiväkirjan olevan sitä mitä kirjailijan kirjat; pieru-kakka-pano-juomisvitsejä, ns. pölhöhuumoria. - Sitä, josta Martti Innanen joskus raivosi: "Kaikki suomalaiset vitsit päättyvät: `sit siltä jätkältä tuli paskat housuun!´" Vuorisen kirjat eivät tosin pelkästään pääty sellaiseen.

Ei ollut edes pölhöhuumoria, ei.  Jonkinlainen kokoelma surrealistisia juoppohullun unia. Elokuvan henkilöt olivat kuin koululaisvoimin tehdyn zombie-elokuvan kauhukarikatyyreja. Näyttelijäsuorituksia jossain silti kehuttiin. Joonaksen jäykän jöötin rooli oli epäilemättä sellaisena täysi kymppi, ilmehtiminen ja artikulaatio muistuttivat parhaimmillaan jopa Sylvester Stallonea.Krista Kosonen oli yhtä kaunis kuin aina.

Elokuvan kestäessä minua ei naurattanut kertaakaan, keskeytin sen katsomisen lukemattomia kertoja käydäkseni parvekkeella, keittääkseni kahvia, kaivellakseni nenääni jne. Loppukohtauksen "ei tippa tapa"-esitykselle hymähdin. Se vaikutti kuitenkin jonkinlaiselta saarnalta, en tosin tiedä mitä siinä haluttiin sanoa: juoppohulluus on kauheaa?



Syvä hämmennys elokuvasta. Jos sanoisin sen olevan huonoin, jonka olen nähnyt, siinä olisi liioittelun makua. Äärettömän tylsä elokuva, jonka loppuun katseleminen kävi urakasta.

Pitääkö kaikesta löytää hyviä puolia? - Öisen Kallion postikorttimainen kuvaus saa varmasti kaikki Kallio-romantikot ihastuksiin.

Viisi boooooooring-tähteä neljästä mahdollisesta!

Pyssyt sanoo pau ja pou

Kirjailia Reijo Mäjes tuijotti Koulubaarin ovelle ja kuvitteli mitä kamalaa voisi tapahtua. Ovesta astuisi pahiksia ja sitten pyssyt sanoisivat bum ja bam! - Mäjes pienenä, mutta urhokkaana, kahdeksan tuoppia ottaneena voittajana, sanoisi maagiset sanat: "Mitäs yrititte, mulle ei kukaan koskaan pärjää, olen Turun olutbaarien Punavyö ja TJA Heikkilä: mä ampun teitä kaikkia pitsoolilla!"

Mäjes joutuu jatkossa kuvittelemaan kauheita oikein tosi runsaasti, -  melkein Hollywood-tuottaja Markus Selines on luvannut paukuttaa taas neljäsataa Harekka-filmiä yhdessä köntsässä.


Näytteliä Antti Reines kertoi, että alkaa kuntoaan kohottamaan ja lopettaa piereskelyn, koska uusia Harekka-filmejä aletaan piakkoin duunistelemaan: "Kauheeta kuntoa se vaatii, kun neljä elokuvaa päivässä kuvataan, lepoa ei jää kuin korkeintaan neljätoista tuntia vuorokaudessa!"


Haastattelussa yksi tavallinen Erkki, sanoi että Harekka-elokuvat ovat muuten hyviä, mutta niitä saisi ilmestyä paljon enemmän, kun ne on niin hyviä!

Reijo Mäjekseltä ei saatu tätä varten haastattelua, mutta luultavasti olisi kertonut vain, että "mummu-Lehtolainen jää toiseks, kun mää vejän pyssyn, ei se pysty tällastä kuvittelemaan, mis oikein tosissaan paukutellaan!"

Väkivallan vihollinen XVIII

- Nyt mulla olis tarjota tosi hyvä leffakäsikirjoitus! - Se alkaa aika pienestä, ensin yks kaheli ampuu työkaverinsa.

Likainen Harry kuitenkin näkee sen - se on saanu komennuksen New Yorkiin terrorismia torjumaan - ja ampuu uhrin lopullisesti pois tulilinjalta horjumasta ja häiritsemästä. - No, sitte siihen tulee väkivallan vihollinen, tää Charles Bronson, sillä on kauheet struum...eikun traumat, kun sen perhe on kidutettu, tapettu, raiskattu jne. ja nyt sekin on alkanut poliisiks. Yhdessä ne alkaa ampumaan sitten sinne rikollisen suuntaan. Se rikollinen on jo kuin reikämatto, ja porukkaa laossa ku meren mutaa, mut yksi viaton ohikulkija yrittää vielä jotenkin luimistellen ryömiä siitä pakoon! - Arvaa hei, onnistuuko? - No ei varmasti: Likainen Harry huutaa et, "DO YOU FEEL LUCKY, PUNK? "-ja täräyttää  sen ihan kauheen isolla pysyllä, ja sitte siinä...

- PAINU HELVETTIIN käsikirjoitukses kanssa, noin älytöntä leffaa ei ole koskaan tehty! - Eikä tehdä nytkään, ULOS!

---
HS: CNN: Poliisin tulitus aiheutti...

