Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Sunnuntaipäivää pakkasen pannessa
Luin Tommi Liimatan toimittaman koosteen Veikko Ennalan Hymylehteen tekemiä kirjoituksia, mukana on myös muutama muu hänen lehteen kirjoittamansa artikkeli. (Veikko Ennala: Piinapenkki ja maailman meno. WSOY, 2009. 699 sivua).
Piinapenkin alkuperäinen idea oli tuohon aikaan, 60-70-lukujen taitteessa, ainakin myynnillisesti suorastaan nerokas. Annettiin lukijoille mahdollisuus solvata kirjoittaja Ennalaa niin paljon kuin kunkin sielu sieti - ja sielut sietivät. Ennala kirjoitti pohjaksi hieman provokaatiota kahdesta kuumasta teemasta, uskonnosta ja seksistä. Siitä lähti aivan hirvittävä vyöry aikana, jolloin elettiin suurta yhteiskunnallista murrosta. Maalta muutettiin lähiöihin tai Ruotsiin ja ihmisten maailmankuvat järkkyivät pakosti jo sen vuoksi.
Ennala julkaisi ja kommentoi sumeilematta myös palautetta, joka normaalisti heitettäisiin suoraan roskakoriin. - Piinapenkki toimi kansakunnan peilinä, siksi kuva oli toisinaan sietämättömän ruma, kaunosielut järkyttyivät syvästi.
Ihmisten mielissä koko lehti personoitui Ennalaan, vaikka hän vastasi sen sisällöstä hyvin pienessä, joskin erittäin näkyvässä, määrin.
Hymylehden huimat myyntiluvut saivat muut toimittajat kateellisiksi, eivät väsyneet roskaa halveksimasta ja kovalla kädellä lyömästä. Toimittaja Isto Lysmää ei tästä estänyt, että itse kirjoitti muualle omaan huuhaa-tyyliinsä huonoimmat, osin vastenmielisimmät kirjoitukset, jotka koskaan olen lukenut. Myöhemmin tuli tunnetuksi Matti Nykäsen sosiaalipornoistamisesta. Hannu Karpon kannanottoja Hymylehdestä pidän jääveinä.
Risto Jarva teki skandaalijournalismista heikkolaatuisen elokuvan, "Kun taivas putoaa". Hyvin pahanilkiseen ja kostolta haiskahtavaaan elokuvaan käytti aineksia Ennalan elämästä tavalla, jota voi kutsua vain härskiksi.
Ylilyönteihin, törkeyksiin, Hymy toki syyllistyi, niistä tunnetuin esimerkki on ilmeisen nimimerkin, Rauno Jaakkolan, nimiin laitettu kirjoitus Timo K. Mukasta. Kirjoitus, jota on kommentoinut Esa Saarinen, monet muutkin, ilman että olisivat sitä koskaan edes nähneet. Tästä todistuksena kirjoituksen otsikosta käytetty, sinänsä mitättömällä tavalla virheellinen muoto. Kirjoitus ei ole "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka", vaan "Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka".
Kirjoitus on kuitenkin harvinaislaatuisen törkeä, siitä ei pääse mihinkään. Se johti ns. Lex Hymyyn, ensimmäiseen intimiteettisuojalakiin. Ennala ei sitä kuitenkaan kirjoittanut. Hän oli jo aiemmin kirjoituksissaan saarnannut voimakkaasti kaikenlaista nimimerkkikirjoittamista vastaan.
Ennala väsyi aikanaan Piinapenkkiin, alkoi kirjoittaa kolumneja nimellä Maailman menoa. Kolumnit väläyttävät toisinaan, mutta aika usein taso on heikko; Ennala syyllistyy niissä itse turhan usein hieman väsyneeseen moralismiin.
Ennalan kirjoitukset saattavat osin olla vanhentuneita ja vanhahtavia; mitä niistä sitten on jäänyt jäljelle? - Hyvä kirjoittaminen; Ennala kirjoitti ainakin parhaat kirjoituksensa hyvin huolellisesti, hänellä oli säkenöivän hehkuva kirjoittamisen taito. Sisällöt ovat ajankuvina mielenkiintoisia; missä määrin ne ovat silloisen yhteiskunnan peili? - Sitä kannattaisi tutkia.
Parhaimmillaan kirjoituksiansa saa nauraa silmät vesissä, pikkuilkeily on kuitenkin aika hauskaa. Kuten se siitä läjästä lavalla, joka on lehtietojen mukaan laihduttanut 50 grammaa. Sellaisiahan lehdet kirjoittavat edelleen.
perjantai 4. marraskuuta 2011
Iltaehtoo 1970-luvun lauvantaina
1970-luvulla kasvaneena nykynuorison turmelusta ei enää saata ymmärtää.
Elävästi nousee mieleeni, kun 16-vuotiaana itse vietin iltaehtoota olohuoneessa perheen parissa. Puhdetöinä tein pesäpalloja, sisareni valmisti äitini kanssa isoa röijyä, jonka teemana oli "kansakuntamme suurmiehet suomalaisessa kesämaisemassa". Pesäpallojen valmistus siihen aikaan ei ollut mitään leikintekoa, tarkkana sai olla, ettei sirkkeli syönyt sormia ja käsin pyöritettävän rälläkän kanssakin oli joskus vaikeuksia.
