Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mainoslehti



Itse olen itseäni kehunut ja hyvin olen kehuttuna pysynyt, on ilmeisesti vanha helsinginsanomalainen sanonta. 

Silti: maksoinko minä todella tämänpäiväisestä mainosnumerosta 4,50€? Oikeutena ja kohtuutena voisi pitää euroa, korkeintaan puoltatoista.

Epäilemättä lehden toimittajat ovat sormettaneet sormitietokoneitaan ahkerasti, että "erikoissivusto" saatiin aikaiseksi, mutta vähempikin tuollaista olisi minulle hyvin riittänyt.

 Stockmannin ja K-ruokauppiaiden aukeaman kokoisten mainosten lisäksi sivusto koostui niin pidättelemättömästä itsekehusta, ettei Kekkonenkaan olisi kehdannut.

Aivan ei kehdattu väittää, että Helsingin Sanomat olisi säveltänyt Finlandian, mutta selvästi huomasi mielitekoa siihen suuntaan viilailuun olleen. Ja oliko Päivälehti sama kuin Helsingin Sanomat? - Ei se ollut, ei. Päivälehti lopetettiin "ainiaaksi".



Totta puhuakseni erikoissivustossa oli yksi mielenkiintoinen selvittely- ja salapoliisityö. Ilkka Malmberg kyseli, miksi Naatun isäntä yöpyi  13.8.1895 Helsingin hotellissa? Ansiokkaan selvittelyn ja uutteran ponnistelun jälkeen, toimittaja tuli tulokseen: "Sitä emme koskaan saa tietää." 

Tästä täytyy saada joku vastuuseen, kuinka voin elää kun en koskaan saa tietää, mitä helvettiä Naatun isäntä oikein Helsingissä teki! 

Naatun isäntä, mitä Naatun isäntä teki Helsingissä keskellä puintikiireiden? Kertokaa se minulle, kertokaa, en kestä tätä epätietoisuutta! Mitä Naatun isäntä teki, mitä Naatun isäntä oikein meinasi, ottakaa selville, - Auttakaa!

---
Lisäys 17.11.2014 klo 00:03 HS ja 1890-luku: Pikkukaupunki suuren maailman laidalla

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hapankaalia ja jambalayaa















Ruotsin televisiolta saamiemme, Yleisradion välittämien, uutisten mukaan aivot ovat internetin suurkuluttajilta mennyttä tavaraa. Selkärangan rapautuminen, sokeutuminen ja yleiseen rappiotilaan vajoaminen on mahdollista.

Henkilökohtaisesti totean vain: "EI pidä paikansa, MITÄ VITUA!!! - EI se siitä johdu!!!"

Kenenkään ei kannata kuitenkaan huolestua, runsaalla television katselulla ja radion kuuntelulla tilanne ilmeisesti palautuu tuota pikaa normaaliksi; saattaa olla, että aivot jopa pursuilevat.
 ---
(kuva: muok. rik. riem.)




sunnuntai 23. lokakuuta 2011