Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisio. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 31. elokuuta 2016
Kokataanko vielä
Televisiota on mukava katsella, kun sieltä tulee niin paljon erilaisia kokkiohjelmia. Bourdain on paras, eikä se ihan lärvejä vedä koskaan. Nyt jo edesmennyt Keith Floyd oli vielä parempi, hänen ohjelmiaan tosin katseltiin lähinnä kai siksi, että jännitettiin, minkälaiset lärvit on vetänyt tällä kertaa ja kuinka paljon kehtaa laittaa ruokiinsa viinaa mausteeksi. Tai oikeastaan sitä, kuinka paljon hän raaski sitä ruoan sekaan kaataa.
Sitten on niitä ihan kauheita kokkikilpailu-ohjelmia, joissa Heinrich Himmlerin nuorisoseuraa muistuttava porukka yrittää suoriutua heille annetuista tehtävistä. Hävinneet lähtevät armotta leirille.
Kööki kuntoon-ohjelmia katsotaan luultavasti vain siksi, että toivotaan joskus vielä jonkun ravintoloitsijan paukkaavan mestaria oikein kunnolla turpaan, kun haukkuu törkeästi tehdyt sapuskat. Minulta on ainakin vielä jäänyt näkemättä se jakso, missä köökinkunnostaja palailee lattialta hiljaa hoippuen tajuihinsa ja sanoo sitten vaisulla äänellä: "Mää lährenkin tästä sitten."
Tässä Keith Floydia parhaimmillaan.
torstai 24. joulukuuta 2015
Huutojen tsaari
Nyt on huutokaupassa loistotavaraa, pelkkiä Dronningholmin pienempiä muovisia hillopurkkeja. Heikkihelan näköinen mies on niistä, minun pitkin maita ja mantuja ajellessani, hillokörnää raaputellut ja metallisankoja oikonut. Tyytyväinen olen, jos vasarahinta nousee kahteen euroon kappaleelta, oikein silti ihmettelen, kuinka kukaan näistä mitään viitsii maksaa.
Oikein tyytyväinen olen, että huutokaupan tuotto oli yhteensä yli kakskymppiä, ei me tähän muovirojuun kulutettu kuin kulume-nelejäsataa. - Julukkis oli ihme mulukkis, vaati tavaroistaan vaikka mitä ja vähän enemmän. Ostettiin kaikki ja nyt täytyy ne, -tyytyväinen vasarahintaan silti olen -, myydä tappiolla.
Tervetulua seuramaan ohojelmaa taas ensi kerralla uuestaan, samat seinästä revityn tylysät jutut minulla on silloinkin.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Lehdistä taikapeilattua
Idols-nimistä laulajakilpailua olen seurannut vain äänettömästi, lehtien välityksellä.
Iltasanomat nosti esiin hyvin sokean, jopa näkökyvyttömän kokelaan pettymyksen kun tie kilpailussa päättyi - sokean näkemyksen mukaan - näkökyvyttömyyteen.
Maailmalla sokeita laulajia ja muusikoita on ollut ja on. - Heidän innoittamanaan suomalainen manageri Tappi Suojanen lanseerasi aikanaan laulutaidoiltaan olemattoman K. Purhosen - lupasi mainoslauseessaan rahat takaisin, jos yhtään näkee.
Ajat ovat kaiketi muuttuneet.
(Suojanen pudotutti joskus lentokoneesta mainoksia, joissa oli isolla maahan tuottamansa Rodney Harringtonin kuva. Isoveljeni kanssa niitä housut kurassa pellolta keräsimme, yhden saimme innokkaalle tytölle kymmenellä pennillä myytyä. -- Koulun pihassa tytöt uhkasivat vetää turpaan, kun ilmaista tavaraa kalliilla myimme, siihen päättyi lupaavasti alkanut myyntimiehen urani.)
