Näytetään tekstit, joissa on tunniste säätila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säätila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kauhutarina



Tuli helle, jollaista ei miesmuistiin ikinä oltu koettu. Viljan tähkät kuivuivat varsiinsa, raparperit ruskuivat, perunanvarret voipuivat ja ruoho lakkasi kasvamasta, - ruohonleikkaajat joutuivat työttömiksi ja ruohonleikkurit ruostuivat käyttämättömyyttään. Pankkiautomaatit ehtyivät ja jos joku onnistui vähäisen setelin saamaan, se oli karrelle palanut ja käyttökelvoton. Maatalousyrittäjistä tosin tuli kesän jälkeen hyvin rikkaita, katokorvauksien ollessa ennätyksellisen suuria. Osuuspankkiin mennessään hypähtelivät peppi pitkätossumaisesti, laulaen iloista rallatusta: "Kato kaiken vei, ison tilin toi, tilulilulei, Herra mulle soi!"

 Hellettä jatkui ja jatkui, se oli kuumaa, hyvin, hyvin hottia. Autojen pellit alkoivat kiehua ja lokit istuivat vain apaattisina perseet märkinä meressä. Ihmiset odottivat läähättäen parempaa. Ihania vilvoittavia tuulia ja virvoittavia viheriäitä keitaita, jäätölöitä, sitruunasuudaa ja kylmää kaljaa. Mutta vähänpä he vielä tiesivät tulevasta.


 Salamat iskivät aluksi kirkkaalta taivaalta, sitten vasta tulivat koko taivaan peittävät sysimustat pilvet ja sateet, jollaisia ei miesmuistiin oltu nähty. Eikä nähty nytkään, koska pilvet peittivät koko taivaan: oli täysin pimeää. Mutta totisesti totisesti, ihmiset saivat veden virtauksen ja luonnonvoimat tuta. Rankkaakin rankemmat rankkasateet kaatoivat kuivuneiden tähkäpäiden varret, vesi kuljetti karikkeisen maan mukanaan. Saappaista tai muista sadevarusteista ei ollut mitään hyötyä. Pankkiautomaattien setelit, sikäli kun suostuivat sellaisia antamaan, olivat  nyt vetisiä ja homeisia. Edelleenkään niitä ei voinut käyttää. 

Tuli syöksyvirtauksia ja ilmastollisia takaisinkoukkauksia sekä eestaasvetoja. Puut kaatuivat; Soliferin isoimmat asuntovaunut, jopa asuntoautot ja Mitsubishi Pajerot jäivät niiden alle. Satoi pesäpallon kokoisia rakeita ja ihmiset vannoivat, etteivät koskaan olleet nähneet yhtä isoja pesäpalloja. Eivät ne silti kestäneet edes ensimmäistä vuoroparia. Ajolähdössä viimeistään hajosivat nolosti kotipesän eteen, kun jokerilyöjä yritti läpilyöntiä kolmospesältä. 

Ihmiset olivat lopen uupuneita, he odottivat tavallisia ilmoja. Tulevaisuutta he eivät silti voineet edes aavistaa. Oli tulossa äärimmäisen tavallisia ilmoja ja niiden päätteeksi syksy, syksy jollaista ei miesmuistiin oltu nähty. Ihmisten kärsivällisyys oli syksyn päätyttyä loppunut, heidän katseensa olivat maahan luodut, mielet oli täyttänyt syvä toivottomuus tai sekavuus. - Ja pahin oli vielä edessä: talvi.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Saattaa sattua sateita tai paisteita



Medialukutaito on vaikea asia. 

Lukijan pitää ymmärtää, että kun sanotaan "kyllä", se yleensä tarkoittaa "ei". Suurimpana poikkeuksina tästä ne tapaukset, joissa "kyllä" on sanottu muuten vain, tai merkitsee "ehkä". Tilanteissa, joissa "ei" yllättäen merkitsee"eitä" ja tilanteissa, joissa "kyllä"  tarkoittaa "kyllää", moni menee helposti sekaisin. Hyvänä muistisääntönä voi pitää, että"kyllä ei" tarkoittaa samaa kuin "ei kyllä".

Medialukutaitoa ei tule sekoittaa median lukutaitoon saati meediolukutaitoon tai meedion lukutaitoon, vaikka kirjoitusasut muistuttavat toisiaan.

Meediolukutaito on nykyään aivan toista kuin ennen Delfoissa, jossa kuulu oraakkeli äänteli niin sekavia, että meedion lukutaito oli vain harvoilla ja valituilla papeilla. Nykyään meedioita on paljon helpompi ymmärtää: "Iso vaaleahiuksinen mies vei lompakon, ei tule takaisin!" ja "näen tulevaisuudessa sekä rakkautta että surua!"

Hieman hankalampaa on edelleen säänennustajien kanssa.

