Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasavallan presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasavallan presidentti. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. joulukuuta 2013

Varanumero ja yks vierestä




Lieköhän Apu-lehdessä vielä sen vanha kilpailu "missä jallu luuraa"?  - Tuli mieleeni, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistön ilmoitettiin matkustavan Mandelan hautajaisiin. Yhtään kuvaa en hänestä kuitenkaan paikan päältä onnistunut näkemään, Ahtisaaresta kaksi. 

Ei kai vaan ole mahdollista, että Niinistö on tiukkojen turvatoimien vuoksi erehdyksessä kulkeutunut palvelijoiden puolelle esimerkiksi narikkaan? Obaman turvamiehet ovat hekin epäilemättä  hyvin jännittyneitä Etelä-Afrikan kaltaisessa maassa. Jos joku heistä on äkännyt, että tuo mies on aiemminkin nähty hiippailevan Yhdysvaltain presidentin lähellä ja ovat ohjanneet hänet tiukan päättäväisesti stadionin ulkopuolelle. Ulkopuolella Niinistö on parin adjutantin kanssa kuljeskellut jonkun aikaa katuja kiviä potkiskellen ja palannut sitten majapaikkaan pohtimaan, mitä asiasta kertoisi kotona. 

 Risto Jarvan ohjaamassa elokuvassa Loma, Antti Litjan esittämä päähenkilö joutui pohjoiseen menossa ollessaan etelän lämpöön. Vastaavan ei kuitenkaan pitäisi olla mahdollista, vaikka presidentin kerrottiin matkustavan hautajaisiin ilman puolisoaan. Ei kyseessä kuitenkaan mikään loma ollut, ei.

---

Katsoin Wikipediasta, mikä ihme sellainen Pukkila on, jossa elämä on suoranaista lottoa. W-pedia kertoi tunnettuja pukkilalaisia olevan mm. punk-yhtye 013 ja Henrik Anttonen, podcastaaja. Tuo kieltämättä selvensi asiaa paljon. Toivottavasti Suomesta ei löydy muita kuntia, joissa kunnanhallitus toteaa olevansa niin pihalla asioiden hoidosta, että ainoaksi keinoksi jää lottoaminen. "Tämä tuo hyväntahtoista julkisuutta." - Epäilemättä niin, naurettavana on hyvä olla.

Sieluni silmillä näen Pukkilan kunnanrajan tulevan kyltin : 
"PUKKILA - EI YHTÄÄN OIKEIN!"

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Koko kansako kokoon?






- Muistatko, kun keskustapuolue aina lupaili puhtaalta pöydältä aloittamisestaan,  ja joka kerta oli se sama reikäinen pellavaliina täynnään fläkkejä, -  sen päällä tarjottavana vain HK:n eräpäivän ohittaneita broileripyöryköitä?

- Hyvin minä sen muistan, sinapitkin oli kovettuneena siinä liinalla!

- No nyt tämä uusi kokoomuksen presidentti, mikäs sen nimi nyt olikaan, kertoi puheessaan, ettei katettuihin pöytiin ole ollenkaan tulemista!

- Jopas nyt jotakin, mahtaa siitä poru syntyä etenkin rikkaiden keskuudessa, Wahlroos varmaan hyppelee kiukusta tasajalkaa!

- Älä muuta sano! - Ei se sitten taidakaan olla mikään koko kansan presidentti, kun meinaa tuolla tavalla puuttua pörssikeinottelijoiden, muiden pankkimiesten ja EK:n pöytätapoihin!

- Voisi se sentään soppatykillisen hernekeittoa toimittaa sinne Etelärantaan!

----




 Kuvassa arkkitehtitoimiston toteuttama, Ilmari Kiannon "Punaisesta Viivasta" innoituksen saanut laser-teos "Saulin Sininen Viiva", eli "Seikka on Saletti!". Se penetroi Helsingin Tähtitorninmäeltä käsin, osuen lopulta Kallion kirkkoon, jättäen paremmalle puolelle vain kultahammasrannikon kärjen; mm. presidentinlinnan ja Eteläranta kympin. Teos on saanut vaikutteita Ronald Reaganin tähtien sodasta: "täältä sataa voimaa!"

