Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eduskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eduskunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Eduskuntatalon purkutyöt etenevät


Arkkitehti J.S. Sirénin kenkälaatikkomallin arkkitehtuuria edustavan vanhan Eduskuntatalon purkutyöt etenevät suunnitellussa aikataulussa. Rakennuksen purkutyöt saadaan päätökseen syksyn 2017 aikana. Rakennus toimi aikansa, mutta oli jo monella tapaa vanhanaikainen, eikä kyennyt enää olemaan riittävän hyvin tarkoitustaan palveleva nykyajan muuttuneessa toimintaympäristössä. 

Vastoinkäymisiäkin purkutöissä on ollut. "Tässä on haastetta ollut kerrassaan", sanoo rakennusmestari Urho Pulla-Kaikkonen-Räikkönen. "Asbestimääräykset jouduimme ottamaan käyttöön, kun seinistä paljastui niihin pinttynyt alituisesta valehtelusta ja kähmimisestä muodostunut myrkky." - "Asbestisuojaimista huolimatta jotkut purkutyhön osallistuneet ovat sairastuneet vakavasti ja joutuneet jäämään pitkille sairaslomalle."

Vuonna 2019 paikalla avataan uudistunut, Wau-arkkitehtuuria edustava, Eduskuntatalo nimeltään EDU. Monitoimitalossa on Suomen nykyaikaisin ja suurin kauppakeskus. Kauppakeskus sisältää mm. maamme suurimman lasten päivähoitopaikan, Lapsiparkin, sekä saunan, kirkon ja moskeijan. Ravintoloita kauppakeskuksessa on useita, pystybaarista aina yökerhoon saakka. Kauppakeskukseen tulee myös maamme uudenaikaisin kirjasto, jossa kirjoja ei ole lainkaan sekä kansallisen kokoomuksen puoluetoimisto.


---
(Kuva: Mtv.fi)

maanantai 18. elokuuta 2014

Kansallisurakoitsijat




Kansanedustajat alkavat pitkästyä pitkiin kesälomiinsa, eikä heitä voi siitä syyttää, säiden muututtua sellaiseksi, ettei golfia viitsi pelata joka päivä. Ahkeriksi tunnetuille valtiopäiväedustajille saattavat yhteensä 4,5 kuukauden vuotuiset "istuntotauot" muodostua pitkäveteisiksi, jos eivät satu varsinaiselta ammatiltaan olemaan esimerkiksi esiintyviä artisteja tai toimittajia. "Äitiii-i, mitä mä tekisii-in?"  Äidin paikalla saattaa tietysti olla puoliso. "Emmää-ä viäl tuu kotii-in, tääll on kaikki tutut ja hyvä menoo-o!"

Kokoomuksen eduskuntaryhmä matkusti pääkaupungista 60 kilometrin päässä olevaan maalaiskaupunkiin viettämään mukavaa turinatuokiota: "Mitäs olet viime aikoina puuhaillut?"

Jostain kummallisesta syystä kokoomuksen eduskuntaryhmän valtasi syvä huoli kansalaisten työpanoksesta. Eihän työntekijöiden nykyisestä lorvimisesta ja laiskottelusta mitään hyvää seuraa - rappiolle vielä menevät ja alkavat kuvitella suuria.  

Ryhmä antoi siis puheenjohtajansa suulla lausunnon, jonka mukaan on palattava 40-tuntiseen työviikkoon, työajan lyhennyksistä on luovuttava. Lomautuksista tai osa-aikaisuudesta kärsivien ei silti kannattane lausuntoa kovin paljoa juhlia, mitä ilmeisimmin kyseessä ei ollut kannanotto heidän tilanteisiinsa.

Eduskuntaryhmän lausunnon täytyy herättää suurta närää etenkin oman puolueen kannattajakunnassa. "Minä aion jatkossakin pudottaa golf-mailan käsistäni tasan kolmelta iltapäivällä, poikkeuksia nykyiseen työaikaan suostun tekemään vain keväisin Saariselällä. Siellä ei arvaa kesken lopettaa aamuvarhaisesta iloisesti alkanutta työpäivää."

