Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikollisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. heinäkuuta 2015

Anteeksi, puhutteko portugalia?






Verojohtajan kasvoilla kiilsivät hikipisarat, tuskissaan hän ulvaisi sihteerilleen: "Onhan kaikki verhot suljettu, valot sammutettu ja ovet lukittu. Poliisia ei saa päästää sisään, he eivät saa päästä käsiksi aineistoihin!" Johtaja raotti sälekaihtimia ja näki kuinka Karhuryhmä asettautui piirittämään verotoimistoa.Toivo oli menetetty. Komisario nosti kadulla megafonin suunsa eteen: "Avatkaa ovi ja tulkaa rauhallisesti ulos, niin kenellekään ei käy pahasti!"
 ---


Sillä aikaa Portugalissa.

Ilta koitti ja vuorineuvokset asettuivat paikoilleen. Ravintolan johtaja astui keittäjän puvussaan padan ääreen ja hänen hoidokki-apulaisensa hänen taakseen. Ruoka jaettiin ja runsaan aterian ääressä päiviteltiin Suomen kurjaa sosialidemokratiaa veroineen. Kinkut, sisäfileet, ulkofileet, potkat, viiriäisen munat, tonnikalat ja sisälmyssopat katosivat hotkivien kitaan. Muut vuorineuvokset kuiskailivat ja vilkuilivat Halmesmäkeä, hänen lähimmät naapurinsa tönivät häntä. Lapsenmielinen kun oli, Matti oli yhä nälästä epätoivoinen, ja yltäkylläisyys oli tehnyt hänet yltiöpäiseksi. Hän nousi pöydästä ja meni ravintolan johtajan luo kulho ja lusikka kädessä ja sanoi, hiukan itsekin säikähtäen rohkeuttaan:

"Anteeksi, hyvä herra, minä haluaisin lisää."

Ravintolan johtaja oli lihava, punakka mies, mutta nyt hän tuli hyvin kalpeaksi. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti typertyneenä Halmesmäkeä ja tarttui sitten padan reunaan tukea etsien. Apulaiset olivat hämmästyksestä lamaantuneita, muut vuorineuvokset kauhusta.

"Mitä!" sanoi ravintolan johtaja vihdoin heikolla äänellä.

"Anteeksi, hyvä herra", sanoi Halmesmäki uudelleen, "minä haluaisin lisää, minä olen kehittyvässä iässä".

Ravintolan johtaja löi itseään ensin kapustalla päähän, potkaisi sitten perseeseen ja ryntäsi keittiöön, jossa hirtti itsensä uunin pelteihin. Sätkiessään hän katui "syö niin paljon kuin jaksat"-kampanjaansa kähisten viimeisillä voimillaan: "Bankrutti tuli saatana, ne söi kaiken, eikä sekään riittänyt.!"

tiistai 24. helmikuuta 2015

Veriset vaatteet ja konstaapeli Virtanen



- Päivää, minä toin sen lupaamani käsikirjoituksen...

- Istukaa. - Niin, se kuulosti mielenkiintoiselta. Kovaksi paistettu realistinen dekkari, joka sisältää huolta ilmastonmuutoksesta, yhteiskunnallisia epäkohtia, tasa-arvoasiaa, maailmanpolitiikkaa, erotiikkaa, ihmissuhdeongelmia jne.

- Aivan. Aluksi tapahtuu kamala verityö, jonka tutkinnan saa hoitaakseen vanhempi rikoskonstaapeli Virtanen, Juhani Virtanen. Surmatyö tapahtuu viikon ryypänneessä alan miesten porukassa. Uhri, huonoille poluille ajautunut Pera, hakattiin leipäveitsellä  kuoliaaksi.

- Pera oli siis kova-onninen mies, joka ajautui tilaansa kärsimänsä vääryyden vuoksi...?

- Ei suinkaan. Ihan kamala loppasuu oli jo nuorena, suu törröllään joi kokonaisen koskenkorvapullon niin, että mahasta kuului lotinaa.

-   Jatkakaa siitä kirjastanne.

- Kirja jatkuu kuvauksella vanhempi rikoskonstaapeli Virtasen ponnistuksista, hänen selvittäessään tapausta omien henkilökohtaisten ongelmiensa ja parisuhteensa pulmien keskellä. Vaimo soittaa kesken pahimpien kiireiden ja pyytää käymään kotiin tullessa kaupassa...

- Ja?

- Poliisipartio on tietysti raahannut koko ryyppyremmin putkaan. Kun ovat päivän päästä selvinneet riittävästi, Virtanen pääsee heitä kuulustelemaan. Häneltä menee puoleen päivään ennenkuin juttu on selvä. Iltapäivä menee sitten paperitöiden viimeistelyssä.

- Missä ovat lupaamanne ilmastonmuutokset, yhteiskunnalliset ongelmat ja....

- Kirjan aivan lopussa. Virtanen on koko päivän juoda killottanut kahvia ja syönyt pari viineriä. Illalla kun hän menee kotiin, vaimo tulee iloisesti ovelle vastaan. Vanhempi rikoskonstaapeli purkaa pahaa oloaan:  "Saatana että mahaan koskee ja närästää! Miksi helvetissä lähikauppa ei myy Rennietä? Maailmassa on kaikki päin persettä, hallituskin pitäs kaataa!"