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vertaistukea
























Pohjois-Korean King Kong Un kävi hiljattain antamassa vierihoitoa tavalliselle perheelle. Aivan varmaa tämä ei kuitenkaan ole, Pohjois-Koreasta on vaikea saada täsmällistä tietoa; saattaa olla, että hän kävi valitsemassa teloitettavia tai paistinpannulle laitettavia. - Kuvaaja ei ole tässä muistanut sanoa taikasanaa "muikku".

Meillä vapaassa maailmassa asuvilla tilanne on onneksi parempi.

Tasavallan presidentti S.V.Niinistö kävi antamassa vertaistukea Jakomäen koulun oppilaille.

Hän kertoi, kuinka koululaisena lähti livohkaan, vaikka rehtori käski! - Rehtori siitä pahoitti kovin mielensä ja tasavallan tuleva presidentti ymmärsi, ettei hänen enää koskaan pidä paeta vastuuta.
---


Lisäys 11.9.2012: Niinistön nettikampanja ärsyttää nuoria

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Suhteita ja maailmanpolitiikan sutinaa



Iltapäivälehdet nostivat ilkeämielisesti otsikoihin, ettei tasavallan presidentti Niinistö saanut Yhdysvaltain ulkomisteriltä kutsua Valkoiseen taloon. 

Hesari sitä vastoin tiesi oikein; tapaamisessa oli kyse erittäin tärkeästä Venäjä-keskustelusta. Hillary oli ilmeisesti kysynyt: "No, mites teillä täällä itärajalla on pyyhkinny, onko ilmoja pijelly?"

En yhtään epäile, etteikö tasavallan presidentti Niinistö oikeasti sittenkin olisi saanut kutsua Yhdysvaltoihin. Hillary ojensi hänelle kahvilipun ja sanoi: "Jos satut liikkumaan meillä päin, käy kahvilla ja hampurilaisella, minä maksan!"

Tasavallan presidentti, tuo myöhempien aikojen Valeri Harlamov, oli kuvissa liikuttuneen ja hellyttävän näköinen kuten aina.

Clintonska oli jo aiemmin vierailunsa aikana erittäin tyytyväinen, kun hänelle ojennettiin punainen Marimekon kassi tai selkäreppu, kuvasta ei oikein saanut selvää.  Voi vain kuvitella ilahtunutta ilmettään, kun hotellisviitissään laskee repun selästään ja huomaa sinne laitetun Aalto-maljakon.

----



















Kuvassa Terho Sakin veistos Puro.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Lämäri





Keskikesän kunniaksi Vladimir Putin ja Sauli Niinistö pelasivat jääkiekkoa, sehän on selvä.


Saatujen tietojen mukaan heidän joukkueensa voitti erittäin leikkimielisesti ja ilman turhia paineita käydyn ottelun 97-0, vaikka lehdet yleisesti muuta väittävät.

Putin sai pelin aikana myös kahdeksan kiloisen lohen, Niinistö saalisti suurinpiirtein saman kokoisen. Villisikoja tai tiikereitä ei tällä kertaa metsästetty.

Peli herätti runsaasti kansainvälistä huomiota, jopa NHL:n kykyjen värvärit tunsivat suurta mielenkiintoa kahta jäällä taaperoivaa äijää kohtaan.

Jukka Jalonen ei vielä tässä vaiheessa suostunut kommentoimaan Niinistön mahdollista pelaamista maajoukkueessa.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Valikoimatta sieltä täältä













Onks tukka hyvin, näkyyks kello, kysyttiin ennen.

Ennen sekin oli, kun Seppo Räty sanoi "Saksa on paska maa", kyseisen maan näytettyä, että hän on paska keihäänheittäjä. Nyttemmin Matti "vaikka väkisin" Putkonen ärähti: "Saska on paska taas!"

Oletteko koskaan kuullut kokoomuksen kansanedustaja Pia "Ihan kamalaa" Aumasta? - En minäkään.  