Illan elokuva

Hyvät elokuvan ystävät!

Tunnen ääretöntä kiitollisuutta siitä, että minulla on tilaisuus esitellä teille uudelleen leikattuna yksi ehkäpä suurimmista koskaan tehdyistä elokuvista. Se sisältää suunnattoman tunneherkän, lähes eeppiseksi muodostuvan kohtauksen, jossa hetkellisen maskuliinisen voiman jälkeen, päähenkilön valtaa epäilys kaiken olemassa olevan petollisesta luonteesta.

Päähenkilön sisäinen palo häivähtää hänen kasvoillaan vain hetken,  mutta katsoja oivaltaa, että hänen sisikunnassaan myllertää syvä tietoisuus siitä epäoikeudenmukaisuudesta, jossa ympäröivä maailma kohtaa hänen eksistenssinsä, hänen tarpeensa. Voimansa pinnistäen hän kuitenkin kokoaa itsensä tuosta jaakobin painista ja elokuva päättyy lohdullisiin tunnelmiin; elokuvan sankari nostaa katseensa pystyyn ja katsoo rohkeasti etäisyyteen; silmistään näkyy syvällisen harkinnan jälkeinen tietoisuus uusista tulevista mahdollisuuksista.

Pyydän teitä kiinnittämään aivan erityistä huomiota elokuvan mestarilliseen kuvaukseen ja suorastaan nerokkaaseen lavastuksen arkkitehtuuriin, johon päähenkilö sulautuu tavalla, jota ei elokuvassa ehkä koskaan ennen tätä oltu nähty.

Miellyttävää elokuvailtaa!

ILLAN ELOKUVA (technicolourless)

Syvältä

Kanadialainen elokuvaohjaaja James Cameron jatkaa itselleen lähes päähänpinttymäksi muodostunutta tavoitetta pohjan saavuttamiseksi; viimeisimpänä saavutuksenaan Cameron vieraili Mariaanien haudassa. Ohjaaja kertoi sukelluksen olleen erittäin mielenkiintoisen ja itsessään uusia ajatuksia herättävän: "Siellä oli ihan pimeetä, aplodeja ei kuulunut, eikä robotilla käsi käynyt!"

Maailman tiedeyhteisö on tervehtinyt ohjaajan, visionäärin ja kansainvälisen tiedemiehen saavutusta ilolla, todeten sen olleen "aivan syvältä!"

Aina positiivisuutta uhkuva, aikamme sankari hehkuttaa voittoisasti: "Luuletteko minun pohjani jo saavuttaneen - ehei, seuraavaksi aion yrittää lyijypainoavusteista vapaasukellusta samaan paikkaan!"

Elokuvallisella puolella Cameron suunnittelee tiettävästi elokuvaa "Tosi valheita! - Hormoni-Arska syvyyden Titanicissa XVIII".

 

Riittistä

Kuule Aunimon Rane!

En minä yhtään epäile, etteikö elokuvien sisäistysvaiheesi olisi laaja ja ansiokas, mutta tuossa ulostusvaiheen ponnistuksessa näen vielä pieniä ongelmia.

Varmaan olet itsekin jo rauhoittunut, tajuat että suutuspäissä tuli kirjoitettua tarpeettoman pitkään ja vihaisesti.

Tarkoitan  tätä kritiikkiäsi Demarissa, eikö sen koko sisällön olisi voinut tiivistää lauseeseen: "Mua suututtaa ku mörkö! "

(Kuva: demari.fi.Kuvassa ei ole kriitikko, vaan Samuli Edelmann roolisuorituksessaan elokuvassa Kotirauha.)

 

 

 

 

(demari.fi: Aleksi Mäkelän Kotirauha (2011) - "Mahdollisimman epälooginen")

Elokuva

Elokuvamogulin luojan armosta, Markus Selinin, suurproduktio Mannerheimista etenee.

Takaisku koettiin, kun suurohjaaja Renny Harlin vetäytyi hankkeesta. Harlin on aiemmin ohjannut muun muassa kauhuelokuvan Freddy Krueger XVII:n poika, joka olisi ansaitusti voittanut useita Oscar-palkintoja, jos se niihin olisi asetettu ehdolle ja akatemia olisi ne elokuvalle myöntänyt.


Mannerheim-elokuvan tuotantoa on jouduttu tehostamaan.

Elokuva kuvataan pyörivällä valvontakameralla, domella, ohjaajana Dome Karukoski.

Tiettävästi elokuvalle haetaan loppurahoitusta Venäjältä, jota voinee pitää jonkun suuruisena riskinä. - Saattavat rahoittajan ominaisuudessa vaatia loppukohtaukseen sodan voittajaksi Neuvostoliiton. 

Käsikirjoitusta on jo nyt jouduttu vaihtamaan,  uusi pohjautuu Paavo Rintalan menestysteokseen, josta kaksi päähenkilöä on yhdistetty. Elokuvan nimeksi tulee "Mummoni oli Mannerheim"!

Aiemmat rahoittajat, pojat suomalaisella klubilla, tyytyivät lausumaan: "Oho!"-, käänteistä kuultuaan. 
 ---

(kuvituskuva ei liity kirjoitukseen)