Näytetään tekstit, joissa on tunniste oscar-palkinnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oscar-palkinnot. Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. helmikuuta 2015
Osui kuin Oscari
Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot. Tiettävästi juhla oli suurenmoinen menestys, kaikki palkinnot menivät ja enemmällekin olisi ollut kysyntää.
Itselläni ei valitettavasti ollut mahdollisuutta katsella Teeman lähettämää juhlaa suorana lainkaan, koska nukuin juuri silloin.Illan uusintalähetystä en katso, koska paheksun television liikaa uusintatarjontaa.
Ehdokkaista yhden laitoin merkille, itse Clint Eastwoodin elokuva oli tyrkyllä.
Eastwoodin muistan oikein hyvin, isoisäni muistelen häntä minulle kehuneen. Muistikuvissani saattaa tosin olla ajan tuomaa muuntumaa. Sattumalta katselin juuri joltain kanavalta hänen tähdittämänsä elokuvan, Tulilinjalla, vuodelta 1993. Äijä ei ollut tippaakaan muuttunut Dirty Harryn päivistä, - tai oikeastaan oli muuttunut aika paljonkin, mutta kovuus ja sankarillisuus olivat entisenlaisia.
Clint oli elokuvassa yli kuusikymppinen salaisen palvelun agentti, joka pelasti Yhdysvaltain presidentin salamurhaajan luodeilta. Välillä hävetti vanhan herran puolesta, mutta enimmäkseen katselin koko tuotosta parodiana Clint Eastwoodista itsestään. Uusimman elokuvansa, American sniper, Eastwood ohjasi, ei näytellyt siinä lainkaan. Asiaa hieman ihmettelen, Clint kun olisi itse edelleen ollut, nyt 84-vuotiaana, laaki ja vainaa valinta pääosaan.
---
Kuva: Loisteliaalle Oscar-gaalalle uskallan näkemättä antaa 3- lokkia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
