Näytetään tekstit, joissa on tunniste MTV3. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MTV3. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. toukokuuta 2012

Dinosaurusten ilmaveivausta

















MTV:n Suuri ruorimies, Pekka Karhuvaara, siirtyy toimitusjohtajan pallilta muihin tehtäviin, ehkäpä sattumalta samaan aikaan, kun jääkiekkokisat ovat menossa yhtiöltä rahallisesti tärviölle. Kosolti huonoa julkisuutta selostuspelleilyistä lähtien.
  
Tiettävästi Pekka on velvoitettu kirjoittamaan yhtiön kokoushuoneen fläppitaululle neljäsataa kertaa: "En enää koskaan pyydä ihmisiä lähettämään kuviaan jääkiekkopotrettiin!"

Lähes varmana pidetyn tiedon mukaan, Karhuvaara selostaa ensi vuonna  Latvian ottelut maksullisen tv:n puolella. Lisäksi hänestä on kaavailtu sekuntikellon kanssa operoivaa manuaalisen ajan ottajaa formulakisojen ratojen varsille.




keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Loanheittoa presidentinvaaleissa!


MTV3 teki järkyttävän paljastuksen Jenni Haukion salatusta menneisyydestä. Tuollaista ei olisi saattanut kuvitella, käteni alkoivat väpäjämään, alaleuka loksahti ja kyynelnorot silmistäni valtoimenaan vuolaina virtasivat.

Jenni oli jo nuorena Porissa asuessaan täydellinen!

Isoisänsä oli jo ylväs kokoomusaatteen edustaja ja on nyt kovasti ylpeä lapsenlapsestaan, vaikka onkin itse edesmennyt vuonna 2006. 

Kun Jenni kulki kaupungissa, ruusut kuihtuivat ja niiden terälehdet lankesivat, koska niitä hävetti Jennin kauneuden edessä. Jenni oli kulttuurin kärkinmiä jo nuorempana: entinen kulttuuritoimenjohtaja muistelee, että kahdeksansataa antoivat Jennille toisen henkilön kanssa puokkiin.

Ravintoloitsija kertoo, että Saulin ja Jennin hääjuhlista laittoi viestin ikkunaan: Putkirikko!
---

Samalla pöyristyttävien paljastusten linjalla liikkui Vihreä Lanka artikkelissaan Antonio Floresista.


Antonio oli jo lapsena aivan käsittämättömän kiltti, on sitä yhä edelleen. Antonio on kokenut traagisen raskaina myös elämän synkät puolet; isovanhempansa, isäkin, kuolivat, kun hän oli lapsi. Antonio ei myöskään olisi halunut Pekan asettuvan ehdolle: ja todellakin Seiskapäivää revitti rattijuopumus- ja pahoinpitelytuomiot, se ei ollut kivaa.


Näitä kappaleita Vihreän langan artikkelissa en täysin ymmärtänyt:


[ Floresin mielestä rattijuopumusjutussa oli kyse muustakin kuin promilleista.

  ”Ajoin tätini hienoa autoa, minulla on puheessa vieras aksentti ja henkilökortissani on merkintä siitä, että asun ulkomailla. Näistä asioista voi päätellä, että minulla on rahaa. Korruptio on Etelä-Amerikassa iso ongelma”, Flores sanoo ja muistuttaa, että hän itse pyysi päästä poliisiasemalle puhaltamaan alkometriin.

”Tiesin, etten ollut juonut kuin pari viinilasillista, mutta rattijuopumusraja on Ecuadorissa alhaisempi kuin Suomessa. Mutta tietysti sekin oli virhe. Eniten pahoillani olen siitä, etten heti kertonut asiasta Pekalle.”]


Olemme täydellisten ehdokkaiden lisäksi saaneet täydelliset presidentiaalipuolisot, nyt en kehtaa elämältä enää enempää pyytää.

---

 Tässä kuvakaappauksessa W.C.Fields hyppää lentokoneen terassilta, erheyksessä pudottamansa virvokepullon perään.


torstai 5. tammikuuta 2012

Pöllölaaksosta hiiret loppuneet?















Raskaana saavutti suomalaiset tieto, että MTV3-televisiokanava alkaa tulevaisuudessa soittamaan uutislähetystensä ääniaraitana Formula ykkösen aika-ajojen toissavuotisia selostuksia, tai vaihtoehtoisesti Säkkijärven polkkaa tauotta. 

Uutisankkureiden äänten kuunteleminen vaatii erillisen, ns. Pöljökolmonen kortin. Sen avulla pystyy parhaiten seuraamaan myös kanavan lähettämät elokuvat; jamesbondit aletaan jälkiäänittämään venäjäksi, ilmaiseksi katsovia varten.

Sitä vastoin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista MTV3 lähettää ilmaiskanavallaan kaikki Suomen ottelut, kuten sopimus edellyttää. Sopimuksesta ilmenneiden seikkojen vuoksi, se jättää kuitenkin maalit näyttämättä ilman maksukorttia lähetystä seuraaville.

MTV 3:n Suuri ruorimies Pekka Karhuvaara tiettävästi pahoittelee tapahtunutta.










 ---
(iltasanomat. fi: leijonaselostukset)