maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vaihtokauppaa


Bluesmiehistä pitää aina olla tarinoita. Kerrotaan Stevie Ray Vaughanin tehneen nuorena sopimuksen paholaisen kanssa. Kukaan ei tiedä, mitä Stevie Ray sai, mutta saatana sai kitaratunteja.

 

3 kommenttia:

  1. Kitareististeista en tiedä - en osaa arvioida heitä, olen kyvytön siihen. Kuuntelen, kun soittavat. Erkki Liikasen tapasin äskettäin, hän oli harmaantunut, ihmisistä tulee sitä vanhemman näköisiä mitä kauemmin elävät. Pahus soikoon! Eki opetti mulle rumpujen soittoa... mutta onneksi osasin lopettaa ajoissa. Koska ei musta olis tullut yhtä hyvä kuin hänestä tai Vesa Enteestä... Vesan kanssa ne aina kiisteli siitä kumpi saa soittaa keikoilla rumpuja. No, välillä toinen, välillä toinen. (Minä soitin Forssan sinfoniaorkesterissakin kerran patarumpuja POM PAMP POM vaan, melkein nuotilleen, mutta ei minua sinne toista kertaa pyydetty. Voi vittu.) - Väkevän Timppa oli hyvä kitaristi, se soitti monessa eri yhtyeessä mutta aina ikään kuin taustalla, Forssassa se - forssalainen kun oli - oli suosittu. Sen lavaesiintyminen oli kans villiä... se kun veti jonkun soolon, se kääntyi selin yleisöön (opeteltu kikka?) ja välillä kun toinen käsi siltä vapautui kitarasta, se raapisillä persettään (ei ehkä opeteltu kikka?). Se oli kansanmies jolle kaikki likat huusi, huusi ja ulvoivat. Se oli heidän sankarinsa. Ja minä, synkkä runoilija katsomon ja näyttämön esiripun välissä, siinä ristiaallokossa, olin kateellinen hälle... että tytöt kiljuu hälle (eikä mulle?). Niin.

    No, se oli sitä aikaa. Nyt minua mustasukkaiseksi (tai kateelliseksi, se on sama asia) ei saisi vaikka mätkäistäisiin beisboymailalla päähän. (Tai ainakin pitäisi iskeä erittän, erittäin monta kertaa. Vähintäin.)

    VastaaPoista
  2. Enhän minäkään niitä osaa arvioida, mutta muistan Albertin silloin parhaan Hurriganesin Roadrunner-ajan konsertissa aina välillä kääntäneen selän yleisöön päin. Se oli kova jätkä. Nokitan kolmella kitaristilla. Steve Rayta en koskaan nähnyt, Albert Collinsin Puistobluesissa ja B.B:n 80-luvun alussa kultsalla. Silloin, kun seisoi vielä soittaessaan. - Sen muistan, kun televisiossa näytettiin, kuinka Mauno Koivisto saapui Steve Rayn yleisöön Porin jazzeissa. Silloin ajattelin, että onkohan äijän populismi mennyt turhan pitkälle. En ainakaan usko, että oli mikään diggari.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)