torstai 13. syyskuuta 2012
Töölön diktaattori
Jalo diktaattori Cincinnatus tienasi huomattavan summan rahaa toimiessaan venäläisen kaasuputkiyhtiön konsulttina. Niinpä hän saattoi rauhallisin mielin vetäytyä maailmasta, köpötellä Töölön katuja ja viedä haravalottoja R-kioskiin.
Maailmalla alkoi kuhista, ihmiset kävivät Cincinnatukselta kysymässä: "Ethän vaan Euroopan presidentiksi alkaisi?" - "Kyllä, minä itse asiassa olen oikeinkin halukas asettamaan itseni alttiiksi!" -vastasi Lucius Quinctius posket punoittaen ja leuka väpättäen.
Virkaan oli toki jo löydetty parempi tekijä, mutta Lucius Quinctiuksen uhrimieli jäi ihmisille mieliin ja he painoivat sen visusti sydämiinsä.
Niin kävi, että pieni Finlandiumin valtakunta tarvitsi hallitsijaa. Ihmiset muistivat Lucius Quinctiuksen alttiin uhrimielen - ja taas he kävivät häneltä kysymässä: "Ethän vaan Finlandiumin presidentiksi alkaisi?" - "Kyllä, kyllä, kyllä, minä suostun!" vastasi jalo Cincinnatus. Ennenkuin huomattiinkaan, ´hän oli ryhtynyt ehdokkaaksi.
Kukaan ei tosin äänestänyt häntä, mutta hänen rohkea ja jalo uhrimielensä jäi ihmisille ainiaaksi mieliin.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Mainetta mainostelevisiosta
Antti Kaikkonen. Tänään alkaa oikeudenkäyntisi.
Halusin kirjoittaa tämän kirjoituksen, jotta saisit riittävää stemppiä ja tsungia edessä olevaan.
Oikein hävettää, kun luin kotisivuiltasi ensin, että "Maineetta paras". Eihän se niin ollutkaan, selvästi siinä luki jotain aivan muuta.
Sanot kotisivullasi myös, että siellä kerrot asioita niinkuin itse olet kokenut.
Mites olet viime aikoina kokenut, onko vauhti ollut entinen?
Mitä se tarkoittaa, kun olet sanonut, että olet roikkunut löysässä hirressä? Onko se samaa kuin olisi tylsässä giljotiinissa?
Me kaikki tiedämme, että lopulta saat vapauttavan tuomion ja entistä enemmän ääniä kaikissa tulevissa vaaleissa.Turhaan murjotat, käy vaikka jostain ostamassa lapsi itsellesi.
Haluan sinua edessä olevissa koettelemuksissa tukea, katsopa tästä ylioppilas Larvantoa, ettei stressi liikaa ylitsesi kävisi.
Badding: Synnyin Rokkaamaan
Wikipedian mukaan Rauli Badding Somerjoen esikoislbumia "Synnyin rokkaamaan" (1971) myytiin vain kolmesataa kappaletta. Niin se käy.
Vuosien varrella olen sitä kuunnellut. Nyt sain uuden kappaleen. Joku oli roskikseen vienyt pahvilaatikollisen cd-levyjä, se ei enää ole tämän päivän muoto säilöä musikkia. - Saatana, useammankin cd:n sieltä mukaani otin!
Synnyin rokkaamaan on nuoruuden kaunista rock´n rollia. Antero Jakoilan kuulas kitara soi kuin enkeli. Albert Järvinen ei vielä ole mukana, hän soitti sillä seuraavalla: "Näin käy Rock´n Roll" (1974)
Levy on silkkaa kauneutta.
Levyn tuottaja M.A.N. - muusikoina Badding, Antero Jakoila, Matti Oiling, Ilkka Willman, Pentti Lasanen, Eero Koivistoinen.
Jossain taustalla torvea prööttää Arto Alaspää, Kemppisen kommentoinneista tuttu.
Asteikolla 1-5 annan kutosen. Nuoruuden kauneus.
Laitan tähän sen ainoan vähän provokatiivisen.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Kuun varjoisalta puolelta
POLIITTINEN VIRKANIMITYS, POLIITTINEN VIRKANIMITYS, Suomessa on tehty poliittinen virkanimitys! - Eikö nyt herranjumala kukaan ole ajatellut, mihin tämä saattaa johtaa - jonain päivänä saattavat tehdä vielä toisen!
