Mikko Alatalo on se osa eduskuntaa, jonka tavalliset kansalaiset
useimmin huomaavat mediassa. Hänet on tarkoitettu sivistystä lisäämään
ja kansan muusiikkiharrastusta palvelemaan. Kuka esim. soittaa tulevaisuudessa "Rikoo on riskillä ruman"?
Mikko Alatalon tehtäviä on mahdoton
pilkkoa muille. Jazzin soittajat ja rokkarit soittavat esiintymispaikoilla kuin
viimeistä päivää. Kun ihmisillä on vapaus valita mitä kuuntelevat, on selvää että sisäistä Alataloamme pitäisi vahvistaa.
Mikko Alatalon keikkamahdollisuuksien supistaminen merkitsee vakavaa iskua suomalaiselle kulttuurille. Kun mittava määrä
kokeneita muusikoita Lyly Rajalan muodossa putosi pois eduskunnasta ja esiintymislavoilta, on se
luonnollisesti pois kansalaisten eduista, ties vaikka ohrakyrsä kävisi vielä Alatalollekin.
Levynostajilla on varaa kyllä heittää miljardikaupalla rahaa Heavy-musiikkiin, mutta omaan Alataloonko meillä ei ole muka enää
mahdollisuuksia?
Tällaista vanhaa suloista laulajaa hirvittää musiikin kehitys. En ole
mikään poliisivaltion kannattaja, mutta täytetäänkö nyt edes känkkäränkkyyden kriteerit. Kykeneekö valtio turvamaan maan sisäistä musiikintarjontaa, kun ulkorajat ovat auki ulkomaalaisille alan miehille?
Ei Alataloa voi korvata pöntöillä teiden varsilla tai Facebookin
mobiilisovelluksella.
Tällä menolla liumme sellaiseksi
yhteiskunnaksi, missä musiikkia ostavat yksityisiltä firmoilta ne,
joilla on siihen varaa. Piikkilangat ja valvontakamerat ilmestyvät
maisemaan. USA:ssa kaunomusiikki kukoistaa sitä paremmin mitä
enemmän rikoksia tapahtuu. Rötöstelijöitä, jotka sitä eivät suostu kuuntelemaan, säilytetään yksityisissä
vankiloissa.
Sivistyneessä Suomessa asiat yritetään hoitaa aluksi
valistuskampanjalla. Liimataanko lyhtypylväisiin ”Mikko Alatalo ei tule,
oletko valmis?”-julisteita?
Suomessa musiikin kuuntelu on heikoissa kantimissa jo ennestäänkin. Edellisen hallituksen oikeusministeri
Tuija Brax poisti
muuntorangaistuksen. Myymälävarkaat ja näpistelijät näyttävät
keskisormea kauppiaalle, kun tietävät, ettei maksamattomasta Alatalon levystä seuraa ainakaan linnareissua. Sossu betalar.
Ihmettelen
miten eduskunnassa istuvat poliisit tai poliisien jälkeläiset voivat
hyväksyä, että Suomessa valltsee selvä Alatalo kielteisyys? Pitääkö meilläkin
turvautua kodinturvajoukkoihin ja korttelipartioihin?
Kun
ennaltaehkäisevissä palveluissa on puutteita ja sosiaaliturvaverkossa
reikiä, on Alatalon laulusta tullut se ensisijainen sivistyksen takaaja
yhteiskuntaamme. Mutta nyt sieltäkin säästetään.
Jokainen
hallituksen rakenneuudistus noudattaa näemmä samaa kaavaa. Edetään kohti
suurempia yksiköitä ja vakuutetaan uudistuksen parantavan nimenomaan
ruohonjuuritason musiikkipalvelua. Mutta jos Jyväskylän ja Tampereen keikkapaikat todella yhdistetään, niin syrjäkylillä ehtii tapahtua
monenlaista rikosta, omaisuusrikoksista miesmurhiin, ennen kuin Minä, Mikko Alatalo,
ehdin paikalle esiintymään toisen maakunnan keskuksesta.
-----
Valtiopäiväedustaja M. Alataloa muualla:
Kansantaiteilija Mikko Alatalon (kesk.) puheenvuoro Uudessa Suomessa.