Meteorologi (ilmatietäjä) Juha Föhr kertoo ripittävänsä ihmisiä, jotka eivät omaa medialukutaitoa ja haukkuvat säänlukijat. "Pitää ihmisten sen verran tajuta, että jos meteorologi sanoo sadetta tulevan, niin eihän sen sitä tarvitse tarkoittaa että tulee. Mistä meteorologi sen muka voisi tietää!"


Tämä tällä kertaa sääasioista, heipä hei!

torstai 14. helmikuuta 2013

Lumen Luoja




Maanantaina portaat olivat jäiset ja lumiset, lumi peitti maan, ja Pekka Saurin henki hortoili muissa asioissa.

Tiistaina Pekka loi lumen ja jään. Ja Pekka katsoi käsiensä jälkeä, tokaisten Iltasanomien toimittajalle: "ota vielä yksi kuva toisesta kulmasta!"

Keskiviikkona Pekka lepäsi.

Torstaina Pekka käänsi kylkeään ja lepäsi.

Perjantaina Pekka lepäsi ja totesi: "katos vaan, se on viikonloppu!"

Mutta kaikki oli hyvää, koska Herra järjesti vesikelin.



Päivitys tiistai 19.2.2013

Illalla oli portailla kolmen työmiehen partio hakkaamassa jäitä.

Huudahdin muka kauhistuneena: "Ettekai te tee Pekan hommia?"

Niitä nauratti, vastasivat: "Pakko on nyt apulaiskapunginjohtajan leipää syödä!"

Kysyin: "Joko se Pekka väsähti?"

"Se väsähti."

Nauroimme yhdessä: "sellaisia ne herrat on!"

Jatkoin matkaani.

torstai 17. tammikuuta 2013

Suden hampaissa paras







Nettilehdet ovat ottaneet tavakseen pelotella tulevalla säällä. Syöksyvirtauksia, trombeja, rankkasateita, raekuuroja, vanhoja ämmiä, takarekiä, reen aisoja ja lumimyrskyjä. Superpaukkupakkasia ja vieläkin kylmempää!

Ilmatieteen laitoskin alkoi julkaisemaan kelivaroituksia: "Varoitus, varoitus, varokaa, varokaa: tämä on normaalin kelin varoitus!" - Jo aikaisemmin viranomaiset alkoivat varoittaa asutuksen lähelle eksyneistä karhuista, ketuista, oravista ja lumikoista.

Samanlaista se on kansantalouden suhteen.

Ennen sanottiin, että talousviisaiden tulee rauhoittaa markkinoita, luoda positiivista mielialaa. Ehkä tavallisia palkansaajia ei enää koeta edes markkinoiksi, mutta jo pitkään on viisaimman tietäjän tittelistä kilpailtu mahdollisimman, jopa mahdottoman, synkillä tulevaisuuden näkymillä.

Vanha suomalainen sananlasku tiivisti synkkyyden: "Parempi jäädä suden hampaisiin, muuten tulee kuitenkin karhu vastaan!"

Itse olen ehdoton optimisti, se vain hieman harmittaa, että tammikuu on taas yli puolen välin - ensi kesä on siis jo melkein ohi!

Kevään palkankorotusvaatimuksissa täytyy monilla aloilla tyytyä realistisesti ehkä jopa alle kymmeneen prosenttiin.

---

Jotain muuta jossain muualla -> Savon Sanomat: Vesa Kärkkäinen, Älä usko Häkämiestä

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kylmiöivää











Nyt alkoi todella kylmimään, enää en ulos lähde ilman pakkoa -- ainakaan talvella.

Värjöttelen jossain naama valkoisena ja munat huurteessa - siihen osuu paikalle joku raatovankkuri; äijät äkkäävät minut ja alkavat raahaamaan mustaan autoonsa. 

- Etteks te nyt helvetti näe, etten mä mikään kuollut ole!

- Turpa kiinni raato, kaikkihan susta näkee hengen lähteneen ajat sitten!

- Eiks tätä kuitenkin voisi jotenkin sopia...?

- Ei puhettakaan, sun tyhjästä katseesta huomattiin heti ton Arskan kanssa, että tossa on taas yks zombi liikenteessä!

- Ei helvetti, en olis uskonut - eihän siellä kylmiössä sentään ole pakkasta?

---
(Tekstikuvasta linkki Hesariin)

tiistai 21. joulukuuta 2010

Lumisaurus

Kuva 1: Osmo Soininvaaran polkupyörä pysäköitynä öisen tyhjien pullojen keräysretken ajaksi.








Selväksi on käynyt, että viimeaikaisissa tapahtumissa ja lumentulossa on kyse vihreiden salaliitosta; kyse ei voi olla sattumista, tapahtumat ovat käyneet liikaa yksiin...


Ensin Soininvaara julkaisi tutkielmansa, jonka mukaan hänellä on yksinoikeus tyhjien pullojen palautusliiketoimintaan.

Helsingin talonmies Pekka Sauri jättää lumet kolaamatta.