Hyvän alibin ryhmä ryhmä lausunnostaan joka tapauksessa sai, lehdistä sen selvästi saattoi huomata: hihoja on kääritty ja töitä paiskittu.  Kesälomalla.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Johan on Jörn Donner




Olen odottanut syksyn poliittista kohokohtaa, jos vaikka 80-vuotias kapinallinen Jörn Donner ilmestyisi eduskunnan istuntosalin ovelle, elokuvasta tuttu isohko tekovehje seisokki vyötäisillään, ja murahtaisi: "Petrlkeleen dotrlkat!"

Kuvaajat hyörivät varmasti uusvanhan kansanedustajan ympärillä, saattaa jopa olla, että Jörkkaa kuvaa oma, dokumenttia hänestä tekevä kuvausryhmä. Dokumentin nimeksi tullee "Perkele - kuvia eduskunnasta""Granny ja Alexander"tai "Mammutin kuvia".

Ohjaaja kertoo seikkaperäisesti, kuinka hän voitti eräällä elokuvallaan Oscarin.

Syytteitä dokumentista tuskin tulee, kunhan Jörkka muistaa leikkausvaiheessa olla vaihtamatta vääriä takapuolia oikeisiin kasvoihin. 


Kun dokumentti on joskus parin kuukauden kuluttua kuvattu, Jörkka ehkä eroaa. Se ei yleensä ole kansanedustajalle helppoa, mutta tässä tapauksessa riittänee, kun parlamentaarikko toteaa kyllästyneensä, elokuvallinen suurtyökin pitää kiireisenä, Berliinissä täytyy käväistä, pari kirjaa kirjoittaa ja verkot on nostamati.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Paremman viskositeettiluokan moottoriöljyä



Aamulehti kertoo, että Alko vähentää hallintoneuvostossaan  vaikuttavien kansanedustajien viinilahjoja. 

Aikaisemmin ovat saaneet useita kertoja vuodessa kokoluokkaa "Rantojen miehen taivas" olevan lahjapaketin, - jatkossa vain kokoluokkaa "Suurkuluttajan jättijysäys" olevan kaksi kertaa vuodessa.

Asiassa ei luonnollisesti ole mitään lainvastaista tai edes paheksuttavaa. 

Lahjapaketti on viety kansanedustajan kotiovelle, eikä näin ollen edes sellaisessa kuvitteellisessa ääritilanteessa, että kansanedustaja olisi vielä edellisistä tuiskeessa - tai peräti tillin tallin - häntä ole uuden "Satsin" eli "Pojan" saapuessa pakotettu autoilemaan lähimpään postiin. 

Lahja on annettu iloa ja hyvää mieltä tuomaan, lahjukset ovat kokonaan toinen asia, eikä niitä tule ajatuksissaan liittää tähän "Huhhahhei ja viiniä tynnöri"-luonteiseen, "Pikaiset piknikit aamuin ja illoin", hauskutteluun.

En sano enkä väitä, mutta selvää on, etteivät hallintoneuvoston jäsenet ole millään saattaneet koko "Kauppaedustajan erikoisen erikoista" eli  "Paremman laatuluokan suurkiljutynnöriä"  sisäisesti käyttää.

En sano enkä väitä, en saata edes kuvitella, että ainakaan sitä olisi tehnyt hallintoneuvostossa vaikuttava sosiaali- ja terveysministeriön edustaja.

Miten sitten päästä eroon tuollaisesta vastenmielisestä "Kuormasta", jonka aurinkoisesti hymyilevä rekkalähetti mahdollisesti serenadia laulaen, on toimittanut hyvän viikon toivotuksen kera kotiovelle?

Viemäriin kaataminen ei varmaankaan ole lainvastaista, mutta paheksuttavaa se on. Jätevesipuhdistamot ylikuormittuvat ja "Lastista" tulee niille ylimääräisiä kustannuksia. Oletteko sitä paitsi koskaan nähneet tuhannen päissään hoipertelevia viemärirottia, jotka yrittävät ajaa takaa koiria ja kissoja, ja jotka oksentelevat ja kuseksivat kauhean mölinän kera katukiveyksille? - Tämä vaihtoehto on mahdottomana hylättävä.

