Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliisijohto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliisijohto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ei sitä muuten


Iltasanomat julkaisi artikkelin ja kuvan piakkoin eläköityvästä poliisiylijohtajasta keskellä hektistä työympäristöään.




perjantai 23. tammikuuta 2015

Lopen poliisi epäilee syyllistä itseään




Kansanedustajaehdokas Matti Vanhanen sanoi huokaisseensa syvään, kun paljastui nimensä olevan poliisin epri-rekisterissä. Minäkin huokaisin syvään.

Mustalta kauhukomedialta koko epri-rekisteri tuntuu sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti paljasti siinä olevan mm. useita NHL-jääkiekkoilijoita ja Vesa-Matti Loirin.

Sisäministeri muistutti, että rekisterissä voi olla myös silloin kun on asianosainen, eli rikoksen uhri, ilmeisesti jopa rikoksen uhriksi joutumisen uhanalainen. Hetkinen...mikä epri siis on, kun sen sanotaan olevan "rikoksesta epäiltyjen rekisteri" tai "vakavista rikoksista epäiltyjen rekisteri"? - Kaikki samaan säkkiin ja pikkaisen painetta, niin kyllä sieltä syyllisiä paljastuu?

Kansalaisilla tuskin pitkään aikaan on ollut epäilystä siitä, ettei poliisiylijohtaja Mikko Paatero tiedä paljoakaan siitä mitä johtamassaan talossa tapahtuu. Poliitikko Räsäseltä tietämistä ei voi edes odottaa. - Mutta hymyt Paaterolta ja Räsäseltä lopullisesti hyytyisivät, jos paljastuisi heidän olevan ensimmäisinä kirjattujen joukossa. Mikä sen takaa, ettei näin ole? 

Ei siinä mitään, jos rekisterissä lopulta ovat kaikki maamme kansalaiset, mutta eihän sentään lemmikkieläimiä, - kai edes kissat ja koirat on säästetty? Entä hamsterit, ei kai niitä...? Voi perk...

Onks tietosuojavaltuutettua näkyny? 


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Haltin haltiaksi




Ylikonstaapeli Mikko Paateron urakierto sai taannoin kolauksen, kun suunnitelmat hänen siirtämisekseen Akaan peltipoliisiksi kariutuivat.  Tiettävästi parhaillaan puuhataan erityisesti hänelle räätälöityä paikkaa käsivarsi-Lapin polkupyöräilevänä partiomiehenä.

Kaavailuista kuultuaan kansanedustaja Anne Holmlund, totesi tiettävästi : "Ei meidän Mikkoa voi sinne laittaa, ylämäet tekee sille tiukkaa!"



---

Jotain muuta muualla: Mikko Paateron blogi.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Rysä



  
Huhut poliisiylijohtaja Mikko Paateron uran etenemisestä ja hänen  nimittämisestään uuteen poliisin huippuvirkaan, Akaan peltipoliisiksi, käyvät kuumina. Mikko on tiettävästi luvannut pitää silmällä myös muita kuin liikenneasioita: "Jos vain riittävän korkean tolpan pystytätte!"

Autoilija huomaa käryn käyneen ja sakon napsahtavan, jos Mikon silmät välähtävät.  Kiireisempien kannattaa ehkä säästää ajonsa iltahämäriin, jolloin hän saattaa pitää silmiään kiinni.
---

 (Iltasanomat: Suomen tuottavimmat sakkorysät)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Eiku, lehistä luin!



Iltasanomien Emma Grünn väittää, että katsojat hieraisivat hämmentyneinä silmiään, kun Yle ennen linnanjuhlia esitti ohjelman, jossa Mikko Rimminen käsitteli "Pylly"-sanaa. Ohjelmajohtajankin Emma oli saanut anteeksi pyytelemään. - Ylen ohjelmapalautteeseen valituksia ei tosin ollut tullut, juttu on muutenkin täysin epäuskottava. Ensinnäkin: miksi eivät hieraisseet korviaan. Toiseksi: Minä olen ainoa ihminen maailmassa, joka asiasta loukkaantui, minusta perse pitää sanoa niinkuin se on!

---


Iltalehti kertoo (Seura-lehteen nojaten) poliisijohdon nauttineen RAY:ltä huomattavia kestityksiä hiihtokeskuksissa. Riverdancea ja Aidaakin ovat käyneet monopolin varoilla seuraamassa.
Mikko Paatero oli lomailemassa, eikä Batmaniakaan saatu asiaan vastaamaan, joten vaateroinnin hoiti poliisijohtaja Robin Lardot: Varmasti emme konstaapeleilta muutaman euron ateriaetua yksiselitteisesti taannoin kieltäneet, enämpi siinä oli tarkoitus, etteivät ABC:n neidit tuntisi oloaan liian turvalliseksi!
 
DI-DI-DI-DI-DIDIDIDI- BATMAN, BATMAN, BATMAN - DI-DI-DI-DIDIDIDI- PUUPÄÄ, PUUPÄÄ, PUUPÄÄ! (tämä on vain välikevennys asian keskellä, eikä se liity muuhun kirjoitukseen millään tavalla!)


Hieman kuitenkin paheksun lehtien nostamaa hämminkiä. Poliisijohdon tiivis kanssakäyminen Raha-automaattiyhdistyksen kanssa on hyvin tärkeää torjuttaessa järjestäytynyttä pokerikoneiden murtorikollisuutta. Tai nimenomaan niin, että tässä huomaamme poliisijohdon toimineen hienolla tavalla ennaltaehkäisevästi, sitä kun on hyvin vähän. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on kuulemma samaa mieltä.

En minä niin kyyninen sentään ole, että ihmettelisin, mikseivät ne ABC:llä hieman useammin näkyvät konstaapelit voisi asiassa auttaa, siellä kun peliautomaatit kuitenkin ovat.


---

Ai niin, toinen juttu joka Iltasanomissa herätti mielenkiintoni, oli Pekka Pantsun tarina otsikolla: "Karu ilmiö näkyy jo: Isit ja äidit varkaissa". Juttu antaa ymmärtää, että useista kymmenistä lelukaupoissa varastamisesta kiinni jääneistä osa olisi lapsilleen lahjoja hankkivia äitejä ja isiä. 


Käytä nyt vaikka kännykkää, Pekka hyvä - ja keksi parempia juttuja!