Tuhansien järvien maa

Tässä John Fogerty esittelee Teksasin kansallissankarin, Billy Gibbonsin.



Ja tässä hänelle hurraavat helsinkiläiset viime kesäisellä Aleksanterinkadulla.

 

Vaihtokauppaa

Bluesmiehistä pitää aina olla tarinoita. Kerrotaan Stevie Ray Vaughanin tehneen nuorena sopimuksen paholaisen kanssa. Kukaan ei tiedä, mitä Stevie Ray sai, mutta saatana sai kitaratunteja.

 

Kuinka pitkään?

Ettei asiat unehtuisi, uudelleen ylöspanen tähän parhaan deltabluesin, minkä olen kuullut.

Ukkostaa

Bob Dylanin upean svengaava rock,  Thunder On The Mountain.



Dylanin esitys pohjautuu Memphis Minnien, blueslaulajan ja - kitaristin, kappaleeseen, Ma Rainey.
Minnie ei laulanut Alicia Keysistä.

Haluan Kalifornian Chicagoon

Eric Clapton kertoi jossain haastattelussaan, että hänellä oli sellainen kausi, jolloin ei suostunut lainkaan puhumaan muusikoille, jotka eivät olleet tutustuneet Robert Johnsonin tuotantoon.

Tässä ensin Robert. Hän ei saanut käydä kouluja ja ympyränsä olivat pienet. Chicagon hän ajatteli olevan osan samaa ihmemaa Kaliforniaa. Myöhemmissä versioissa sanoja on muutettu.




Aika tiukkana Ercci on tämän alussa kanssamuusikoilleen: täytyy sen äänen sieltä tulla. Kyse on sentään Robertista.

 

Freddie is ready

Kun esimerkiksi Johnny Cash teki vankilakonsertteja, hän esiintyi isoissa halleissa ja tunnelma oli jee jee, aiku kiva. Kun yksi bluesin ehdottomasti suurimmista nimistä, Freddie King, esiintyi kuolinvuonnaan 1976 vankilassa, tilanne oli aivan toisenlainen. En minä ennen tällaista ole nähnyt: 

Iso-Arttu

Harva lienee kuullut Rock´n Rollin isäksi sanotusta Arthur "Big Boy" Crudupista. Hänen tekemiään ovat mm. That´s Allright Mama ja My Baby Left me, joita Tupelon Tapin lisäksi ovat versioinneet monet laulajat.

Big Boy hankki myöhemmin elantonsa korpikuusen kyynelien myyjänä ja maatyöläisenä, kappaleistaan hän ei juuri rahaa saanut. Bonnie Raitt hankki Arthurille(kin) hautamuistomerkin parikymmentä vuotta hänen kuolemansa (1974) jälkeen.

Ennen oli ennen, nyt on nyt (nostalgiaa)

Järvenpään Puistobluesissa olisi tänä vuonna voinut käydä, John Fogerty hieman houkutti. Mutta olen minä hänet nähnyt vuonna 1997 Hartwall-areenalla. Ihmeelliseltä tuntui; "tuossa tuo nyt on!"

Toisaalta Vanhankylänniemen pääkonsertissa on nykyisin niin paljon porukkaa, ettei sellainen oikein innosta. Toista oli 80-luvun alussa, jolloin väkeä oli kai parisen tuhatta.

Pääkonsertissa olen käynyt ainakin kaksi kertaa, vuosina 1981 ja 1982.

1981 Pääesiityjä oli Taj Mahal. Muistan, kun kertoi miten Ruotsissa juuri pitämässään konsertissa oli satanut koko ajan. Pahoitti mielensä yleisön taputtaessa voimakkaasti asialle; "ettekö tekään pidä toisistanne!"

Konsertin vei kuitenkin melkein hänenkin edestään Stan Webb´s Chicken Shack, bändi josta en aiemmin ollut kuullut, tuskin moni muukaan. Rockbluesissaan oli sellainen meno, että yleisö riehaantui aivan. Tämä levytetty versio Prisonerista (The End) on kalpea aavistus konsertin versiosta. Muistan, kuinka Soundilehti oli hyvin tyly, naureskeli "entisille miehille", eri tunnetuissakin bändeissä soittaneita, kun alati miehistöä vaihtaneessa yhtyeessä oli.

1982 oli Albert Collinsin vuosi, muita esiintyjiä olivat Suomessa ja Helsingin Kalliossa asunut Eddie Boyd, sekä John Hammond. Collinsista, alkuperäisestä Ice Manista, muistan hyväntuulisuuden.
----
Puistobluesin esiintyjät vuosien varrelta 

wikipedia:                   Albert Collins
                                  Taj Mahal
                                  Eddie Boyd
wikipedia engelskaksi : Chicken Shack)
                                  John Hammond