torstai 7. marraskuuta 2013

Vain elämää, ei sen enempää




Tässä harvinaislaatuisessa videossa Pohjois-Koreasta, nähdään kansalaisten syvää liikutuksen tilaa, kun sikäläisessä televisiossa esitettiin maassa suuren suosion saavuttanutta, suomalaista Vain elämää-sarjaa.



perjantai 1. marraskuuta 2013

Juna män justiinsa




Helsingin ja Riihimäen veturinkuljettajat olivat tänään lakossa. Harmia sellainen aiheuttaa, mutta: Hyvä veturinkuljettajat! Kaikkeen ei pidä suostua, taukojen pituudella on merkitystä myös matkustajien turvallisuuteen ja mukavuuteen, vaikka insinööri luulisikin, että sellainen on vain tekniikan asia.

---

Yhdessä lukemattomissa (kirjaimellisesti! kirj.huom.) pääkirjoituksistaan Helsingin Sanomat (sanomamassacre) vaati, että autot on vihdoinkin poistettava Helsingin keskustasta. Vai niin. Minä poistaisin sieltä pyöräilijät, pyöräteitä kun ei juuri ole, jotain ylimainostettua baanaa lukuunottamatta. Siinä sydän pompsahtaa ja polvet vapisevat, kun vihreä liike huitaisee jalkakäytävällä kymmenen sentin päästä kuuttakymppiä ohitse, kymppitonnin vaihtarilla ja lancearmstrongit päällään, perseenmuotoisissa isoissa pyöräilyhousuissaan. Vasta-argumentti on ollut, etteivät pyöräilijät aiheuta samanlaisia onnettomuuksia kuin autot, mutta entäs minun housuni, kuka ne siivoaa ja pesee?

---

Lauantaina on niinsanottu kiusantekopyhä.  Äkkiä ei arvaisi,ellei joutuisi kokemaan, että jotkut viettävät moisille aattojakin. Virkamiesten, kirjastonhoitajien tai yliopistojen ihmisten luokse on turha odottaa pääsevänsä. Sivistyneinä ihmisinä ovat hyvin dostojevskilaisia. Ai miten niin dostojevskilaisia?- En minä muuten tiedä, mutta sellaista 1800-luvun meininkiä.











---

 Iltapäivällä kävin lakosta huolimatta "lukemassa lehdet" kylän rautatieasemalla. Myyjä hallitsi saman kyynisen huumorin kuin minä, väitti kiirettä olleen, ettei kissaa ole kerinnyt sanomaan. Ostin molemmat iltapäivälehdet, 2,70 euroa kappale. Varoitan lähimmäisiä, älkää ikinä ostako näitä leikkipyhien jättinumeroita, eivät niihin keksi edes hyviä valeita, saati sitten kunnon juttuja.














Poonuksena laitan vielä yhden kännykkäkuvan C.A. Edelfeltin suunnittelemasta katosta, älkää tulko multa vähään aikaan mitään pyytämään.

---

Ai niin, minulla oli vapaapäivä.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Veljet keskenään





Iltasanomat haastatteli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Napoleon "Buntta" Wahlroosin (1928-2007)sihteeriä. Ensimmäinen kalja aamulla puoli viideltä, aikaisin töihin. Jos kahdeksalta tuli vieras, tarjottiin konjakkia, aamuyhdeksältä kansliapäällikkö siirtyi Pataässään. "Hänellä oli käsittämätön kyky kaiken sen meuhkaamisen keskellä välillä selvitä ja hoitaa hommat". Rakastajattarensa, "Pikkumustan", kansliapäällikkö palkkasi avustajakseen. Sihteeri kiistää väitteen, jonka mukaan ulkoministeriön virkamiehet olisivat myyneet lippuja, joilla pääsi katselemaan ikkunasta kansliapäällikön ja avustajan työntekoa viereisessä rakennuksessa.


Jaa-a, miten on mahtanut tuollaisen herran elämän ehtoolla käydä? - Ei sentään lossivahdiksi jonnekin jokivarteen, vaan kaupunginvaltuutetuksi ja nähtävyydeksi Hyvinkäälle.  Harmi, ettei piereskelyn sm-kisoja järjestetty vielä Buntan aikana, huippulahjakas mies olisi epäilemättä ollut niissäkin omaa suvereenia ylivoimaansa.

Joskus olen ihmetellyt, kuinka Bror Napoleonin äiti osasi antaa pojalleen noin hienon historialliselta kalskahtavan nimen: Veli Napoleon.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Hotakainen on nähty!





Kävin kirjamessuilla. Pasilan asemalta kävelin kaupunginosan kuvankauniiden maisemien läpi Messukeskukselle. Ja voitteko kuvitella, kukaan ei tappanut minua mennessä, ei edes tullessa!

Heti ensimmäisenä messuilla oli kirjailijan auto. Sellainen vähän vanhempaa mallia, luonnollisesti.


Aika kauheasti siellä oli populaa.

Haastattelulavoja en useimmiten ajoissa löytänyt, Peter von Bagh jäi näkemättä. Enkä oikein niiden pienkustantamojenkaan luokse osannut.