Kuva 2: Arvaa mikä auto.








 Kuva 3: Ai, se on joku volkkari








 Entisen TVH:n miesten lapioihin tehtiin aikoinaan kettinkivarret, etteivät niihin nojailisi - Nyt kettinkivarretkin on kuuleman mukaan lumimiehiltä poistettu.


 Kuva 4: Joku meni.









Pohjoisnavan jäätikön sulamisen vuoksi salaliittolaiset aikovat tehdä pääkaupungista jääkarhujen uuden sijoituspaikan. Autoilu loppuu siinä sivussa...

Myös muiden kylien ja puolueiden viskaalit, muutkin silmiätekevät on saatu mukaan suunnitelmaan. - Vapaavuori hypyttää äijiä  katoilta jääkarhujen ruuaksi.

...Eikä ulkona perkeleelläkään uskalla tai pysty liikkumaan kuin juopuneet ja Soininvaara. Jälkimmäistä jääkarhutkin pelkäävät.


Sauri lopettaa talonmiehen hommat kokonaan ja aloittaa uuden radio-ohjelman: Oleks sä ajatellu, mistä sun jääkarhun pelkos vois johtua? ja Pystyks sä ajatteleen, mitä sä tekisit sun tilanteelles?

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Hyss, hyss älämölöä ja lunta


Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän pikaista nimittämistä Kelan pääjohtajaksi on arveltu palkkioviraksi.

Toinen mahdollisuus on, että hallitukselle tuli kiire siirtää oman epäpätevyys- ja uuvahtamistasonsa saavuttanut ministeri virkaan, jonka hoitoon riittää oman olemisensa ihasteleminen. - Tarve oli niin suuri, että Kelan omat ohjeistukset rekrytoinneista eivät asiaan vaikuttaneet.

Moitteet oikeuskanslerilta, viimeisimpänä tänään ilmestyneen Helsingin sanomien artikkeli puolen miljardin euron tuhlaamisesta epäonnistuneeseen hankkeeseen.

Hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteiden maisteri ei toki voi olla ns. vasemman jalan saapas, mutta nauhakengät tuntuvat tässä tapauksessa väärältä valinnalta.
---


Ilmatieteen laitos on katsonut kahvinporoihin ja kertoo päivän uutisissa, että kylmät ja runsaslumiset talvet ovat käymässä harvinaisiksi maassamme: muutamaa edellistä ja seuraavaa vuotta ei tässä tule huomioida. - Maallikkona ajattelisin siirtymisen halpakahveista esimerkiksi Juhlamokka- tai Presidenttisekoituksiin tuovan täsmällisempiä tuloksia.



tiistai 13. heinäkuuta 2010

Huurteen sulatusta


Mielikuvituksen vahvalla voimalla lumihankeen kieriskelemään.


Turha ottaa hyllyjä pois jääkaapista. - Siellä on pirun ahdasta ja yksi seikka selvisi nukkuessa; se saatanan valo ei sammu koskaan, olo oli kuin napapiirillä. 

Arkkupakastimessa ajan viettäminen saattaa vaikuttaa terveyttä heikentävästi ja muija suuttuu kamalasti, kun huomaa pois nostetut pakasteet keittön nurkassa.

Netistä en löytänyt yhtään avointa kylmäkoneiden testaajan paikkaa Kylmäkoskelta.

Kilpisjärvellä taitaa järven jää olla jo niin ohutta, että uintiavannon tekeminen on helppoa. Jääkarhut siellä kuulemma pakkailevat tavaroitaan pohjoisempaan muuttoa varten.


















(sääennusteet: Ilmatieteen laitos)

tiistai 10. marraskuuta 2009

On ilimoja pijjelly!




(HS.fi)




Puolen yön jälkeen Hesarin verkkolehdessä kerrottiin eteläisen Suomen öisen lumen jäävän vähemmäksi, kun jälkeenjääneet iltalehdet vielä lupasivat jo illalla peloiteltua kolmeakymmentä senttiä lunta. 

Mikä sitten on toteutuma; v...stako sen tietää ennenkuin aamulla katsoo ulos ikkunasta.

Ilmatieteen viiden vuorokauden paikkakuntakohtainen säätiedotus on huumorisivusto, joka huhupuheiden mukaan voittaa tarkkuudessaan usein jopa tumman rouvan povauksen ja kahvinporot. 

Ilmatieteen laitoksen paikkakuntakohtainen viiden vuorokauden ennustus

Tätä ei tosin vielä ole pystytty tieteellisesti osoittamaan, kun viiden vuorokauden ennustetut astemäärät ja muut tiedot sivuilla vaihtelevat ajanjakson kuluessa useammin, kuin silmiänsä jaksaa räpyttää.

On niillä kuulemma kuitenkin hienot, huipputehokkaat tietokoneet mallinnukseen...


Kuse sinäkin viuluus, ilmalaitoksen povari!



(JK. klo 10:30 niukka 1cm lunta)