Formaatissa vierailleen, yöttömän yön iskelmä-Ollin puheista kuuluu moni Idolsissa myöskin loukkaantuneen. Tiettävästi erityisen vihainen on kuitenkin eräs eltaantunut puolalainen Pelle Miljoona-kopio -- haastaneeko sitten Olli Lindholmin käräjille asti itsensä lokaan vetämisestä.
Paavo Nikulan pojalta, julkkiksena tunnetuksi tulleelta Jone Nikulalta tuntuisi Idolsissa iltapäivälehdistä päätellen paras terä lähteneen, mutta julkkiksena olo on epäilemättä kuluttavaa ja voimia vievää, julkkistelua vuorotta.
Arvovaltaisessa Idols-tuomaristossa mukana ovat myöskin joku Pitkämö ja Nina Tapio, joka musiikilliset kannuksensa on hankkinut Taikapeili-yhtyeessä fraseeraten.
Tämä on pelkkä imitaatio yhtyeen bravuurista jos sulla on neljäs.
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Saisko reseptin?
Huh, huh, olipa hikinen päivä töissä, kun muut ovat kesälomalla. Taidan tässä syötyäni katsella vähän telkkaria, mitähän sieltä tulee...
Ykköseltä näkyy pukkaavan Holby Cityn sairaalaa, kakkoselta Lentäviä lääkäreitä - kolmoselta Lääkärit ja neloselta Greyn anatomia. Erkolta bonuksena Tohtori Philli.
Perkele, nyt tilaan maksukanavat; ainakin Valelääkärit, Lääkäri voittaa lotosta, Lööperilääkärit, Läskilääkärit ja Lesbolääkärit pitää saada lisää iltapäivän valintaan! Ja missä vitussa on Kiminkinen?
maanantai 7. joulukuuta 2009
Rauhaa, rakkautta ja muuta rähmää
(Kuva: mtv3.fi)
Kokokansan, rakastettu Jukka Puotila sanoi tänään televisiossa toivovansa, että jouluksi olisi rauha, Samsung ja Sony. - No, meillä ihmisillä on niin monenlaisia maailmankatsomuksia.
Tuon rauhan tietysti, ja miksei tavallaan Sonynkin ymmärtää, mutta Samsung! Eivätkö niiden televisiot ole hieman huonossa maineessa? Entä jos naapuri saa tietää, että minulla on Samsung?
Kuuntelin sitten uudelleen ja tarkemmin, kun tuli otettua vahingossa tallentimelle; Jukka sanoikin, että Samsungin hän toivoo uloskantohintaan. Mikä aiheutti uuden kysymyksen! Mitä tarkoittaa uloskantohinta?
No niin, nyt tajusin. Nykyään niitä ei voi muitta mutkitta viedä roskiskatokseen, jonkinlainen kierrätysmaksu pitää maksaa, kun ovat ongelmajätettä. Silti Jukan kertoma hinta on aivan liian korkea! Kyllä kympin tai korkeintaan kahden pitää riittää!
Maailmanrauhan hintaa Jukka Puotila ei kertonut, mutta eiköhän sekin sieltä vielä tule, ennen joulua.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009
VRRROOOOM.....
(iltalehti.fi)
Muistatteko vielä sen takavuosien lajin, Formula ykköset? Lajin, jonka mahdollinen jännitysmomentti piili siinä kenen autoon vaihdetaan renkaat nopeimmin.
Nuo yleisöystävälliset kilpailut, joista ei tarvinnut koskaan katsella kuin muutama minutti alusta ja lopusta.
Luulin, että laji on kaatunut omaan mahdottomuuteensa ja lopetettu, mutta nyt on käynyt ilmi, että se on vielä olemassa ja sitä on edelleenkin voinut seurata joidenkin ns. pimitettyjen kanavien kautta.
Tällaisen kanavan edustaja uskoo, että laji kuulemma kiinnostaa suomalaisia edelleenkin, vaikka näyttää siltä, ettei tulevana vuonna siinä ole suomalaisia kuskeja muuten kuin mahdollisesti joku Kovanlainen.