Hyvä tuuri minulla kävi, osuessani lavan viereen juuri kun Mikko Keystone alkoi haastattelemaan Kari Hotakaista.

Mikko kysyi: "KUULES, MITES KUN SULLA OLI SE ONNETTOMUUS JA KAIKKEA...

Hotakainen vastasi: "No niin, tsekumbtusbtsöbätsulokuinkätsälipäivääsupisupi, hiljempaa en osaa puhua...tsubidubi..."


Jäin miettimään kuulemiani syvällisiä viisauksia ja jatkoin matkaani.

Aivan mahottomasti julkkiksia, en minä niitä tuntenut, mutta kamera lauloi, siinä kun ei ole sellaista asetusta, joka varoittaisi, ettei tuo ole mikään julkkis, se on yksi Messukeskuksen siivoojista.

Tämän risuparran ympärillä kävi kuhina rouvia. En minä sitä tuntenut, luulen että se oli joku marxisti ja maailmanparantaja, joka yritti saada naisia. Ei siis naista, vaan naisia. Tai sitten se oli vain työvuoronsa juuri lopettanut parkettisiistijä, jolla oli iltameiningit ja vongat mielessä.
  


"Ai ai, ko Viipuris ennen!"
 

Kirjamessujen kirjailijoiden kitaroita.



Tässä messuilta kirjailijoiden hanureita (Pitää sanoa: Harmonikka! kirj.huom.)


Jari Halonen oli juuri lopettelemassa tajunnanvirtaansa, kun osuin paikalle. Puhui siitä, kuinka Elannosta lähti jossain vaiheessa punainen väri pois.



Tämä sakki oli haastateltavana HeSburgerin lavalla. Meinasin huutaa, että "hakatkaa se!", kun Guzenina sanoi: "Mä haluun replata tohon, et..."





"Kiva, kiva, aikun mukavaa, kiva suorastaan!"



















"No perlkedle, voin mä kyl rlaaputella mun munia vielä tässäkin iässä"


Ruhtinas saapui Yle X:n haastatteluun arvonsa mukaisesti, hänellä oli seuruetta enemmän kuin tuo yksi avustaja. Ruhtinaan hyvä ryhti katosi koiravaljakko-onnettomuudessa vuosia sitten. Kolari oli toissa kesänä polven rikkonut, askellus oli raskasta ja vaikeaa, mutta arvokkaan näköistä. Suomen Jean Sibelius, Remu Aaltonen, oli aivan kuin esikuvansa kävelemässä Ainolan pihamaalla, paitsi ettei hänellä ollut sikaria suussaan. Petri Laukka on tehnyt väitöskirjan Kekkoslovakian kuninkaat, jossa käsittelee 70-lukua rokin, ei taistolaisuuden vuosikymmenenä. Remu kehui kirjaa, jota tuskin on nähnyt. Mutta se ei haittaa, hän on ruhtinas. - Get oooon!










perjantai 25. lokakuuta 2013

Kotkat kuuntelevat, minä en





Kukaan ei enää oikein viitsinyt korviaan lotkauttaa, kun hiihtäjät Kirvesniemi, Immonen ja Isometsä saivat nyt jo lainvoimaiset tuomiot valehteluistaan todistajina oikeudenkäynnissä. Niin se on, Pellon kunnanisän muinaista lausuntoa mukaillen: "Sinä Mukka olet vain ryypiskellyt, mutta Mäntyranta jäi sentään kiinni amfetamiinista!"
---
 
Tulopoliittisessa ratkaisussa tuli ensi vuodelle kakskymppiä lisää. Kyyneleet valuvat liikutuksesta poskipäilleni: "Kyllä herra on niin hyvä ja armollinen!" - "Nyt en vähän aikaan pyydä enää mitään!" - "Mä elämältä kaiken sain", kuten Pepe Willberg joskus lauloi. 
---



Ensi vuodelle tienatut täytyy tuhlata jo etukäteen. Lähtisikö, vai eikö lähtisikö, huomenna Helsinkiin kirjamessuille? On siellä yksi, jota haluaisin kuulla: Peter von Bagh on lauantaina lavalla. Jospa hän edes kertaalleen lausuisi sanan "eeppinen" tai "elämää suurempaa", se maksaisi lipun hinnan moninkertaisesti takaisin. Muita en messuilla halua kuulla, luen vaikka kirjoista tai muualta, jos ovat jotain kirjoittaneet.
---


---
Yhdysvaltain tiedustelun viranomaiset halusivat tietää, onko Angela Merkelillä laajempia vallankumous- tai terrorismihankkeita suunnitteilla. Julkisuuteen ei ainakaan vielä ole kerrottu tiedustelun tuloksia.

----

(kuv. ei liit. kirj.)

torstai 17. lokakuuta 2013

Piparkakkutalo


Kesällä kerran, otin ohikulkiessani kännykällä kuvan tästä rakennuksesta. Se on yksi niistä monista ympäri Suomenmaan, joita sanotaan "Piparkakkutaloiksi". Arvakkaa hei mitä? - Siellä toimii lastentarha. Uunista en tiedä, mutta savupiippu näkyy ainakin olevan.