Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. toukokuuta 2014

Jos jos olis kyllä, eli kuinka kampi taas kamppas ja kumpi löi




Tänä vuonna jääkiekkoilijat ovat pelanneet ensin olympialaisissa, sitten maailmanmestaruuskilpailuissa. Selvästi olemme nähneet, etteivät yhdet maailmanmestaruuskisat vuodessa riitä. Joka vuosi ei kuitenkaan ole olympialaisia tilannetta pelastamaan. Liikaa ei pidä tuijottaa perinteisiin, vaan kansainvälisen jääkiekkoliiton tulee ottaa rohkeasti pohdintaan, voisiko maailmanmestaruuskisoja pelata normaalisti kaksi, mielummin kolme, mahdollisesti jopa neljä kertaa vuodessa. Turnaukset sopisivat loistavasti aikatauluihin, kun vähän soviteltaisiin, eikä yleisön hulluudesta ole epäilystäkään. Tarkoitin siis kiekkohulluudesta, joka ei missään tapauksessa ole halventava ilmaisu.

Olen kuullut nuorten ihmisten hyvin totisina ja sydämeen käyvästi kertovan, kuinka kansallislauluksemme on saksalaisen viulunkitkuttajan sävellyksen sijaan vaihdettava Sibeliuksen Finlandia: "Se kun on siinä filmissäkin". - "Hyvä, hyvä", olen ajatellut: "just ku mun ajatuksistani". Minua ottaa päähän erityisesti jääkiekkojoukkueemme nimi: "Leijonat". Nimi on pikaisesti vaihdettava, me kaikki tiedämme, missä niitä leijonia asuu, eikä se paikka ole Ruokolahti! 

"Jänikset" tuskin tulee kyseeseen. "Kettujen" kanssa on vähän niin ja näin, "Hillerit" ei sekään oikein kuulosta sopivalta, joten asiasta ei ole mitään epäselvyyttä. Suomen jääkiekkomaajoukkueen uudeksi nimeksi on vaihdettava "Hirvet".


Taas tuli kisoista selvä ykkössija, mutta jollain aivan erityisen poikkeuksellisella tavalla, historiallisella vääryydellä, maailman- ja koko maailmankaikkeuden huonoimmalla tuomaroinnilla sekä muulla epäselvällä kieroilulla, jäimme kuitenkin ilman kirkkainta kruunua. Tätä lopputulosta ei kuitenkaan voine nimetä torjuntavoitoksi, nimettäköön se siis, kaikki pelit huomioon ottaen, horjuntavoitoksi. 

Hyvä, Hirvet!

---

Kuva viime kesältä Kansallismuseosta. Kuvassa Paavo Nurmi juoksee munasillaan ilmeisesti poliisia karkuun. Etualalla liekkikippo eli ns. tulenkuljetin.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Me ollaan sankareita, muut on henkareita tai mitä lie mitalitelineitä



Maailman urheileva nuoriso kokoontuu pian Vladimir Putinin kesämökkikaupunkiin Sotšiin, kotikatsomoissa riittää jännitystä, kuka on kulloinkin oljympialaisten piikkipaikalla.


Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Suomi lähettää kisoihin mäkihyppelijöitä, hiihtelijöitä, kiekkopelaajia sekä noin neljäsataa johtoportaaseen kuuluvaa maamme edustajaa eli ns. kiakkoviarasta. Katsomoissa vilahtelee kuninkaallisia, presidenttejä, ministereitä, kanistereita ja entisiä missejä.



Janne Ahonen on jo ilmoittanut halukkuudestaan, Matti Nykäsen osallistumista joudumme jännittämään kisapäivään saakka. Eteläisen Pohjanmaan suurhiihtäjä Juha Mietaa on spekulaatioihin vastannut vielä hieman arvoituksellisesti: "Notta, onkohaan se Wassbergi tuloos?"

Ansaitusti suurimman huomion ovat tähän mennessä saaneet jääkiekon pelaajamme.  Kun ykköskentällisemme hyökkääjät, Teemu Selänne ja Jari Kurri, ovat jäällä samanaikaisesti pakkiparimme Hannu Virran ja Timo Jutilan kanssa, on selvää, että verkot ovat tötteröllä, ylämummot soi ja vaarit senkun polkee. Tässä ei totisesti pelata enää mitään alle kaksikymppisten leikkipeliä. Harmi on, että Pekka Marjamäki ehti poistua keskuudestamme eikä Mölli Keinonenkaan ole ilmeisesti harjoitellut riittävästi. Saku Koivu ilmoitti, ettei ehdi kisoihin, koska Kaliforniassa paistaa aurinko, televisiosta tulee Kauniiden ja rohkeiden vanhoja jaksoja uusintaesityksinä ja nukkumassa pitää olla viimeistään kymmeneltä.

Uskon vakaasti joukkueemme menestykseen, se tulee tuottamaan tuskaa jopa punakoneelle.  Valeri Harlamov on jo toki poistunut, mutta Petrov ja Mihailov ovat tiettävästi yhä vaarallisia. Erkka Westerlundin tulee huolellisesti pohtia, kuinka heidät saataisiin eliminoitua, etteivät pääse maalillamme  vanhaan malliin pyörittämään.

