Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eric Clapton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eric Clapton. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. maaliskuuta 2016

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kitaraa itkettää


Eric Clapton soitti McCartneyn Paulin kanssa George Harrisonin muistoksi. Hienosti soitti hyvälle ystävälleen. Clapton soitti sillä The Beatlesin alkuperäiselläkin. George lauloi.

Martin Scorsesen Harrison-dokumentissa Clapton sanoi, että kun Georgen kanssa liikkui, silloin hän sai itsensä tuntea todelliseksi nobodyksi. Beatlesin suosio oli niin valtavaa.


lauantai 27. helmikuuta 2016

Vuodet kuluvat, kun ovat kuluakseen

 Ercci esittää Helsingin Kallion suurmiehen, Eddie Boydin, pitkät vuodet. Minä olen Eddie Boydin nähnyt Puistobluesissa.


torstai 24. joulukuuta 2015

Haluan Kalifornian Chicagoon


Eric Clapton kertoi jossain haastattelussaan, että hänellä oli sellainen kausi, jolloin ei suostunut lainkaan puhumaan muusikoille, jotka eivät olleet tutustuneet Robert Johnsonin tuotantoon.

Tässä ensin Robert. Hän ei saanut käydä kouluja ja ympyränsä olivat pienet. Chicagon hän ajatteli olevan osan samaa ihmemaa Kaliforniaa. Myöhemmissä versioissa sanoja on muutettu.




Aika tiukkana Ercci on tämän alussa kanssamuusikoilleen: täytyy sen äänen sieltä tulla. Kyse on sentään Robertista.