Myymisen suljemme pois vaihtoehdoista sen ehdottoman laittomuuden vuoksi. 

Entä sitten hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen? - Mahdollista se on, mutta mikä olisi sellainen hyväntekeväisyysjärjestö, joka "Erikoistoimituksen" välittäisi tarvitseville?  Ehkä sellainen tai sellaisia löytyy. Lahjan edelleen lahjoittaminen ei kuitenkaan tunnu hyvien tapojen mukaiselta.

Perin vaikeaan tilanteeseen ovat kansaa edustavamme saattaneet.

Muistaa täytyy, että missään tapauksessa tällaiset vähemmän tärkeät asiat eivät saa häiritä valtakunnalle ensiarvoisen tärkeää eduskunnan nuijankopautustyötä! Perin harmillista olisi, jos joku edustajista ei enää vapinan vuoksi kykenisi edustuspaikalle selviytymään.

Kansaa edustaminen on raskas urakka.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Olenko minä veljeni vanginvartija? - kysyi kansanedustaja



Raskaana on suomalaiset saavuttanut tieto Antti Kaikkosen erosta suuren valiokunnan puheenjohtajan paikalta. Surevia ihmisiä on nähty kokoontuneena kaupunkien keskustoihin ja useita jättimielenosoituksia on järjestetty. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko tapauksesta aiheutuvan suurta piikkiä kansakunnan itsemurhatilastoihin.

"Mul meni, totanoin,  fiilikset", sanoi eronsa syistä arvovaltaisen valtiopäivälaitoksemme lainsäätäjä itse.

"Mistä nyt saadaan tarvittava ylioppilaan asiantuntemus tälle haastavalle paikalle?" - kysyi eräs hysteerinen mielenosoittaja Helsingin keskustassa.

Eero "Alphonse" Heinäluoma arveli, että Kaikkonen saa arvostusta eronsa suoraselkäisyydestä. Skolioosista kansanedustajaa ei kuitenkaan ole epäilty aikaisemminkaan, hänen symbolikseen on muodostunut rautakanki, väline, jolla isommatkin kivet siirtyvät paikaltaan, - jopa heikompien kassakaappien ovet saattavat välineen edessä taipua.


Antti Kaikkonen on suureksi lohdutuksekseen kutsuttu eduskunnan ehkä suurimman harrastekerhon, Kahlekarkureiden, jäsenyyteen. Kerhon jäseniä kutsutaan leikkimielisesti nimellä "Houdinit".

Kahlekarkureissa tutkitaan erilaisia lukkoja ja kahleita, sekä kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä lainsäädännön porsaanrei´istä ja murtohälyttimien ynnä muun turvallisuustekniikan kiertämisestä.

Kahlekarkureiden puheenjohtajana toimii Jussi Halla-aho, varapuheenjohtaja on Ilkka Kanerva. Kerho pitää tänä iltana Kaikkosen tuki-illan, jossa lauletaan yhdessä vanhoja merirosvolauluja. Erityisesti odotetaan Teuvo Hakkaraisen  tulkintoja kappaleista "Kirkkohopijat ei oo häpijä!" ja "Moottoripyöräkerho on moottoripyöräkerho!"

Vihreä liike on luvannut toimittaa illan tilaisuuteen go go-tanssijoita, yrttejä ja pimeää viinaa.


Kuvituskuva ei liity millään tavalla tekstiin. Se esittää Pohjois-Korean hallitsijan, King Kong Unin, tärviötä veljeä, joka huitelee pitkin maailman kasinoita.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kalenterista katsoin - en ehdi!





EDUSKUNNAN VALIOKUNTAPOISSAOLOT ILTASANOMISSA(klik)



----


Pomolle!

Olen surukseni laittanut merkille, että olet nostanut esiin runsaat poissaoloni työmaalta. Sinun täytyy ymmärtää, että olen siinä määrin pätevä ja kätevä, että minulla riittää runsaasti kysyntää, rautoja tulessa on siellä ja täällä! - Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, että joudun priorisoimaan aina, mihin aika riittää, ja mikä on tärkein paikka.

