maanantai 28. helmikuuta 2011

Ennen nyt




Hyvä nuori, olet varmasti huomannut että vanhempasi ovat melko tyhmiä, ymmärryskyvyissään on vikaa -- yläpohjan onteloissaan vaikea homekasvusto.

Sinun täytyy kuitenkin tajuta, että asioille on syynsä, vanhemmistasi ei millään voinut tulla tuota parempia.

On tietysti vaikea ymmärtää, mutta heidän nuoruudessaan tietokoneita oli vain muutama koko maassa, ne olivat kivitalon kokoisia eikä niillä pystynyt tekemään kuin yksinkertaisia ja tylsiä laskutehtäviä. -- Kotona saattoi olla ns. kirjoituskone, eräänlainen alkeellinen printteri, joka teki kirjaimen kuvia metallitikuilla paperiin, kun näppäimistöä paineli. 


Minkäänlaista muistia tai älyä koneessa ei ollut, ymmärrät että tekstitkin olivat siten lähinnä vähäjärkisiä tai säälittäviä. Kuvien tai irc-gallerian katselu oli mahdotonta, suoraan sanottuna koko graafinen puoli onnettomalla tasolla.

Tällaista kirjoituskoneella tehtyä tekstiä sai tulostettua yhden kappaleen  paperille. Siksi kouluissa opettajat käyttivät laitetta, jota sanottiin monistuskoneeksi, kun halusivat että jokainen oppilas saa tuotoksen omalla paperilapullaan. 

Monistuskoneen toiminnan avulla kirjaimet siirtyivät yhdestä paperista tarvittavaan määrään muita. - Monet opettajat pitivät monistamisesta erityisen paljon, koska laitteessa käytettin spriitä, joka on erittäin vahvaa alkoholia. Kävivät toisinaan kesken tunninkin monistushuoneessa. Silloin tällöin koulun käytävillä kaikui jonkun pettyneen opettajan kauhea kiljunta: kuka saatana on juonut monistuskoneen tyhjäksi?!



Voin vannoa etten valehtele, kun kerron sinulle kameroista. Tämä on aivan totta, vaikka ymmärrän hyvin, että luulet minun viilaavan linssiin. 

Kameroihin ostettiin R-kioskeista, erittäin kalliilla hinnalla, purkissa säilytettäväää nauhaa, joka laitettiin kameran sisään. Kuvia saattoi yhdelle tällaiselle nauhalle ottaa vain ehkä 24. - Eikä siinä kaikki! Nauhan joutui viemään valokuvausliikkeeseen, joka teki siitä varsinaiset kuvat paperille...veloittaen tästä hinnan, joka joskus pakotti ihmiset ottamaaan erillisen pankkilainan.


Näissä on sinulle sulattamista, totta silti jokainen sana. Jätän sen vuoksi johonkin toiseen kertaan selitykset vähän myöhemmästä vaiheesta; esimerkiksi ennen käytetyistä Nokia-merkkisistä kännyköistä, tai ajasta jolloin You tube-palvelua ei ollut.


Mopoautoja vanhempiesi nuoruudessa ei ollut lainkaan, eikö sekin jo selitä melkein kaiken?

torstai 24. helmikuuta 2011

Hei, kaunorilluma rillumarei

Vaaleja edeltävissä keskusteluissa ollaan viimein edetty sisältökysymyksiin.

Taloustieteilijät(!) kuuluvat, väitteen mukaan, tehneen tutkimuksen, jonka mukaan oikeistolaiset vaaliehdokkaat ovat paremman näköisiä kuin vasemmiston.

Tuon nyt olisi tiennyt tutkimattakin; Katainen saattaisi olla yhä Siilinjärvellä ilman hellyttäviä lapsenkasvojaan.

Toisaalta oikeistolaisesti asennoituvat pystyvät näkemään kauneutta sielläkin, missä muut eivät sitä ymmärrä, tai kielteisyydessään näkevät vain rumuutta ja häikäilemätöntä omanvoiton tavoittelua.

Nekatiivisuus on musta niin nekatiivivista, sellaset asiat ei niinku tartu muhun ja mä pidän ne ihan ulkopuolella mun elämästä, ku en mä niille kuitenkaan mitään voi, eiksniin? Kärsimys ei kaunista ketään, eiksniin ja vai kuinka?  Ja eiks luuserina oo vähän niinku häviäjä tai jotain? 

Onnea etukäteen myös uudelle kansaaedustavalle, Jasmin Mäntylälle. - Ei tullut missiä, mutta tulipahan kokoomuspoliitikko.


Kuvassa Ben Zyskowalecsi kertoo terassikahvilan pullan hinnan kehityksestä, taloustieteestä innokkaasti oppia ammentaville Jasmin Mäntylälle ja Essi Pöystille.






(kuva: J.Juuti /Iltalehti)

maanantai 21. helmikuuta 2011

Aika aikaa kutakin

Lehdistä taikapeilattua




Idols-nimistä laulajakilpailua olen seurannut vain äänettömästi, lehtien välityksellä.

