maanantai 18. toukokuuta 2015
Työ ja myö
Suomalaisen työn liitto (Avainlippu, junou, juu anderständ? - A key flag!)
pääsi tänään lehtiin, kun sen Brand manager, kertoi M3 Research Finlandin heille tekemästä kyselytutkimuksesta.
Tutkimus vaikutti erittäin fiksulta, - en ymmärtänyt siitä hölkäsen pölähtävää. Oikein mukava oli osio, jossa kysyttiin mielipiteitä sananlaskuista, - mikä niistä parhaiten kuvastaa suomalaisten työasennetta. "Työmies on palkkansa ansainnut", "ei työ tekemällä lopu", "työ tekijäänsä kiittää" jne. - Itse olisin odottanut joukkoon sananlaskua "tsuit tsait tsuida, osaaks beibi uida" ja erittäinkin syvältä luotaavaa ajatusta: "Milloin vaan hänen varjonsa osuu tuon näreen kohdalle, sillo hälle tulee noutaja".
Hauskasta vitsistä kävi, että "Työmies on palkkansa ansainnut", oli brosyyrin kuvituskuvaan kirjoitettu ihanasti väärin: "Työmies on paikkansa ansainnut".
Noin neljäkymmentä prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että "työ tuo ennen kaikkea ruoan pöytään". Tuonhan nyt ymmärtää, mutta entä ne kuusikymmentä prosenttia. Lienevät ihan harrastuspohjalta liikkeellä. Saattaa se hyvinkin olla, että esimerkiksi Suomalaisen työn liitossa työ on niin kivaa, että vähän moisesta maksaisivatkin. Enkä minä muuta voi edes uskoa.
perjantai 15. toukokuuta 2015
Kuninkaista viimeinenkin
Värinä on poissa.
Päivän pannu: Rumble in the jungle.
B.B. King, Barack Obama & Co. vetäisivät Sweet Home Chicagon.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Pärnäsen kirjasto ja sekatavara
Kirjastot eivät enää ole kirjastoja. Musiikkia sieltä on voinut lainata jo hyvin pitkään ja varmaankin 80-luvulla tulivat elokuvat. Kertovat, että nykyisin joistain saa lainaksi jopa polkupyöriä, porakoneita, ompelukoneita ja tauluja. Onkohan tällainen riittävästi huomioitu kirjastovirkailijoiden koulutuksessa? Öljyämiset, pyörän kapan korjaukset ja pinnojen kiristykset pitäisivät ilman muuta kuulua luontaisena osana ammattitaitoon. Tiskin takaa pitää löytyä ainakin yksi haalareihin pukeutunut ja öljyyn itsensä sotkenut virkailija, joka pyyhkii käsiään trasseliin asiakkaita palvellessaan.
Onkohan asiakkaiden hamuamisessa, tulosvastuullisessa kirjastotyössä, innovoitu ollenkaan riittävän pitkälle? - Eikö asioiden tilaa pitäisi edistyksen edistämisen vuoksi jatkokehittää?
Autojen öljynvaihdot pitäisi ilman muuta saada kirjastoissa suoritetuiksi ja henkilöauto pitäisi sieltä tiukan paikan tullen saada lainaksi. Kuorma-autot ja kauhakuormaajat ovat isommille kirjastolaitoksille suorastaan selviö. Junista en ole varma, koska VR:n kanssa voi olla vaikeuksia sovittaa lainajunan kulkuja muun liikenteen kanssa. Lentokoneet eivät nekään kuulosta ainakaan ensivaiheen hankinnoilta, mutta tässä on hyvä muistaa, että tulevaisuudessa tilanne saattaa olla hyvin erilainen. Kehitys kehittyy ja maailma etenee.
Seksitarvikeosasto vastaisi ajan haasteisiin, se olisi tätä päivää ja toisi lopullisesti kirjastolaitoksen pois menneestä maailmasta. Välineisiin olisi hyvä laittaa maininta, jossa toivotaan asiakkaiden yleisen viihtyvyyden vuoksi pesevän tarpeiston ennen palautusta. Maksullinen seksi ei kuitenkaan tule kirjastopalveluna kysymykseen, lainsäädännölliset ongelmat saattavat koitua liian suuriksi rasitteiksi.
Elintarvikeosasto on pohtimisen arvoinen asia. Tuotevalikoima pitää kuitenkin harkita huolellisesti, ettei tavara pilaannu hyllyihin, ja palautuksen tapa on syytä päättää tarkasti. Asiakkaille on tehtävä selväksi, missä muodossa hampurilaiset palautetaan, kun laina-aika on päättynyt.
----
Jotain muuta jossain muualla: Onko kirjasto enää kirjasto?
tiistai 12. toukokuuta 2015
Peljästyksen kauhistus
Ja peljästys tuli, - vaviskaa ja katukaa!
Puhti on tehnyt loistavan suomenkielisen version - synkkyyttä huumorilla - kappaleesta, jonka tunnetuin esitys lienee Johnny Cashin (God's Gonna Cut You Down). Elvis esitti kappaleen nimellä "Run on".
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Tulevaisuus
Kuka vei tästä polkupyörästä eturenkaan ja satulan? Miksi ketjut ovat ruosteessa? Olisiko pyörän omistajan pitänyt sitoa myös eturengas kiinni kunnollisella kepukettingillä?
Lähteekö myös takarengas, kun uusi hallitus on muodostettu, vai pitääkö lukko? Tavarateline ainakin lähtee, mutta sillä ei ole väliä. Sellaista ei enää tarvita.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Uudistusmielisyyttä
Minä olen niin onnellinen Yle Areenan sivujen uudistuksesta. Minusta uusittu sivusto on parasta mahdollista miljonääriluokkaa, oikeaa luksusta. Se on hieno ja kiiltää kuin lapsuuden kiiltokuvat. Tiedä oikein, kehtaako tämmöinen köyhä enää mennä sinne edes kurkkimaan. Tunne on kuin suurkaupungissa, - komeeta on, isoa on, ja kaikki on hukassa, mitään ei löydä: "Mistä saisi taksin alleen?"
Sivuille saa nyt kirjautua, semmosta mä oon aina toivonnu. - Kirjautumisesta saavat kerättyä hyödyllistä tilastollista aineistoa: "tätäkin ohjelmaa kävi katselemassa ja kolme sekuntia jaksoi Olga Koota kuunnella, uus enkka."
Tilastojen tekemiseen täytyy tietysti hankkia työvoimaa ja sehän on myönteistä tässä maailmassa.
Jos joku väittäisi, että kyseessä on isolla rahalla tehty kasvojenkohotus, joka näyttää aivan petolinnun perseeltä, - tai Michael Jacksonin nenältä, niin sellainen olisi vain ilkeämielistä panettelua.
---
Kuvituskuvassa Ankka maalaa portaikkoa.
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Iltalehti - aina sekaisin, tralallallaa.
Iltalehti kertoo Leyvjonista, kissajoukkueesta, jääkiekkomaajoukkueesta, paskajengistä, joka on voittanut kaksi kertaa, kun muut ovat voittaneet lukemattomia kertoja. "Hyvön yllä, hyvon alla, alushousut nääs päällä!" - Sitten se kertoo putinilaisesta moottoripyöräjengistä, joka on tulollaan Suomeen. Ja Antti Rinteestä jotain halveksivaa. Sipilältä kuulemma tulee 15 jytäkkää kysymystä. Ja Timo. T.A. Mikkonen on ylpeä poikansa biisistä: "Tarttuva kappale!" - Heh. Iltalehdelle. Heh. Niin se vain ilta koittaa, vaikkei yrittäisikään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