Kykypuolueen kansanedustajista mieleeni on jäänyt ainoastaan Seija Vahatalo (vai oliko hän sittenkin Päivi Vanhatalo, en enää muista),  joka sai viisitoista minuuttiaan julkisuudessa, ehdottamalla entisten presidenttien eläkkeiden suuruutta kansan äänestettäväksi.

















(molemmat kuvat: http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/444431-photoshop-iltapaiva-taiteellisuus-kunniaan-433.html)

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Mitäs nyt?




Tällä kertaa jätän sen kepulipaavon väliin, ärsyttää se muutenkin, kun tuo mairean naamansa esiin joka paikasta. Vessanpytyn kannenkin avaan nykyään varoen, schlaagin siitä vanha mies saisi, jos sieltä Paavo muikea ilme kasvoillaan kurkkaisi: "Äänestä minua - olen ehdolla kaikissa vaaleissa!"

Puheenvuoro Lennartille (Lennu Niinistö-Haukio):





Mitä presidenttiehdokkaat nyt - OSA 3




























(Turkka: Seitsemän veljestä -> lukkarin koulussa)


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

KEVÄTRIEHA: Tänään Hakaniemessä klo 13.00


Tänään klo 13.00 alkaen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio jakavat Helsingin Hakaniemen torilla ilmaisia kuulakärkikyniä kaikille halukkaille. Presidenttipari on lisäksi luvannut signeerata kirjallisia teoksiaan, niitä torille mukanaan tuoville kansalaisille.

Tempauksen tarkoituksena on kannustaa kansalaisia yhä parempiin, uutterampiin ja tuottavavimpiin suorituksiin yhteisen isänmaamme puolesta, kertoi tasavallan presidentti Niinistö julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.


Tarkoituksena on myös aloittaa uusi  jokavuotinen kansalaisten kevätrieha, jossa tarjolla on monipuolista ohjelmaa, sanoo lehdistöneuvos Paappana-Kaakkanen. - Ministeri Stubb pitää puheen aiheesta "myönteisyys on positiivisuutta" ja valtiosihteeri Raimo Sailas aiheesta "palkanmaksu ei ole itsestäänselvyys".

Tilaisuudessa tarjoillaan kansalaisille kevythernekeittoa ja hattaroita, lapsille ilmapallon sisällyksiä. Lisäksi valtiosihteeri Sailas on lupautunut esittämään perheen pienimmille pelottavia ilmeitä, Timo Rädyn ja Hilkka Ahteen ajeluttaessa luudalla kaikkia kyytiin uskaltautuvia.


Ylioppilaskunnan laulajat esittävät tilaisuudessa Finlandian sekä jatsiralleja.

Riehan päätteeksi jaetaan viidellesadalle ensin ehtivälle "tämä arpa ei voita"-tiketti, joka viidennessä on lisänä erikoisyllätys.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hei, me liputetaan


- Äiti, onks totta, kun koulussa yks poika sano, että se Kalevala on niin tärkee ja kuulusa kirja siksi, ettei yhenkään elävän ihmisen tiedetä koskaan koko jollotusta lukeneen?

- Äläs nyt höpsi, olenhan minäkin sen kannesta kanteen lukenut...sillälailla kursorisesti.


- No onks se totta, että siinä Kalevalassa  on joku vanha äijä, jonka nimi on Väinämöinen ja se ahistelee kaikkia paitsi potkukelkkaa ja hauen leukaluuta?


- EIIHH....kuules nyt, huomenna on taas uusi liputuspäivä, se entinen presidentti lähti kansaneläkkeelle ja tulee aivan uusi: Sauli Väinämö Niinistö!


- Onks se sukuu sille Väinämöiselle, kun sillä on tommonen nimi ja kauheen nuori vaimo?


- EIIIH...ei tiettävästi!


- Se poika koulussa kerto viel yhen vitsin, jota mä en oikeen ymmärtänny.


- No minkälaisen?


- Sellasen, kun myyntimies soitti Saulin kodin, sen Mäntyniemen, ovikelloa ja sisältä kuulu pitkään vaan sellasta rapinaa, ni se kurkkas postiluukusta ja sano, et: "Kuules kikkurapää, haes äitis ovelle!"