Antero Mertaranta on tiettävästi MTV3:n rahakasseineen lomalla Karibialla, kisat sinne kotikatsomoihin selostaa Yle:n elävät legendat, Anssi Kukkonen ja Juha Jokinen. Refereras i flerljud. Mustavalkoisissa vastaanottimissa Suomen joukkue erottuu vaaleammista peliasuista.

---
(Kuva: viime vuoden kevättalvella jää oli jo hieman huonossa kunnossa.)


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kremlin Leijonat




Ehdottoman varmojen huhujen mukaan jääkiekkojoukkueen nimi vaihdetaan. Moskovan ZTSKA (TsSKA) se ei kuitenkaan voi olla, koska nimi on jo käytössä. Uusi nimi on mitä ilmeisimmin Kremlin Tiikerit tai Kremlin Leijonat.

Valmentajaksi siirtyy heti ensi kauden jälkeen nyt 83-vuotias Viktor Tihonov, joka on jo kaapista ottamansa univormun harjannut edustuskuntoon. Jatsarit kiiltelevät kuin nuoruuden päivinä ja suurista ansioista muistuttaa koko rintamuksen muniin asti ulottuva kunniamerkkien kimallus.

Ensi kauden joukkue käyttää venäjänkielen opiskeluun: "Raz, Dva, Tri, Raz, Dva, Tri...."

Jääkiekkojoukkueen faniryhmä joutuu myös pakolliseen venäjänkielen opiskeluun, jotta kannatuksen asianmukaisuus voidaan kontrolloida. Jäseneksi ei pääse, jos ei kykene suorittamaan vähintään jääkiekkoharrastajan peruskurssia: "Business on business ja sama venäjäksi!"


Ei, nyt en saata enää jatkaa; menen lattialle selälleni makaamaan, ravistelen käsiäni ja jalkojani - ja päästelen kurkustani epämääräistä naurun kaltaista mölinää. Pallea ja vatsalihakset heiluvat voimakkaasti.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Iso kuohuva





- Ooksä veka kuullu, et ny ne rakentaa ihan jättiextrasuuren hallin?

 - Joo, vittu,  siitä tulee ihan vitun ihkumakee!

-  Ooksä sit jo nähny sen uuden kaljatölkin, se on ihan vitun stara keissi!

- Niin onkii, mut mä en viel saa sitä, ko mä oon vast vitun kymmenen, - isobroidi kyl lupas joku päivä  hakee mulleki Stephane Robidasta!

- Joo, hieno juttu, Stephane kyl lämii vitusti kaikkein syd..styd...stydimmin!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Jokerit, Jokerit, Jokerit!




Rakas poikani, sinusta tulee jääkiekkoilija! 

Opit siinä reilua kaverihenkeä, ryhmässä toimimista, ja ennenkaikkea sen, ettei tärkeintä aina ole voitto, vaan vastustajan luja nöyryytys ja turpiinveto niin, että vähintään sairaalassa joutuvat käymään.

Viälä sä oot tommonen tyhmä ja nassikka, et taida edes tietää mikä on uppercutti?  No se on semmonen koukku yleensä palleaan, sellaista Jokerit tavallisesti käyttää, kun leukaanlyöminen ei ole siellä soveliasta - Jallis kuuleman mukaan joutu aikanaan lopettamaan hyvin alkaneen jääkiekon pelaamisensa. - Kypärät tuli nääs pakollisiks ja hihna piti sitoa leuan alle! 

Ota poika tosta oppia, ne laitto mitään osaamattoman tappelukoneen vaan tota tilannetta varten. Elämässä - ja pelissä - täytyy nääs ymmärtää, että muut on toisinaan vaan telottava tavoitteeseen päästäkseen! - Niiden johtaja sano, että se oli ylilyönti, sitä se tosiaan oli, hakkas päältä päin turpaan oikeen kunnolla.- Hitto se oli hienoa! - Ville ei kunnolla edes ehtinyt nähdä mikä siihen iski, kun oli jo tainnoksissa!

Sä voisitkin heti lähtee ulos harjottelemaan, lämitte naapurin Paten kanssa kiekkoa, ja sit vedät sitä oikeen huolella turpaan, armoa ei tartte antaa!





perjantai 22. kesäkuuta 2012

Lämäri





Keskikesän kunniaksi Vladimir Putin ja Sauli Niinistö pelasivat jääkiekkoa, sehän on selvä.


Saatujen tietojen mukaan heidän joukkueensa voitti erittäin leikkimielisesti ja ilman turhia paineita käydyn ottelun 97-0, vaikka lehdet yleisesti muuta väittävät.

Putin sai pelin aikana myös kahdeksan kiloisen lohen, Niinistö saalisti suurinpiirtein saman kokoisen. Villisikoja tai tiikereitä ei tällä kertaa metsästetty.

Peli herätti runsaasti kansainvälistä huomiota, jopa NHL:n kykyjen värvärit tunsivat suurta mielenkiintoa kahta jäällä taaperoivaa äijää kohtaan.

