lauantai 21. lokakuuta 2017

Osaan minäkin



Osaan minäkin sattuvia sanomisia lasten suusta keksiä ja kirjoittaa.



Olimme pikku-Ossin kanssa kaupan kassajonossa ja hän paukkasi aivan yhtäkkiä: "vittu, et vituttaa koko maailma ja äiti kans!" - Tästä on riittänyt paljon naurua jälkeenpäin.

---

"Äiti, mä en ymmällä tättä mitään", tokaisi pienokaisemme, kun yritimme selittää hänelle poliittisia totuuksia.  - Puolueessa olemme tätä naureskelleet ja muistelleet.

---

 "Iti on titte vittumainen jätkä!", huudahti 4-vuotias taaperomme aivan yllättäen ja kaikkien kuullen. Kyyneleet valuen olemme tätä nauraneet.

---

"Muistakaa Einsteinin suhteellisuuteoriaa!", tokaisi pikkuvanha Kössi-poikamme, kun ihmettelimme kirkasta tähtitaivasta. Tätä olemme hymyillen muistaneet, kun olemme potkineet häntä elämässä eteenpäin.

---

"Taatana, valta taatanalle!", pääsi lapsemme suusta, kun taata yritti häntä komennella. Usein olemme hauskuutta ajatelleet, kun muistelemme rakasta taatanaamme.

---

"Pikkupäitet ei pääte taivaateen", ärjähti harvinaisen isopäinen, usein vesipääksikin epäilty lapsemme, kun toinen pienokainen yritti häneen vaikuttaa. Monesti olemme tätä muistelleet, kun olemme ostaneet lapsellemme uusia ja isompia lakkeja.

8 kommenttia:

  1. Eräs typerä (tämä määritelmä tähän ei välttämättä kuulu, mutta kun se oli/on typerä) paperitehtaan työtoverini ajoi aiemmin linja-autoa. Hän kertoi että hällä kyydissä oli - muiden matkustajien lisäksi, nuori rouva noin 4n vanhan pojan kanssa. Istuivat etupenkissä. Poika pyöri penkillä kuin väkkärä ja nuuhki ilmaa, joka haisi - haistin sen itsekin - kovasti hajuvedelle. Äkkiä se kovalla äänellä kysyi: "Kuka täällä haisee vitulle?" - Äiti kuulema lehahti tulipunaiseksi, ei yhtään naureskellut.

    Ps. Hieno määritelmä sinulla Kemppisen blogissa Kekkosesta. Vähänkös nauratti. Niinkuin nääkin. Ja tuo että Pelastustielle ei (piru vie) Kirkossa asioivilla ole tulemista!

    VastaaPoista
  2. Tuon kirjoitin luettuani lehdestä suurelta osin varsin kirjailtujen tuntuisia lasten suusta-muistoja.

    Neljävuotiaan äiti oppi varmaan käyttämään hajuvettä hieman kohtuullisemmin. Tai sitten haisi sille jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei äiti vaan joku muu siinä linjuriautossa lemusi hajuvedelle niin kamalasti. Ja poika osasi yhdistää tuon hajun naisiin. Mutta mistä hän osasi samaistaa naisen = vittu, sitä tuo äiti kai punasteli. - Olikohan kotona kuullut? iskältä? Tuskin tarhantädeiltä tarhassa, sentään.

      Poista
    2. Vitustako minä sen tiedän, kuuluu tähän vastata.

      Poista
  3. Sunnuntaita olen aloitellut kuuntelemalla moneen kertaan Vesku Loirin Itkevää Huilua. Hieno ja mukavan jatsahtava.

    VastaaPoista
  4. Mainioita lausahduksia. Huvittivat suuresti myös ja ennen kaikkea lauseitten jälkiselitykset.

    VastaaPoista
  5. Juu lasten ja imeväisten suusta kuuluu totuus ja tuon olen itsekin katkerasti aikoinaan kokenut. Istuin kahden sankaripoikani kanssa junassa, olimme käyneet eläintarhassa ja ihailleet haitaribussissa hyvin tummaihoista miestä; kuopus kuiskasi että minä en ainakaan tuota tuijota vaikka se onkin niin musta. Laitoin sormen varottavasti suun eteen, ettei se vain innostuisi liikaa. No kotimatkalla junassa minulla pääsi erittäin tuoksuva leija, jolloin kuopus ilmaa nuuskien kailotti isoon ääneen että täälä haisee apinan paska. Katselin ikkunasta ulos ja toivoin että asia menisi omalla painollaan ohi. Viereisen penkin ihmiset katsoivat uteliaina ja esikoinen sanoi moittivasti: ÄITI. Äiti punotti ja vanha pariskunta nauroi kuollakseen kun sanoin että lasten jne:) Ja näitä juttuja on tuhottoman paljon. Kiroilun estämiseksi söimme aika paljon saippuaa, eipä tuottanut kovin suurta tulosta peekele vieköön:)

    VastaaPoista
  6. Sattumuksia kerrakseen. Kerran kun matkustin bussilla, tenukeppien viereiselle istuimelle meni äitinsä estelyistä ihan pikkainen tyttö. Tuli jutuissaan densojen kanssa erittäin hyvin toimeen ja nauru meinasi minulta tulla, kun loppumatkasta kutsui äijät vielä kotiiinsa kylään. Äijät lupasivat ilman muuta tulla, äiti ei vaikuttanut innostuneelta.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)