- Valitettavasti emme voi ottaa teostanne kustannusohjelmaamme. Se on aivan liian realistinen, ei suurelle yleisölle aivan mitä tahansa voi kirjoittaa! - Näkemiin.

---

(Mtv: tällainen on suomalainen henkirikos)

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Illan varjoon himmeään




         "Jos haluat olla mukana tukemassa muutoksen aikaansaamista, liity jäseneksi. 
         Jotta   voisimme käyttää joukkovoimaa painostuskeinona, on tärkeää, että 
         saamme   taaksemme jokaisen sellaisen perheen, jossa toivotaan muutoksia." 
         - Kotiäidit.net, Annelin Auerin entinen internet-sivusto.


"Ehkä tapoin, ehkä en, mutta älkää arvostelko persoonaani", oli tämän päivän anti uusintakierrokselle lähteneessä ns. Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä.  Aika näyttää kuinka käy, itse uskon vakaasti vielä tässä vaiheessa, ettei oikeusastekierroksia tarvita enää kolmatta, neljäs tuntuisi jo uskomattomalle, viides suorastaan ihmeelliselle; CSI Ulvila ja kellontarkka oikeuslaitoksemme pitävät varmasti siitä huolen. Ja jos eivät muuten saa selkoa, käyttävät vaikka arvontaa, yleisöäänestyskin olisi hieno tapa viimeinkin saada päätös tälle asialle.

---- 

Jo tovi sitten ehdonalaisesta vankeudesta vapautunut parlamentaarikko Antti Kaikkonen teki tänään kirjallisen kysymyksen ns. Viron viinarallista ja sai huomattavaa julkisuutta. Aivan kuin sattumalta, tänään julkaistiin myös sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus alkoholilainsäädännön tiukentamisesta. Hienoa havaita, että parlamentaarikko on pysytellyt kaidalla tiellä ja kykenee toimimaan jopa yhteiskunnan tukipylväänä asiassa, joka ylittää puolue-, uskonto- ja muut keinotekoiset rajat. Paljon kotomaan viinaa kansalle, niin eksyvät vaikka äänestyskoppiin, jos näin leikkisästi saa sanoa.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kakkapojat - Tarjous, josta ei voi kieltäytyä




















Sa yritys huoleti ulosta - Lokapojat tekee tulosta.

Ja letkut me laitettiin näreikköön,
ojaan suoraan kulkemaan.
Tuli ehkä aukkoja kasvustoon,
kun myrkkyjä päästettiin solkenaan!


Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO,
Paska ei kovin kallista OO!
Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO,
Osta palvelu halavalla JOO!

 Sa yritys huoleti ulosta - Lokapojat tekee tulosta.

Ja letkut me laitettiin näreikköön,
ojaan suoraan kulkemaan.
Tuli ehkä aukkoja kasvustoon,
kun myrkkyjä päästettiin solkenaan!

Eiköhän tehdä sopimus,
vaikka vähän pitempi.
Sellainen olisi tarkoitus,
että paskalle annetaan karkoitus.
Naapurin puolelle terveiset,
tuoksuvat ja ihanat!

Sa yritys huoleti ulosta - Lokapojat tekee tulosta.

Ja letkut me laitettiin näreikköön,
ojaan suoraan kulkemaan.
Tuli ehkä aukkoja kasvustoon,
kun myrkkyjä päästettiin solkenaan!

 Eiköhän tehdä sopimus,
vaikka vähän pitempi.
Sellainen olisi tarkoitus,
että paskalle annetaan karkoitus.
Naapurin puolelle terveiset,
tuoksuvat ja ihanat!

 Sa yritys huoleti ulosta - Lokapojat tekee tulosta.

Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO,
Paska ei kovin kallista OO!
Lokalokaloka Loka Loka Loka LOO,
Osta palvelu halavalla - JOO!

torstai 8. marraskuuta 2012

Se löytyi!











(savon sanomat.fi)


Poliisi löysi talousrikollisen ihmisten elämiin jääneiden merkkien perusteella

tiistai 11. syyskuuta 2012

Mainetta mainostelevisiosta




Antti Kaikkonen. Tänään alkaa oikeudenkäyntisi. 

Halusin kirjoittaa tämän kirjoituksen, jotta saisit riittävää stemppiä ja tsungia edessä olevaan.

Oikein hävettää, kun luin kotisivuiltasi ensin, että "Maineetta paras". Eihän se niin ollutkaan, selvästi siinä luki jotain aivan muuta.


Sanot kotisivullasi myös, että siellä kerrot asioita niinkuin itse olet kokenut.

Mites olet viime aikoina kokenut, onko vauhti ollut entinen?

Mitä se tarkoittaa, kun olet sanonut, että olet roikkunut löysässä hirressä? Onko se samaa kuin olisi tylsässä giljotiinissa?

Me kaikki tiedämme, että lopulta saat vapauttavan tuomion ja entistä enemmän ääniä kaikissa tulevissa vaaleissa.Turhaan murjotat, käy vaikka jostain ostamassa lapsi itsellesi.

 Haluan sinua edessä olevissa koettelemuksissa tukea, katsopa tästä ylioppilas Larvantoa, ettei stressi liikaa ylitsesi kävisi.