Jukka Jalonen ei vielä tässä vaiheessa suostunut kommentoimaan Niinistön mahdollista pelaamista maajoukkueessa.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kevätsota



Etulinjan taistelija Uolevi Mönkkönen nojasi pystykorva käsissään poteronsa reunaan, yllään lumipuku, joka sulautti hänet täydellisesti ympäröiviin luminietoksiin. Selässään hänellä tosin oli iso huomiota kiinnittävä "Karjala" mainos. 

Risahdus kuului jostain edestä, Uolevin oli vaikea hahmottaa eteenpäin sillä oli pimeää, vain kelmeä kuutamo loi hieman valoa maisemaan.

Nyt siellä näkyi selvästi jotain liikettä, Uolevin liipasinsormi kiristyi ja hänen hermonsa jännittyivät äärimmilleen.

Samassa hän päätti pitää pienen tauon ja otti viereisestä lumihangesta yhden jääkylmän karjalapullon. Oli kovin kylmä, mutta Uolevi joi pitkin nautinnollisin kulauksin; juuri tästä hän oli haaveillut, huurteisesta oluesta kaiken elämän rankkuuden keskellä.

Mainoskatkolta palatessa Uolevi makasi reikä otsassaan, silmät apposen avoimina tähtiä tuijottaen.

Quattrostagionia tuova pizzalähetti hänet siitä löysi, painoi päänsä alas ja ajatteli: "Ei tainnut tulla maksua tästä keikasta, Kalervo varmaan suuttuu!"
---

perjantai 11. toukokuuta 2012

Dinosaurusten ilmaveivausta

















MTV:n Suuri ruorimies, Pekka Karhuvaara, siirtyy toimitusjohtajan pallilta muihin tehtäviin, ehkäpä sattumalta samaan aikaan, kun jääkiekkokisat ovat menossa yhtiöltä rahallisesti tärviölle. Kosolti huonoa julkisuutta selostuspelleilyistä lähtien.
  
Tiettävästi Pekka on velvoitettu kirjoittamaan yhtiön kokoushuoneen fläppitaululle neljäsataa kertaa: "En enää koskaan pyydä ihmisiä lähettämään kuviaan jääkiekkopotrettiin!"

Lähes varmana pidetyn tiedon mukaan, Karhuvaara selostaa ensi vuonna  Latvian ottelut maksullisen tv:n puolella. Lisäksi hänestä on kaavailtu sekuntikellon kanssa operoivaa manuaalisen ajan ottajaa formulakisojen ratojen varsille.




sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Herra tasavallan jääkiekko





Kalervo  "Karkki" Kummola on ainoa suomalainen, joka voi johtaa jääkiekkoamme menestyksekkäästi niin, että kansainvälinen jääkiekkoliitto Rene Faselin johdolla on tyytyväinen.

Ilman Karkkia mahdollisuudet maailmanmestaruuksiin menisivät eikä mahdottomana voida pitää, etteikö kansainvälinen liitto ottaisi koko jääkiekkotoimintaamme haltuunsa.

Kun Ruotsi ehdotti kanssamme yhteisiä jääkiekkoharjoituksia, Jutila alkoi hermostuneena työntämään lisää nuuskaa huuleensa ja Kurri jauhoi purkkaa entistä kiivaammin, kasvoillaan sama möllön ilme kuin aina. Oli selvää, että ainoa mies klaaraamaan tilanne oli Karkki. Jämerällä tavalla hän astui esiin: "Nej, nej, nou, nou, eihän sellanen nääs käy!" 

Kummola oli se, joka astui esiin silloinkin, kun arvostelu kalliista lipun hinnoista kuumeni: "Syyttäkää vain minua, Kummolaa!"

Nuorena miehenä Kummola pelasi jalkapalloa puulaakin alasarjassa. Kerrotaan, että kun hän potkaisi reilusti pallosta ohi, pelaajakaverin puoliso ei kehdannut asiasta huomauttaa vaikka harmitti. Hetken päästä miehensä toisti saman tempun, jolloin emäntä ei voinut itseään enää pidätellä: "Siin on mulla toinen pattipolvi!"


Ikinuori Kummola jaksaa alati hämmästyttää kaksikymppisen kunnollaan. Viedessään kansainvälisiä vieraitaan Näsinneulaan, hän halusi välttämättä käyttää itse portaita. - Hämmästys oli melkoinen, kun vieraat hissistä tullessaan näkivät Karkin jo nojailevan tyynesti ravintolan baaritiskiin. Kerrotaan erään nhl-pelaajan pudistelleen päätään: "Karkin tahdissa ei kukaan jaksa!" 

Suomen jääkiekon muu johtoporras ja valmentajat ovat joukolla liittyneet edistykselliseen Kummolan perässäluistelijoiden joukkoon.  "Tämä on kansakuntamme jääkiekon etu, ilman Kummolaa jääkiekollamme ei ole tulevaisuutta!" Karkki onkin viime vuosina valittu kaikkiin tehtäviinsä erittäin yksimielisesti, vaikka jääkiekon vastaiset voimat joskus ovat yrittäneet nostaa päätään.