Taitaa olla ylioptimistinen kaveri pimitetyssä telkkarissa.

lauantai 25. heinäkuuta 2009
Antiikkia, antiikkia, se on antiikkia!

Televisiossa pyörii ohjelmasarja nimeltään Antiikkia, antiikkia. Siinä ihmiset tuovat silmät kiiluen tavaroitaan arvioitavaksi. - Varmaan se on kauheen arvokas, aarretta olen vintillä säilyttänyt. - Peitetty pettymys paistaa kasvoilta, jos tuomiona on alhainen hinta. Miettii sitten, kyynel silmässä itsekseen: "Heitän paskan kotimatkalla ojaan. Sitä minä yritin muijalle sanoa, ettei se lehdessä ollut tavara ole samanlainen, kuin tämä meidän. Intti vaan ja sanoi, että mene nyt vain ukko ja vie se sinne. Päästään sitten etelään niillä rahoilla. Ehkäpä kahteen kertaankin..."
Sanoisipa Skrot-Wentzel ohjelmassa edes kerran: "Täme on kauhe paska. Vie täme heti kotiin, äläkä ikinä enää näytä sitä kenellekään. Tai älä vie, mine rikon sen tässä!" Sitten Wentseli ottaisi vasaran esiin, hakkaisi tavaran tuusan nuuskaksi ja sanoisi vielä kerran: "kauhe paska ja sine lähde nyt ulos täältä, tai mine soitta poliisi!"
Sekin olisi hienoa jos Wentseli tuumaisi: "Kyllä sinu purkki on hyvin hieno, mutta mine on lihava mies ja nyt minulla kauhe paskahätä. Nyt mine paskanta sinu purkki täys." Vetäisi sitten housut kinttuun ja antaisi mennä. Pyyhkisi lopuksi antiikkikaupoista ansaitsemiin rahoihin ja vitsailisi vielä: "Se on kyllä hyvin kallis purkki, mutta nyt viele arvokkaampi kun mine olla signeerannu se. Oikeastaan sinu pite nyt maksa minulle!"
Joissakin ohjelman tapauksissa toiveet toteutuvat ja hinta on enemmän kuin kohdallaan. "Ei turhaan riidelty tästä sukulaisten kanssa. Yrittivät tämän meiltä kieroudella viedä, mutta minä pidin huolta ja kävin katsomassa tätiä joka viikko." Kyselin vointia: "ethän sinä vielä kuole ja onpas sinulla hieno lipasto! Olethan lääkärissä käynyt? Onkohan siinä niitä salalokeroita ja onkohan se varmasti puhdasta rokokoota?"
"Niin minä sen ansaitsin, huolehdin tädistä niin hyvin kuin voin. Sitten kehtasivat ahneet sukulaiset vielä irvailla, kun en päässyt hautajaisiin. Täytyihän jonkun käytännön asioistakin huolehtia. Tädin tavaroita pelastimme, ei millään olisi voitu ehtiä. Helppohan niiden joutilaitten oli sinne mennä, kun ei ole tällaista huolehtivaisuutta ja auttamisen halua!"
lauantai 9. toukokuuta 2009
Yle - ohjelmistossa Suojelurahan paluu
(klikkaa kuvasta se isommaksi)Yleiradio ei jätä meistä ketään! Ei niin pientä tupaa tai kukkaroa etteikö Yle tohtisi siellä vierailla. Se myös muistaa vaalien suojella jokaista suomalaista. Koska se on kultivoituneen kaino, se ei mielellään puhu rahasta vaan arvoista ja yhteisvastuusta.
Sellainen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi: suomalaisuuden ja suomalaisten suojelusta täytyy periä korvaus. Onneksi Yleisradion apuna on suuri joukko lainsäätäjiä. He varmistavat, että suojelurahan periminen tapahtuu arvokkaan säädyllisesti, lakia ja hyviä tapoja kunnioittaen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)