Emme köyhyydestämme huolimatta olleet lannistuneita, kyyneleet vieläkin valuvat poskilleni, kun muistan kuinka isämme joskus luki ääneen kirjaa "Isänmaalle hurmeet" tai Toppeliuksen satuja.
Yleensä olimme kuitenkin melko vaiti, että kuulimme naapurista kantautuneen radion soiton, sieltä tuli usein mieleistä ohjelmaa, klassista musiikkia ja balettia ruotsiksi tai viittomakielellä.
Tuona muistiini jääneenä iltana välillemme kuitenkin virisi lämminhenkinen keskustelu, itse sen aloitin.
Minä: Naapurin Villekin kuuluu sellaisen moottoripolkupyörän, mopedin, saaneen!
Äitini: Hui herramunsiunakkoon, voi aikain ja tapain turmelusta!
Minä: Minustakin sellainen on eri hoopoa, sitä benziiniäkin siihen kuuluu tarvittavan ostaa, eipä siinä jää paljoa kolehtiin laitettavaksi, saattaapa Ville vielä nekin vähät pistää semmoisen - miksi ne sitä kutsuvat - rapakaljan ostamiseen!
Sisareni: Nii-i, kuuleman mukaan sellainen moottoripolkupyöräily saattaa johtaa rapakaljaan ja muuhun irstaaseen käyttäytymiseen. - Ville jo sanoi koulussakin opettajalle: "En mä vaan voi sitä tietää!", sai siitä jälki-istuntoa, karsseria ja käytöksenalennuksen!
Minä: Huiherramunsinuakkoon, voi Villen turmelusta!
Näin rattoisasti iltaamme vietimme, sitten alkoi kovin haukotuttamaan, olihan kello jo kahdeksan, seuraavana päivänä olisi sunnuntai ja aikainen aamuherätys.
---
(Iltasanomat: poliisin mitta täyttyi, näin nuoriso sekoili)
yläkuva: Project Gutenberg, Topelius/ Lukemisia lapsille 8: "Arvaa hei, onks tää hattu täynnä paskaa?"
lauantai 19. helmikuuta 2011
Ihanaa mutta kamalaa
Kaiken nähnyt kulttuuritoimittaja Kira Gronow kertoi tämänpäiväisessä Hesarissa valokuvanäyttelystä Asfalttia ja auringonkukkia ja sen myötä 70-luvusta Helsingissä. (Ihana kamala 70-luku)
- Anne Pohtamo voitti missikisat, hengattiin Pukevassa, kotona pöydällä oli Viri-kaakaopurkki ja olohuoneessa oranssia, vihreää ja pallokuvioita.
Pultsaritkin käyttivät pukua ja valkoista paitaa!
Tuon minä muistan; miesten puku ja valkoinen paita viikkoja, kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia päällä pesemättä tai muuten käsittelemättä. - Kesä- ja talvimuodit olivat täysin yhtenevät. Vaikutelma oli useiden aistien perusteella pikantin elegantti.
Lisään muistelukseen juomiensa olleen usein Chardonnay de Sinol brutalia. -- Sitä nauttivat Helsingin aina aurinkoisilla kaduilla ja puistoissa, talitinttien ja satakielten vienosti lirkutellessa jossain haipuvassa eteerisyyden kaukaisuudessa. Saattoipa Anne Pohtamokin joskus pyyhältää heidän ohitseen tummassa limusiinissa, sieltä Viri-purkki kädessään iloisesti vilkuttaen.
Gronow kertoo artikkelissaan, että 70-luvulla eli jopa ihmisiä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet kansalaissodan.
Lopuksi Gronow hymähtää tietämättömille nuorille ihmisille, jotka eivät tykkää historiasta.
- Anne Pohtamo voitti missikisat, hengattiin Pukevassa, kotona pöydällä oli Viri-kaakaopurkki ja olohuoneessa oranssia, vihreää ja pallokuvioita.
Pultsaritkin käyttivät pukua ja valkoista paitaa!
Tuon minä muistan; miesten puku ja valkoinen paita viikkoja, kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia päällä pesemättä tai muuten käsittelemättä. - Kesä- ja talvimuodit olivat täysin yhtenevät. Vaikutelma oli useiden aistien perusteella pikantin elegantti.
Lisään muistelukseen juomiensa olleen usein Chardonnay de Sinol brutalia. -- Sitä nauttivat Helsingin aina aurinkoisilla kaduilla ja puistoissa, talitinttien ja satakielten vienosti lirkutellessa jossain haipuvassa eteerisyyden kaukaisuudessa. Saattoipa Anne Pohtamokin joskus pyyhältää heidän ohitseen tummassa limusiinissa, sieltä Viri-purkki kädessään iloisesti vilkuttaen.
Gronow kertoo artikkelissaan, että 70-luvulla eli jopa ihmisiä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet kansalaissodan.
Lopuksi Gronow hymähtää tietämättömille nuorille ihmisille, jotka eivät tykkää historiasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
