Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikenne. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. elokuuta 2017
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Helsinkiläisistä liikennesäännöistä
Helsingissä tärkeää on muistaa, ettei vilkkua näytetä risteyksissä, sellainen osoittaa epävarmuutta ja herättää epäilyä siitä, ettei kuski tiedä mihin on menossa. Jos itse tietää määränpäänsä, vilkkua ei tarvita. Erityisen hyvin tämä pätee liikenneympyröissä, vain böndet vilkuttavat sellaisesta erotessaan.
Epäilyt siitä, että ainakin puolet helsinkiläisistä taksinkuljettajista pitäisi laittaa rautoihin, ovat kateellisten panettelua. Teittemme sankarit, katujemme mestarit, tekevät työtään kuin hävittäjälentäjät, heille on syytä suosiolla antaa tilaa ja kumartaa.
Keskustaan ei parane millään mummon mankelilla tulla pyöräilemään, pyörän keskihinnan tulee huidella viidentoista tonnin hujakoilla ja asusteiden kuitenkin useamman tonnin. Tästä poikkeuksena turistit ja vihreät, jotka ajelevat niillä säälittävillä Alepan vuokrafillareilla. Keskustassa ajetaan aina jalkakäytävillä ja mahdollimman lujaa, ettei kenellekään tule erehdystä munamankelikyydistä. Raukka se, joka ei Baanan alamäessä yllä kahdeksaankymppiin. Hieman ulompana kaupungista olevilla maanteillä pakollisia pyöräteitä ei vahingossakaan tule käyttää. Kukaan ei sieltä havaitse tonnin maksaneita pyöräilyhousuja, eikä kostyymin yleistä edustavuutta. Autoliikenne kaistalla ajetaan mielummin ilman valoja.
Teollisuuskatua Itäväylän suuntaan ajettaessa vain ihan totaalibönde ajaa määrättyä kolmeakymppiä. Jokainen joka on paikallinen, tuntee tietyömaan vuoristoradan chikaaneineen. - Heh, heh, että muakin nauratti yks paikallinen, joka ajoi vain neljääkymppiä. Liekö jo dementia kolkuttelemassa.
Jalankulkijoiden ei tule missään nimessä kulkea oikealta ohi. Sellainen vaatimus on yksilön etuoikeuksien rajoittamista, mahdollisesti jopa kommunismia. Pellollakin saa kulkea mistä itseä huvittaa.
torstai 18. helmikuuta 2016
Arolla tuulee
VR, entinen Valtion rautatiet, ilmoitti laskevansa junalippujen hintoja. Ihan kohtuullisena voi kaiketi pitää, ettei eläkeläislippu kallistunut kuin 70 prosenttia ja opiskelijoiden liput Iltalehden mukaan kolmanneksen. - Heijaa, Heijaa, Heijari, sano jotain.
Kuulostaako tämä nyt hieman vihaiselta. No jaa, voi se sitäkin olla. Tavattomasti vituttaa kulkea omalla kustannuksellaan taksilla, vaikka voimassaoleva junalippu on taskussa. Semmoinenkin on koettu, kun Force majeure, Suomen talvi, lopetti joiksikin päiviksi liikennöimisen kokonaan Helsingin ja Espoon Leppävaaran välisellä reitillä.
Kesäjunissa ei talvella pelaa mikään, kesäjunissa on aina kesä. Kesällä pelaa ainakin jokin. Jos ei muu, niin Hoojiikoo.
---
(Kuvituskuvassa Nuppi.)
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Hiljaa
Aja hiljaa isi nyt vain,
Niin sitten illalla leikitään.
Aja hiljaa isi nyt vain,
Niin mä kiltisti myös odottamaan jään. Isin töihin on mentävä autollaan,
Mä ikkunaan jään aamulla katsomaan.
Mä vilkutan ja äitikin vilkuttaa,
Hyvän matkan toivotuksen isi näin saa.
Ja illoin kun isin taas nähdä saan,
Mä kiipeän polvelle istumaan.
Ja kyselen, mitä isi nyt tuonut on.
Isin tasku aina on niin arvaamaton
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Rysä
Autoilija huomaa käryn käyneen ja sakon napsahtavan, jos Mikon silmät välähtävät. Kiireisempien kannattaa ehkä säästää ajonsa iltahämäriin, jolloin hän saattaa pitää silmiään kiinni.
---
(Iltasanomat: Suomen tuottavimmat sakkorysät)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