---
Iltarukous:
Kiitos, Rakas Taivaan Isä, että Teit Minusta kansliapäällikön, kiitos, oi Herra, kiitos! - En perkele olisi ikinä uskonnu - Anteksi Rakas Herra, anteeksi Rakas Herra - pyysin kaksi kertaa, jos Sallit, niin vielä kerran sen sanoisin, kun en mieltäni saata malttaa: Perkele, en olis ikinä uskonnu!
---
Edellinen ei ollut sisäasiainministeriön virallinen ohje iltarukouksen suorittamiseen. Pelastuslaitokselle, poliisille ja rajavartiolaitokselle sellainen julkaistaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
---
Uutisoinnit kertoivat, että amerikkalainen kuu-ukko, Neil Armstrong, haudataan mereen. Ilmeisesti kuitenkin tuhkaavat ennen sitä. Saatan kuvitella koskettavan hautajaistilaisuuden, jossa pappi lausuu: "Kuusta olet sinä tullut, mereen on sinun meneminen!"
Sitä en tosiaan saata uskoa, että vanhaan merimiestapaan ilman tuhkaamista mereen laskisivat! - Rumalta kuulostaisi jo hautajaispuhekin: "Molskis, sano Eemeli!"
perjantai 7. syyskuuta 2012
Vertaistukea
Pohjois-Korean King Kong Un kävi hiljattain antamassa vierihoitoa tavalliselle perheelle. Aivan varmaa tämä ei kuitenkaan ole, Pohjois-Koreasta on vaikea saada täsmällistä tietoa; saattaa olla, että hän kävi valitsemassa teloitettavia tai paistinpannulle laitettavia. - Kuvaaja ei ole tässä muistanut sanoa taikasanaa "muikku".
Meillä vapaassa maailmassa asuvilla tilanne on onneksi parempi.
Tasavallan presidentti S.V.Niinistö kävi antamassa vertaistukea Jakomäen koulun oppilaille.
---
Lisäys 11.9.2012: Niinistön nettikampanja ärsyttää nuoria
torstai 6. syyskuuta 2012
Käsilläkävelyä
Nokian toimitusjohtaja, joka on toimitusjohtaja Elop Nokiasta, laittoi helikopterin käyntiin, kädet viittilöivät kuin viittomakielellä väittelevällä tohtorilla.
Kruununjalokivet on hyvä kiillottaa, opimme sen, kun prinssi Harry sellaisia taannoin esitteli.
Paljon tarvitaan työtä tuolle brändille, joka on vähän pienempi kuin Suomi-lenkki, mutta vain hieman isompi kuin Esko Ahon ansiokas työ senior fellowina Harvardin yliopistossa.
Siihen asti tissit heilumaan viidensadan mailin päässä: Hooters, 500 miles
kuva: iltalehti.fi
maanantai 3. syyskuuta 2012
Jokerit, Jokerit, Jokerit!
Rakas poikani, sinusta tulee jääkiekkoilija!
Opit siinä reilua kaverihenkeä, ryhmässä toimimista, ja ennenkaikkea sen, ettei tärkeintä aina ole voitto, vaan vastustajan luja nöyryytys ja turpiinveto niin, että vähintään sairaalassa joutuvat käymään.
Viälä sä oot tommonen tyhmä ja nassikka, et taida edes tietää mikä on uppercutti? No se on semmonen koukku yleensä palleaan, sellaista Jokerit tavallisesti käyttää, kun leukaanlyöminen ei ole siellä soveliasta - Jallis kuuleman mukaan joutu aikanaan lopettamaan hyvin alkaneen jääkiekon pelaamisensa. - Kypärät tuli nääs pakollisiks ja hihna piti sitoa leuan alle!
Ota poika tosta oppia, ne laitto mitään osaamattoman tappelukoneen vaan tota tilannetta varten. Elämässä - ja pelissä - täytyy nääs ymmärtää, että muut on toisinaan vaan telottava tavoitteeseen päästäkseen! - Niiden johtaja sano, että se oli ylilyönti, sitä se tosiaan oli, hakkas päältä päin turpaan oikeen kunnolla.- Hitto se oli hienoa! - Ville ei kunnolla edes ehtinyt nähdä mikä siihen iski, kun oli jo tainnoksissa!
Sä voisitkin heti lähtee ulos harjottelemaan, lämitte naapurin Paten kanssa kiekkoa, ja sit vedät sitä oikeen huolella turpaan, armoa ei tartte antaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




