Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Palkitut


Emma-palkinnot, leikkisästi sanottuna Körnä-pokaalit, on taas jaettu. Siitä mieleeni tuli, että Päivän Pannukin voi jakaa omia palkintojaan.

---

 Vuoden munattomien arvostetulla palkinnolla yksimielinen Päivän Pannu-raati palkitsee Salossa rahankuljetusryöstöä yrittäneet lallukat. Paljon suunnittelivat, monesti ampuivat, eivätkä mitään saaneet. Paitsi ansaitun linnakeikan, - tumpelot, pikkumussukat, äitin pienet rosvot, jäivät nopeasti kiinni.

---

Vuoden totuuden puhujan palkinnolla arvostettu Päivän Pannu-raati on palkinnut traktorimarssiin osallistuneen Mikon, 33v. Kaikkea en viitsinyt lukea tahi kuunnella, mutta ytimeen osui tämä: "Maan hallitus on epäonnistunut eikä se saa mitään aikaan, hän painottaa."

---

Päivän Pannu-raadin myöntämät palkinnot eivät sisällä rahaa, pokaaleita tai lusikoita, eivätkä avita myynninedistämisessä. Ne antavat vain kunniaa ja kehuja.

Zimmermanin Robert kertoo lisää.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Draamaa kansalle


(Topelius, Z. Näytelmällisiä runoja: Kaarle-kuninkaan jahti, vihko 2. 1852)



Tänä päivänä me olemme viihteestä kyllästettyjä. Sähköiset välineet toimittavat paskaa ja sitä parempaa pään sisällöksi, aina hulluuteen saakka.

Vuonna 1852 suomalaisen porvariskodin lapset ovat riekkuneet iloisina: "kiva, kiva Toppelius-sedältä on tullu uusi draamallinen vihko ja isi lukee sitä meille tänään ääneen. Se lupas, ett öljylamppuki sytytetään sitä varten!" (Naturligtvis på svenska)

Siinä sitä on ollut "Salattuja eläimiä" ja "Big Botheria" pitkäksi aikaa. On tosin mahdollista, että teosta on pidetty aikanaan liian rankkana nuorisolle ja aikansa hengen mukaisesti sekin on heiltä kielletty.

Toisaalta taidanpa tässä katsoa, onko Tykkyläinen (Tykylevits channel) laittanut uutta videota You Tubeen...

maanantai 17. elokuuta 2009

Jungnerille huomattava taidepalkinto



Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner, 44 sai tämän vuoden valtion virallisen taiteen tukisäätiön myöntämän taidepalkinnon videoteoksestaan "Minni ja Mikael."

Valtion virallisen taiteen tukisäätiön taidepalkinnon arvo on
40 000 euroa.


Palkinnon luovuttanut alivaltiosihteeri Carl-Gustaf Virtanen perusteli palkinnon kohdetta mm. seuraavasti: "Jungner on tässä kollaasinomaisessa videoteoksessaan lähes eeppisellä tavalla onnistunut kuvaamaan pikaisesti perustettavan uusperheen euforista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Taitelija on teoksessa jatkanut johdonmukaisesti aiemmin aloittamaansa tematiikkaa, joka tässä on loisteliaalla tavalla saanut huipennuksensa. Video on tehty sillä samalla tarkkaan harkitulla ja kaukonäköisellä tavalla, josta Jungner on tullut tunnetuksi Yleisradion toimitusjohtajana toimiessaan. Palkinto pyrkii olemaan hänelle kannustuksena paitsi videotaiteessa, myös hänen päätoimessaan toimitusjohtajana."


Jungnerin palkittu teos on nähtävissä uudelleen masteroituna You Tube- sivustolla:
http://www.youtube.com/watch?v=ld_ZckHiglk

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Mummu tulee, oletko valmis?



Madonna-nimellä julkisuudessa esiintyvä Louise Ciccone (ei pidä sekoittaa Cicciolinaan) on pian Suomessa. Yleisöä esitykseen on menossa etukäteistietojen mukaan vajaa 100 000 henkeä.

Kertokaa sitten jälkikäteen, te jotka konsertissa kävitte, näittekö ihan oikeasti Madonnan. Vai näittekö vain etäisyydessä olevan pisteen, joka olisi voinut olla kärpänen, tai peräti vain kärpäsen paska.