Olen kuullut, että jotkut käyvät leimaamassa kellokorttinsa työmaalla ja sitten poistuvat toiseen työhönsä; sellaiseen en ikinä alentuisi.  Olen kovasti ammattiylpeä ja työteliäs mies, kaiken tekemäni hoidan ehdottoman tarmokkaasti, aika vain riittää niin harmittavan vähiin asioihin!

Lisäksi olen kotoisin muualta, ei pitäisi olla lainkaan vaikea ymmärtää, että hakiessani kosketuspintoja omaan yhteisööni, kyllä siinä päivä jos toinenkin vierähtää!

Erityisesti haluan painottaa, että minun syyttämiseni laiskuudesta on suorastaan työmaakiusaamista ja kärpäsestä härkäsen tekemistä! - Otsani hiessä olen leipääni erilaisissa projekteissa tienannut, vaikka juuri tässä työssä minua ei ole näkynyt.

Toivoisin, että lopettaisit tällaisen ilkeämielisen painamisen ja olisit onnellinen silloin kun ehdin kyseisiin työhommiin enemmän paneutumaan! - Aika jumppaamista tämä minullekin on, ymmäräthän?

Hyvää syksyn jatkoa - nähdään!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen


Ja niin oli pienen valtion parlamentti hyvyyttä ja lähimmäisenrakkautta täynnä! - Ilkeät, negatiivisuutta täynnä olevat ihmiset olivat kyselleet, että eikö se 136 000 euroa olekaan rahaa.

Joku ehti jo kauhuissaan parahtaa, vähän siinä ehkä lannoitteellekin tuoksahti, että asia on perinpohjin selvitettävä!

Siihen hyvät ja empaattiset edustajatoverit vastasivat, että mitäs sitä nyt selviä asioita tutkimaan. On siellä kaapissa rahaa yllin kyllin, hyllyjä riittää, jos yhdeltä loppuvat! - Eikä tilintarkastaja voi mitään tietää, jos kerran ei ole epäilyksiä!
 ---

Björn Feiring veteli silloisten lehtitietojen mukaan paniikissaan valtion rahoja vessanpytystä alas, kun kiinnijääminen uhkasi. Ei kai ne ajat kauheasti  60-luvun lopulta ole muuttuneet. Silloin harmittavasti jouduttiin asia antamaan ulkopuoliseen hoitoon, mutta herra taloudenhoitaja vaihtoi hiippakuntaa ennen tuomiota. Tässä Urheilukerhon tapauksessa se tilaisuusvaras toki jonkinmoisen tuomion sai.
---
 

Parastaikaa kaukana Pohjois-Koreassa neljän tähden kenraalirouva, yksi mahdollisista todellisista vallanpitäjistä, King Kong Hui Hai, kuuluu korahtelevan ehkäpä viimeisiään.

 



maanantai 27. elokuuta 2012

Puheenvuoro





Mikko Alatalo ei tule, oletko valmis?


Mikko Alatalo on se osa eduskuntaa, jonka tavalliset kansalaiset useimmin huomaavat mediassa. Hänet on tarkoitettu sivistystä lisäämään ja kansan muusiikkiharrastusta palvelemaan. Kuka esim. soittaa tulevaisuudessa "Rikoo on riskillä ruman"?

Mikko Alatalon tehtäviä on mahdoton pilkkoa muille. Jazzin soittajat ja rokkarit soittavat esiintymispaikoilla kuin viimeistä päivää. Kun ihmisillä on vapaus valita mitä kuuntelevat, on selvää että sisäistä Alataloamme pitäisi vahvistaa.

Mikko Alatalon keikkamahdollisuuksien supistaminen merkitsee vakavaa iskua suomalaiselle kulttuurille. Kun mittava määrä kokeneita muusikoita Lyly Rajalan muodossa putosi pois eduskunnasta ja esiintymislavoilta, on se luonnollisesti pois kansalaisten eduista, ties vaikka ohrakyrsä kävisi vielä Alatalollekin.

Levynostajilla on varaa kyllä heittää miljardikaupalla rahaa Heavy-musiikkiin, mutta omaan Alataloonko meillä ei ole muka enää mahdollisuuksia?


