lauantai 27. heinäkuuta 2013

Musiikki on kuollut


J.J.Cale 1938-2013



----

Yksi hienoimmista musiikkidokumenteista, puolitoista tuntia rentoa meininkiä: To Tulsa and back 

---

Don McLean: American Pie

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Huovinen huus, tulee Suomeen laki uus, siinä kielletään wiinaksia nauttimasta ja ilonpäiviä viettämästä


Laajan keskusteluvyöryn sai aikaan ehdotus, jonka mukaan lasten tulisi tarjota repuistaan alkoholia myös vanhemmilleen.  "Ei missään nimessä!", sanovat vastustajat - "Ikääntyvät eivät enää jaksa juomista samalla lailla kuin me  nuoremmat, juokoot omiaan, kyllä sen oman  sixpackin illassa täytyy niille riittää!  Ehdotuksen kannattajat vetoavat kasvatuksellisiin näkökohtiin: "nuorena niiden on vastukset ja verotukset opittava!"


Hienostuneet alkoholin käyttäjät haluavat maistella hienostuneesti viinejä niin, etteivät muut juuri huomaa jatkuvaa kännitilaa. Perinteisen juomakulttuurimme edustajat taas kannattavat kerralla kunnon känniä, jonka jälkeen perusteellista, jopa päivän mittaista taukoa.

Peruspalveluministeri Huovinen on sitä mieltä että pelkkä perus riittää, palvelu on syytä jättää pois. Hän vetoaa tupakkalakiin; ilmeisesti sisällä, ovien läheisyydessä ja parvekkeilla juominen kielletään jatkossa kokonaan. Tänään hän kielsi vaatineensa keskiolutta Alkoihin. Ehkäpä Katainen palautti ministeriä maanpinnalle: "Jos selviävät, alkavat turhaan ihmetellä ja pohtia kaikenlaista!"




Iltasanomien maanantaisen vollotusnumeron mukaan, presidenttiparimme oli liikuttuneessa tilassa vieraillessaan Porin Jazzeissa - ei ilmeisesti kuitenkaan presidenttiparia väkevämmistä aineista. Edelleen lehden mukaan, konsertissa kaikki muutkin olivat syvän liikuttuneita. Ei tietenkään mikään ihme, kun Loiri oli jazz-juhlien päätähtenä. Peitsamoa lainaten: "Silloin tuli tippa silmään ja olin pissata housuihin ja mä tunsin olevani jotenkin sekaisin."




sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Jees, engelskaa







Iltalehden tietojen mukaan valtiomies ja parlamentaarikko Mikko Alatalo on lähtemässä eduskunnan kustantamana ilmeisesti Englantiin opiskelemaan...hmm....englantia. - Tässä on täysin turha epäillä mitään vilunkipeliä. 

Hienoa on, että Tampereen yliopistossa tiedotusoppia lukenut, kolmannen kauden 62-vuotias kansanedustaja on viimeinkin ottanut itseään niskasta ja päättänyt yltää englanninkielessä keskustapuolueen yhteisten asioiden ajamiseen tarvittavaan tasoon. 

Keikoillakin Mikko voi jatkossa kiittää yleisöään: tängjuu, tängjuu veri mush!

---

Juha Sipilä tähtää pääministeriksi, hän aikoo opiskella ruotsia: Gudaa, gudaa, jak äär Sipilä, Juha Sipilä. Jak äär premiäärminister!

---

Missä on Teuvo Hakkarainen? - Häntä ei iltalehden jutun kieltä opiskelevien joukossa näkynyt. Parlamentaarikko Hakkaraisen soisi osallistuvan, hänellä on mennyt jees ja nou niin usein sekaisin jopa äidinkielellä.

 ---

Vaikeaa se on kielillä puhuminen maailmallakin. Tiedotusväline ilmoitti Los Angelesin turmakoneen lentäjien nimiksi Ho Lee Fuk, Sum Ting Wong ja Wi Tu Lo.

Täysin yllättäen syylliseksi paljastui "joku harjoittelija". Olikohan sama harjoittelija, joka ilmoitettiin syylliseksi joitain vuosia sitten Hesarin nettisivuilla olleeseen uutiseen, jonka mukaan Lasse Viren on kuollut jonkin lammen rantaan?
---

Louhaus kon serting ät samö, pliis bai tickits, veri tsiip, veri tsiip!


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Play it again, Sam




Bonnie Raitt esiintyy 18.7.2013 Porin jatseissa. Bonnie on se, joka kustansi hautakiven yhdessä John Fogertyn kanssa, Delta bluesin kunnianarvoisalle Sam Chatmonille.

Bonnieta voi kuunnella You Tubesta tai Porissa, hyvä se on, linkkiä en tähän kuitenkaan laita. Laitan vuonna 1983 kuolleen Sam Chatmonin esityksen vanhoilta päiviltään, vuodelta 1978.

Mississippi soi, Sam Chatmon kysyy: kuinka pitkään, oi kuinka pitkään?




tiistai 9. heinäkuuta 2013

Karhukirje



Moottorin pärinää ja pauketta jo vuodesta 1977! - Pirkko Nukari: Sunnuntaisirkus (myös Sirkuskarhu tai Mopoileva karhu)


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Saattaa sattua sateita tai paisteita



Medialukutaito on vaikea asia. 

Lukijan pitää ymmärtää, että kun sanotaan "kyllä", se yleensä tarkoittaa "ei". Suurimpana poikkeuksina tästä ne tapaukset, joissa "kyllä" on sanottu muuten vain, tai merkitsee "ehkä". Tilanteissa, joissa "ei" yllättäen merkitsee"eitä" ja tilanteissa, joissa "kyllä"  tarkoittaa "kyllää", moni menee helposti sekaisin. Hyvänä muistisääntönä voi pitää, että"kyllä ei" tarkoittaa samaa kuin "ei kyllä".

Medialukutaitoa ei tule sekoittaa median lukutaitoon saati meediolukutaitoon tai meedion lukutaitoon, vaikka kirjoitusasut muistuttavat toisiaan.

Meediolukutaito on nykyään aivan toista kuin ennen Delfoissa, jossa kuulu oraakkeli äänteli niin sekavia, että meedion lukutaito oli vain harvoilla ja valituilla papeilla. Nykyään meedioita on paljon helpompi ymmärtää: "Iso vaaleahiuksinen mies vei lompakon, ei tule takaisin!" ja "näen tulevaisuudessa sekä rakkautta että surua!"

Hieman hankalampaa on edelleen säänennustajien kanssa.

Meteorologi (ilmatietäjä) Juha Föhr kertoo ripittävänsä ihmisiä, jotka eivät omaa medialukutaitoa ja haukkuvat säänlukijat. "Pitää ihmisten sen verran tajuta, että jos meteorologi sanoo sadetta tulevan, niin eihän sen sitä tarvitse tarkoittaa että tulee. Mistä meteorologi sen muka voisi tietää!"


Tämä tällä kertaa sääasioista, heipä hei!