Älkääkä ottako niitä lapsianne mukaan konserttiin. Huhupuheista huolimatta, ei se niitä oikeasti osta, ei ainakaan Suomesta...

...ja vielä muistutus: jonottakaa kiltisti ja kärsivällisesti!

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Antiikkia, antiikkia, se on antiikkia!



Televisiossa pyörii ohjelmasarja nimeltään Antiikkia, antiikkia. Siinä ihmiset tuovat silmät kiiluen tavaroitaan arvioitavaksi. - Varmaan se on kauheen arvokas, aarretta olen vintillä säilyttänyt. - Peitetty pettymys paistaa kasvoilta, jos tuomiona on alhainen hinta. Miettii sitten, kyynel silmässä itsekseen: "Heitän paskan kotimatkalla ojaan. Sitä minä yritin muijalle sanoa, ettei se lehdessä ollut tavara ole samanlainen, kuin tämä meidän. Intti vaan ja sanoi, että mene nyt vain ukko ja vie se sinne. Päästään sitten etelään niillä rahoilla. Ehkäpä kahteen kertaankin..."

Sanoisipa Skrot-Wentzel ohjelmassa edes kerran: "Täme on kauhe paska. Vie täme heti kotiin, äläkä ikinä enää näytä sitä kenellekään. Tai älä vie, mine rikon sen tässä!" Sitten Wentseli ottaisi vasaran esiin, hakkaisi tavaran tuusan nuuskaksi ja sanoisi vielä kerran: "kauhe paska ja sine lähde nyt ulos täältä, tai mine soitta poliisi!"

Sekin olisi hienoa jos Wentseli tuumaisi: "Kyllä sinu purkki on hyvin hieno, mutta mine on lihava mies ja nyt minulla kauhe paskahätä. Nyt mine paskanta sinu purkki täys." Vetäisi sitten housut kinttuun ja antaisi mennä. Pyyhkisi lopuksi antiikkikaupoista ansaitsemiin rahoihin ja vitsailisi vielä: "Se on kyllä hyvin kallis purkki, mutta nyt viele arvokkaampi kun mine olla signeerannu se. Oikeastaan sinu pite nyt maksa minulle!"

Joissakin ohjelman tapauksissa toiveet toteutuvat ja hinta on enemmän kuin kohdallaan. "Ei turhaan riidelty tästä sukulaisten kanssa. Yrittivät tämän meiltä kieroudella viedä, mutta minä pidin huolta ja kävin katsomassa tätiä joka viikko." Kyselin vointia: "ethän sinä vielä kuole ja onpas sinulla hieno lipasto! Olethan lääkärissä käynyt? Onkohan siinä niitä salalokeroita ja onkohan se varmasti puhdasta rokokoota?"

"Niin minä sen ansaitsin, huolehdin tädistä niin hyvin kuin voin. Sitten kehtasivat ahneet sukulaiset vielä irvailla, kun en päässyt hautajaisiin. Täytyihän jonkun käytännön asioistakin huolehtia. Tädin tavaroita pelastimme, ei millään olisi voitu ehtiä. Helppohan niiden joutilaitten oli sinne mennä, kun ei ole tällaista huolehtivaisuutta ja auttamisen halua!"

lauantai 9. toukokuuta 2009

Yle - ohjelmistossa Suojelurahan paluu

(klikkaa kuvasta se isommaksi)
Yleiradio ei jätä meistä ketään! Ei niin pientä tupaa tai kukkaroa etteikö Yle tohtisi siellä vierailla. Se myös muistaa vaalien suojella jokaista suomalaista. Koska se on kultivoituneen kaino, se ei mielellään puhu rahasta vaan arvoista ja yhteisvastuusta.

Sellainen ei kuitenkaan tule ilmaiseksi: suomalaisuuden ja suomalaisten suojelusta täytyy periä korvaus. Onneksi Yleisradion apuna on suuri joukko lainsäätäjiä. He varmistavat, että suojelurahan periminen tapahtuu arvokkaan säädyllisesti, lakia ja hyviä tapoja kunnioittaen.