Tällaista vanhaa suloista laulajaa hirvittää musiikin kehitys. En ole mikään poliisivaltion kannattaja, mutta täytetäänkö nyt edes känkkäränkkyyden kriteerit. Kykeneekö valtio turvamaan maan sisäistä musiikintarjontaa, kun ulkorajat ovat auki ulkomaalaisille alan miehille? Ei Alataloa voi korvata pöntöillä teiden varsilla tai Facebookin mobiilisovelluksella.

Tällä menolla liumme sellaiseksi yhteiskunnaksi, missä musiikkia ostavat yksityisiltä firmoilta ne, joilla on siihen varaa. Piikkilangat ja valvontakamerat ilmestyvät maisemaan. USA:ssa kaunomusiikki kukoistaa sitä paremmin mitä enemmän rikoksia tapahtuu. Rötöstelijöitä, jotka sitä eivät suostu kuuntelemaan, säilytetään yksityisissä vankiloissa.
Sivistyneessä Suomessa asiat yritetään hoitaa aluksi valistuskampanjalla. Liimataanko lyhtypylväisiin ”Mikko Alatalo ei tule, oletko valmis?”-julisteita?

Suomessa musiikin kuuntelu on heikoissa kantimissa jo ennestäänkin. Edellisen hallituksen oikeusministeri Tuija Brax poisti muuntorangaistuksen. Myymälävarkaat ja näpistelijät näyttävät keskisormea kauppiaalle, kun tietävät, ettei maksamattomasta Alatalon levystä seuraa ainakaan linnareissua. Sossu betalar.

Ihmettelen miten eduskunnassa istuvat poliisit tai poliisien jälkeläiset voivat hyväksyä, että Suomessa valltsee selvä Alatalo kielteisyys? Pitääkö meilläkin turvautua kodinturvajoukkoihin ja korttelipartioihin?

Kun ennaltaehkäisevissä palveluissa on puutteita ja sosiaaliturvaverkossa reikiä, on Alatalon laulusta tullut se ensisijainen sivistyksen takaaja yhteiskuntaamme. Mutta nyt sieltäkin säästetään.

Jokainen hallituksen rakenneuudistus noudattaa näemmä samaa kaavaa. Edetään kohti suurempia yksiköitä ja vakuutetaan uudistuksen parantavan nimenomaan ruohonjuuritason musiikkipalvelua.  Mutta jos Jyväskylän ja Tampereen keikkapaikat todella yhdistetään, niin syrjäkylillä ehtii tapahtua monenlaista rikosta, omaisuusrikoksista miesmurhiin, ennen kuin Minä, Mikko Alatalo, ehdin paikalle esiintymään toisen maakunnan keskuksesta.

-----
Valtiopäiväedustaja M. Alataloa muualla:
Kansantaiteilija Mikko Alatalon (kesk.) puheenvuoro Uudessa Suomessa.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kännissä puhuttuja ei lasketa!


Hyväth edhusthajatovertith ja kanshalaiset, meetwurst..heh, heh!

Kuthen me kaikhi tiedämhe, tärkheitä asioitha ei shaa tehdhä kekhulissa...tutkhimustenkin mukhaan sour...sour...suorithuskyky alenee hyvin nopeasthi. Sikshi yhä ylesthynyt työpaikhojen nollatoleransshi on.... miel..mielsthäni kan...kanhatettavaa. 

Luottamushtoimhia tämä ei tietysthi koskhe, hik, täshä on khysymys luothamushesta, kuten oopheraneuvosh Tiitinen jo aiemhin toteshi....Joka tapaushesha olen tehnyt aloitheen, jotha tieliikentheen por...por...promilheraja laskhteaan tashan nolhaan. Perhustan kanthani siihen, ethä vaikhakaan alle nollanpilkkuviidhen kuskhit eiväth aiheuhta mitään, on seikha kuithenkin erittäin tärkheä ylheisen kanshalaisthen lainkhuuliasuuden ja eshimerkhin vouk...vuokshi.

