Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanedustajien päiväkotitoiminta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanedustajien päiväkotitoiminta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Olenko minä veljeni vanginvartija? - kysyi kansanedustaja
Raskaana on suomalaiset saavuttanut tieto Antti Kaikkosen erosta suuren valiokunnan puheenjohtajan paikalta. Surevia ihmisiä on nähty kokoontuneena kaupunkien keskustoihin ja useita jättimielenosoituksia on järjestetty. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko tapauksesta aiheutuvan suurta piikkiä kansakunnan itsemurhatilastoihin.
"Mul meni, totanoin, fiilikset", sanoi eronsa syistä arvovaltaisen valtiopäivälaitoksemme lainsäätäjä itse.
"Mistä nyt saadaan tarvittava ylioppilaan asiantuntemus tälle haastavalle paikalle?" - kysyi eräs hysteerinen mielenosoittaja Helsingin keskustassa.
Eero "Alphonse" Heinäluoma arveli, että Kaikkonen saa arvostusta eronsa suoraselkäisyydestä. Skolioosista kansanedustajaa ei kuitenkaan ole epäilty aikaisemminkaan, hänen symbolikseen on muodostunut rautakanki, väline, jolla isommatkin kivet siirtyvät paikaltaan, - jopa heikompien kassakaappien ovet saattavat välineen edessä taipua.
Antti Kaikkonen on suureksi lohdutuksekseen kutsuttu eduskunnan ehkä suurimman harrastekerhon, Kahlekarkureiden, jäsenyyteen. Kerhon jäseniä kutsutaan leikkimielisesti nimellä "Houdinit".
Kahlekarkureissa tutkitaan erilaisia lukkoja ja kahleita, sekä kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä lainsäädännön porsaanrei´istä ja murtohälyttimien ynnä muun turvallisuustekniikan kiertämisestä.
Kahlekarkureiden puheenjohtajana toimii Jussi Halla-aho, varapuheenjohtaja on Ilkka Kanerva. Kerho pitää tänä iltana Kaikkosen tuki-illan, jossa lauletaan yhdessä vanhoja merirosvolauluja. Erityisesti odotetaan Teuvo Hakkaraisen tulkintoja kappaleista "Kirkkohopijat ei oo häpijä!" ja "Moottoripyöräkerho on moottoripyöräkerho!"
Vihreä liike on luvannut toimittaa illan tilaisuuteen go go-tanssijoita, yrttejä ja pimeää viinaa.
Kuvituskuva ei liity millään tavalla tekstiin. Se esittää Pohjois-Korean hallitsijan, King Kong Unin, tärviötä veljeä, joka huitelee pitkin maailman kasinoita.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Viiniä! Malja marttyyreille
(Iltalehti.fi)
Kansanedustaja Matti Saarisella on nyt paha olla. Hän laiminlöi tehtävänsä tilintarkastajana, kaveri huomasi sen ja käytti hyväkseen. On niin paljon erilaisia hommia kansanedustajan tehtävässä, ettei kaikkia firaabeleja millään ehdi hoitamaan.
Onneksi tässä ei ole kyseessä vanhan hokeman "minkälainen pomo, sellaiset alaiset"-mukaisesta tilanteesta!
Eiköhän nyt kuitenkin joukolla osoiteta tukemme kärsineelle ja inhimillisyytensä osoittaneelle ihmiselle. Mieshän tämän mukaan vaikuttaisi olevan aivan samanlainen kuin me muutkin; laiska paska, joka hoitaa työnsä puhumalla ja jättää varsinaisen tekemisen muille.
Toveri Saarinen eroaa Iltalehden mukaan vain eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtajan tehtävästä. Iloksemme hän jatkaa kansanedustajana.
Toveri Saarinen! Jatka pystypäin kansanedustajan tehtävääsi. Kun on luottamustehtävään valittu niin luottamus on ansaittu. Ei meitä kansalaisia enää pysty hätkäyttämään, kyllä tämäkin unohtuu. Anna palaa! Vaaleihin on vielä turvallisen paljon aikaa.
Nyt vain kaikki kansanedustajat ahkerasti ja uhrautuen tekemään töitä "politiikan uskottavuuden ylläpitämiseksi."

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)