torstai 24. joulukuuta 2015
Haluan Kalifornian Chicagoon
Eric Clapton kertoi jossain haastattelussaan, että hänellä oli sellainen kausi, jolloin ei suostunut lainkaan puhumaan muusikoille, jotka eivät olleet tutustuneet Robert Johnsonin tuotantoon.
Tässä ensin Robert. Hän ei saanut käydä kouluja ja ympyränsä olivat pienet. Chicagon hän ajatteli olevan osan samaa ihmemaa Kaliforniaa. Myöhemmissä versioissa sanoja on muutettu.
Aika tiukkana Ercci on tämän alussa kanssamuusikoilleen: täytyy sen äänen sieltä tulla. Kyse on sentään Robertista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Robertti on itselleni aika tuntematon suuruus, vaikka kuolikin jo nuorena myrkytykseen tai siis sen aiheuttamaan jälkitautiin, mutta Clapton ei, hänellä oli jopa eräs hitti joka puri meikäläiseen kuin ampiainen ja puree edelleenkin.
VastaaPoistaRobert kuoli 27-vuotiaana, levyttää hän ehti 29 kappaletta. Hänen vaikutuksensa myöhempään bluesiin ja rokkiin on silti aivan omassa luokassaan.
VastaaPoista