Sithe mä halhuan oikheen syrämheshtäni vielhä shanoa, että mä rakhastan teithä kaikkhia, ooon aina rakasthannu, tiätäkää she! The kaikhi oothe mulhe erithäin tärkheithä... Lähteeksh kukaan Sea Horsheen...eikäkhu Sikalaan...ja lainaish muuthaman kymphin, kylhä sielthä taash niitä maks...maks..veronmakshajia ja muitha liivipukhusia löythyy!


----

Sampsha Kataja puhuu edhuskunasha (IL-tv)
(ei liity mitenkään bloggaukseen eikä mihinkään muihinkaan asioihin)





(kuvia klikkaamalla iltalehtiin)

perjantai 10. helmikuuta 2012

Valtiopäiväedustaja Pelkonen



Alunperin tv:stä tuttu kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen on esittänyt lausunnoissaan niin hienoja otteita, että laittaa epäilemään Suvi Lindénin opettaneen hänelle kaiken osaamansa. Jaana kun aikanaan toimi Suvin henkilökohtaisena avustajana: "Haetkos Jaanuli kioskilta jätskin, iltsikan ja mansikkakaramelleja -kipi, kipi!"

Olisi pelkkä ilkeilyä väittää, että Jaana olisi jäsen lakivaliokunnassa ja tulevaisuusvaliokunnassa vain, koska joku niihin täytyi laittaa - hän on jäsen molemmissa siksi, että niihin täytyi laittaa juuri Jaana Pelkonen.


Erityisen tyytyväisenä olen laittanut merkille Jaanan bloggaukset Uudessa Suomessa, ne ovat tuottaneet minulle suurta iloa ja elähdyttäneet vanhaa sydäntäni. Hän osoittaa isänmaallista ja suoraselkäistä ryhtiä, ottamalla voimakkaasti kantaa kansalaispalkkaan, johon hän ei ole perehtynyt lainkaan. Juuri noin täytyy asiansa osaavan poliitikon toimia, Armi Ratian mottoa mukaellakseni: "Eteenpäin Jaana, vaikka pääkoppa rämisis ku tyhjä peltitooosa!"

Kiitos, Jaana!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Tip tap tip tap tipetipe tip tap



Voi hel...mikä se on...ai herätyskello...voi saat..! - Pitää varmaan jo puolilta päiviltä raahautua sinne sorvin ääreen, kaleeria soutamaan...heh, heh...ai helkkari, kun vihloo ohimoista!

Miksi joulun pitää jo näin aikaisin loppua, viime yönä tuli niissä vaalivalvojaisissakin laulettua ja tanssittua aamuun asti: "Hei tonttu-ukot hyppikää" ja "varpusparvi jouluaamuna!"


Sitä ei tavallinen ihminen voi ymmärtää näitä kansaaedustavan työpaineita, useampi kuukausi sentään ollaan viime kevään jälkeen hiki päässä ja selkä limassa raadettu! - No, ei auta, onneksi kesäloma on jo aivan tulollaan!- Kunto ei vaan näitä alituisia vaaleja enää oikein kestäisi, pitäisiköhän poiketa Urhon pubissa vähän kuulostelemassa kentän tuntoja...
---

(tekstikuva: ts.fi)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Bodia, porttia ja stemppistä



Onko se osakeyhtiö? 

Ei.  

Onko se kommandiittiyhtiö? 

Ei.

Onko se toiminimi?  

Ei. 

Onko se rekisteröity yhdistys? 

Ei.

Miksi se on?

Sitä pidetään yllä töissä pitkästyneiden henkiseksi aktivoimiseksi.

Mitä siellä tehdään?

Siellä potkitaan jalkapalloa maaliverkon ohi.

Onko sillä riittävästi käyttövaroja?

Tarpeen mukaan kaapista haetaan.


Mikä se siis on?

Se on tunnistamaton  lentämätön objekti.

Mitä siitä seuraa?

Rahat kääntäneelle kaksi ja puoli vuotta linnaa, tilintarkastajille rasiat suklaatia ja mitalit itsenäisyyspäivänä.

Muutettiinhan kansanedustajien päiväkotitoiminnan toimintamalleja sattuneista syistä??

Ei ole tarvetta.

Moisia kerhoja ei eduskunnalla varmaan ole muita?

Onko taivaalla tähtiä?
---

(kuva: English Wikipedia)