tiistai 26. tammikuuta 2016

Mattopesut


Yläluokkaisen ravintola Mattolaiturin, - siellä mäntysuopaa ei käytetä, räsyisemmätkin matot shampanjalla vaan huljutetaan - omistava vihreiden Antero Vartia, ilmoitti Iltalehdessä, että käyttää taksipalveluissa vain Uberia. Taksisääntelyn kansanedustaja ja hienostoravintolan omistaja purkaisi kokonaan. - Niinhän se on, että Grünen, Grünen, über alles!

Kansanedustaja Vartia kertoi kyydit maksavansa luottokortillaan, ei myöntänyt eduskunnan taksiseteleitä käyttävänsä.  

 ---
(kuvituskuvassa kuohuviiniä, ei aitoa Champagnea)

14 kommenttia:

  1. En tiedä kuinka totta on väite, että maksetusta 10 eurosta kuski saa kaksi. Jos näin on, niin tuohan vielä pahempaa riistämistä, kuin mitkään viralliset taksikuskit nykyään alistuu.

    Sitten ne kaksikin euroa taitaa olla vähän harmaita, jollei ihan mustia. On hyvä että Vartia osallistuu täten veronkiertoon ihan omalla rahalla, ei eduskunnan taksikortilla.

    VastaaPoista
  2. Ei meidän kuule pitäisi ihan noin ronskisti itseämme paremmasta ylhäisöstä puhua.

    VastaaPoista
  3. Kovin kiltistihän minä asian ilmaisin. Olisin voinut olla kovin karkeampikin. Ja eikös ne edustajat ole itsensä kusitolpaksi nimittäneet. Jotka tosin nuolevat hillotolppaa.

    VastaaPoista
  4. No juu, mutta tässä on sentään kyse valtiopäivämies Vartiasta.

    VastaaPoista
  5. Mikä veljeni Vartia minä muka olen?

    Ps. Minut kerran valittiin Rovaniemelle koirien kusitolpaksi. Mutta sitten tuli niin iso koira, että se kusi mun yli. Ja sain lopputilin. - Toisaalta, olisin minä päässyt kemiyhtiölle uittopäälliköksikin. Mutta kun eivät huolineet.

    (nätti-jussi)

    VastaaPoista
  6. Just nii, minäkin kerran ylpeilin yhdestä kaunottaresta, että olisin saanut, mutta kun ei antanut. Eikä se ollut mitään juhannussimaa. Tai nättijussin.

    VastaaPoista
  7. Mutta Nätti-Jussi olis saanut siltäkin? (Ma luulen niin.)

    VastaaPoista
  8. Klassisin juttuhan on tää kun kerran jätkät savottakämpällä väittelivät että kenellä on eniten rahaa niin Jussi sanoi että kun hän vei Rovaniemen pankkiin pari repullista rahaa niin ne neitit eivät jaksaneet laskea sitä paljonko sitä oli vaan kirjoittivat Jussin vastakirjalle että "Jussilla eniten". - Ja kun minä yhtenä viikonloppuna kävin nostamassa sieltä muutaman kymppitonnin, niin ne kirjoitti vihkoon "Jussi otti vähän".

    VastaaPoista
  9. Nätti-Jussista olen kuullut, mutta onnekseni eivät ole minulle pankissa vielä leimanneet: "Rikulla on vähiten!"

    VastaaPoista
  10. Nätti-Jussista, joka muuten oli kamalan ruma, on juttuja vaikka kuinka. Siksi en niitä kerrokaan. Paitsi tän yhden:

    TilausBussi täynnä herroja kulki maantietä pitkin Lapissa. Äkkiä tiessä oli monttu ja bussi notkahti. Jussi sanoi: "Laanila".

    Ps. Tämä on niin vaikea vitsi että sitä ei tajua kuin ihminen joka on elänyt vähintäin 350 vuotta Lapissa. En minäkään tietäisi mikä tässä hauskaa on jollei minulle sitä oli selitetty, sana sanalta. - Ai, mikä? No, voi Hitsi, olen unohtanut mikä... Äh. (On se niin vaikee. On se niin.)

    VastaaPoista
  11. Minä ymmärrän vitsistä vain sen, ettei kyseinen kuoppa millään voinut olla Timo.

    VastaaPoista
  12. Ei se... ei siinä Timosta ollut kyse. Eikä muistaakseni Paavostakaan. Tai en oo varma. Voi, Harmi.

    VastaaPoista
  13. Kerran jätkät kiistelivät siitä kuka aikaisemmin oli tullut Lappiin. Jussi, oikeasti Karstulasta kai (?) kotoisin, sanoi että "Siihen aikaan kun minä tulin Lappiin, Kemijoki ulottui vasta Rovaniemelle asti". - Paha siinä oli pistää paremmaksi.

    Kerran Jussi kertoi että "Kävin tansseissa Laanilassa. Ja kun tanssin tangoa, paska haisi. Ja kun tanssin valssia, paska entistä enemmän haisi. Mutta kun pistin polkaksi, paska suorastaan roiskusi." - Jussillahan oli kampurajalka, syntymässä saatu, se oli ihan niinkuin toisinpäin, se jalka. Esimerkiksi kun se käveli lumihangessa, ei kukaan jälkien perusteella tiennyt oliko se tullut vai mennyt? Ja ennen tuota tanssisessiota Jussi oli käynyt siis ulkona paskalla. Ja paskantanut huomaamattaan siihen toiseen saappaseeseen... Siitä nuo kommentit, että kun pisti polkaksi, "paska suorastaan roiskui". - Eli itekin ihmetteli, mistä ny on kyse?

    VastaaPoista
  14. Tuohon en osaa sanoa kuin, että tapaus on tdlaagillinen, pedlin tdlaagillinen.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)