Iltasanomat nosti esiin hyvin sokean, jopa näkökyvyttömän kokelaan pettymyksen kun tie kilpailussa päättyi - sokean näkemyksen mukaan -  näkökyvyttömyyteen.


Maailmalla sokeita laulajia ja muusikoita on ollut ja on. - Heidän innoittamanaan suomalainen manageri Tappi Suojanen lanseerasi aikanaan laulutaidoiltaan olemattoman K. Purhosen - lupasi mainoslauseessaan rahat takaisin, jos yhtään näkee. 

Ajat ovat kaiketi muuttuneet.

(Suojanen pudotutti joskus lentokoneesta mainoksia, joissa oli isolla maahan tuottamansa Rodney Harringtonin kuva. Isoveljeni kanssa niitä housut kurassa pellolta keräsimme, yhden saimme innokkaalle tytölle kymmenellä pennillä myytyä. -- Koulun pihassa tytöt uhkasivat vetää turpaan, kun ilmaista tavaraa kalliilla myimme, siihen päättyi lupaavasti alkanut myyntimiehen urani.)


Formaatissa vierailleen, yöttömän yön iskelmä-Ollin puheista kuuluu moni Idolsissa myöskin loukkaantuneen. Tiettävästi erityisen vihainen on kuitenkin eräs eltaantunut puolalainen Pelle Miljoona-kopio -- haastaneeko sitten Olli Lindholmin käräjille asti itsensä lokaan vetämisestä.


Paavo Nikulan pojalta, julkkiksena tunnetuksi tulleelta Jone Nikulalta tuntuisi Idolsissa iltapäivälehdistä päätellen paras terä lähteneen, mutta julkkiksena olo on epäilemättä kuluttavaa ja voimia vievää, julkkistelua vuorotta.


Arvovaltaisessa Idols-tuomaristossa mukana ovat myöskin joku Pitkämö ja Nina Tapio, joka musiikilliset kannuksensa on hankkinut  Taikapeili-yhtyeessä fraseeraten.

Tämä on pelkkä imitaatio  yhtyeen bravuurista jos sulla on neljäs.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Ihanaa mutta kamalaa

Kaiken nähnyt kulttuuritoimittaja Kira Gronow kertoi tämänpäiväisessä Hesarissa valokuvanäyttelystä Asfalttia ja auringonkukkia ja sen myötä 70-luvusta Helsingissä. (Ihana kamala 70-luku

- Anne Pohtamo voitti missikisat, hengattiin Pukevassa, kotona pöydällä oli Viri-kaakaopurkki ja olohuoneessa oranssia, vihreää ja pallokuvioita.


Pultsaritkin käyttivät pukua ja valkoista paitaa!


Tuon minä muistan; miesten puku ja valkoinen paita viikkoja, kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia päällä pesemättä tai muuten käsittelemättä. - Kesä- ja talvimuodit olivat täysin yhtenevät. Vaikutelma oli useiden aistien perusteella pikantin elegantti. 


Lisään muistelukseen juomiensa olleen usein Chardonnay de Sinol brutalia. -- Sitä nauttivat Helsingin aina aurinkoisilla kaduilla ja puistoissa, talitinttien ja satakielten vienosti lirkutellessa jossain haipuvassa eteerisyyden kaukaisuudessa. Saattoipa Anne Pohtamokin joskus pyyhältää heidän ohitseen tummassa limusiinissa, sieltä Viri-purkki kädessään iloisesti vilkuttaen. 


Gronow kertoo artikkelissaan, että 70-luvulla eli jopa ihmisiä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet kansalaissodan.


Lopuksi Gronow hymähtää tietämättömille nuorille ihmisille, jotka eivät tykkää historiasta.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Polititseeraaja Waihetus Contori


Mite mahta ne tuolla mun selkän takana Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contorissa puuhailla, kun eivät enää edes niitä yks satamarkkaa minun kuvalla tillverkkaa. - Yks paljo skit sieltä mine päälle regnaa, pesulle tässä kaipaa, vaan mitäs se sit hjälpaa kun viikon päästä olen taas yltä päältä sellasessa ilmestyskirian liassa.

Tuohon nästan viereen tuli kerran sellanen explodeeraussäiliö ja mun perssen alla eksisteeraa sirpaleita  - mutta siite mine en kyllä yhtään pitänyt kun se yks entinen direktööri urineerasi yks skit housussa mun jaloille sellasessa tuhannen tulenpalavan väkiviinakekkulissa.

Lycka ett saa istua selin Depositio Contorin suuntaan.

Tuttuja ei tästä paljo havainoitseeraa, ei ole Runebergiä näkynyt moneen ajastaikaan, ennen oli yks hieno civiliseeraus, kun lauvantaisin seuraannuimme. - Vieläkö asujaitsee siellä Borgån rauhassa?


(kuva: taloussanomat: Suomen pankin kosto)